Avohakkuu kasvattaa lyhyellä aikavälillä merkittävästi ojitettujen turvemaametsien kasvihuonekaasupäästöjä, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo. Luken tutkimuksessa mitattiin ensi kertaa kasvihuonekaasujen vapautumista pyörrekovarianssimenetelmällä.
Tutkimusta johtaneen professori Raisa Mäkipään mukaan ojitettujen kuusivaltaisten suometsien maaperän on tiedetty olevan päästölähde. Avohakatuilta ja uudistetuilta kohteilta ei ole kuitenkaan aiemmin tehty kattavia mittauksia.
”Nyt kaikki kolme kasvihuonekaasua mitattiin samalla koko ekosysteemin kattavalla menetelmällä. Tulokset vahvistivat, että päästöt ovat jopa kymmenkertaisia verrattuna puustoisten ojitettujen soiden maaperän päästöihin”, Mäkipää sanoo tiedotteessa.
Mittausalueen hiilidioksidipäästöt olivat ennen avohakkuuta arviolta 13,2 tonnia hehtaarilla. Vuosi avohakkuun jälkeen päästöt olivat kasvaneet noin 10 tonnia.
Tehtyihin mittauksiin perustuvat mallit osoittavat, että ojat ja paljas turve olivat voimakkaita metaanipäästöjen lähteitä, kun taas typpioksiduulipäästöt olivat peräisin paljaasta turpeesta ja maasta, jossa on kariketta tai lahoavaa puuta.
Tutkimus on julkaistu Biogeosciences-lehdessä.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Raflaava otsikko avohakkuukieltoa odotellessa?
Metsän hiilitase muuttuu avohakkuun jälkeen koska puuston hiilen sidonta lakkaa ja hakkuutähteet hajoavat nopeasti. Syntyy nettopäästö ilmakehään, eikä turvemaat tältä osin eroa mitenkään kivennäismaista. Itse asiassa vanhan turpeen hajoaminen todennäköisesti pienenee kun pohjavedenpinta kohoaa puuston poistamisen jälkeen; kasvavat maaperäpäästöt ovatkin seurausta hakkuutähteen hajoamisesta.
Metsäekosysteemin (kasvillisuus + maaperä) paikallisen hiilitaseen muutos avohakkuun jälkeen riippuu siitä, millainen metsä hakattiin, millainen sen hiilitase oli ennen hakkuuta ja mm. mitä hakkuutähteille tehdään.
Tässä tutkimuksessa havaittu avohakkuun jälkeinen CO2-päästö on samaa suuruusluokkaa kuin aiemmin vastaavalla rehevällä turvemaalla Korkiakoski ym. 2023 tutkimuksessa (https://doi.org/10.1016/j.agrformet.2023.109361). Ko. tutkimuksessa vertailtiin avohakkuun ja osittaishakkuun välittömiä hiilitasevaikutuksia ja hiilitaseen palautumista toimenpiteiden jälkeen. Päästöt ovat myös samalla tasolla kuin Ahmed (2019) mittaamat päästöt rehevältä avohakatulta kivennäismaan kuusikolta Etelä-Suomessa, mutta korkeampia kuin karujen kivennäismaiden männiköiden avohakkuun jälkeen (Kolari ym. 2004).
Hiilitaseen dynamiikan mielessä turvemaiden metsänhoidon vaikutukset eivät eroa kivennäismaista muuten kuin turpeen ison hiilivaraston (potentiaalisen) hajoamisen osalta. Siihen pitää vaikuttaa, ei taivastella hetkellisiä päästöjä. / Samuli Launiainen
Onkos ne ojitetulla metsät sitten joskus ojitettu ilman avohakkuuta ja tehdäänkö sitten kunnostusojitus sinne metsäiseen metsään miten kun ajourat on ojien välissä ja kuuset kasvaa ojan reunalla. Kasvatus on jatkuvaa vain hetken, turha noita taivastella, jos kuuset tarvii kunnon ojituksen ja voi käydä niin myös, mikä on myös tavallista, että ne kuuset ei lähdekään kasvuun jos ojat ei vedä.
C’mon, avohakkuu on ihan väistämätöntä metsänhoitoa kun kaikki tietää, että kasvuedellytys on hoidetut ojat.