Vapaaehtoisten päästökompensaatiopalveluiden toiminnassa on useita puutteita ja riskejä, yritystoiminnan vaikutuksia seuraavan kansalaisjärjestö Finnwatchin tuoreesta raportista ilmenee. Järjestön mukaan alalta puuttuvat selvät pelisäännöt, toiminta on kirjavaa ja laadukkaan kompensaation kriteerit täyttyvät vain harvoin.

Raportissa arvioitiin kaikkiaan 29 Suomessa toimivan päästökompensaatiopalvelun laatua. Arvioitujen joukossa oli muun muassa Taimiteko, Istutapuita.fi, ST1 ja Compensate.

Jokaisesta palvelusta löytyi parannettavaa.

”Kaikki ilmaston kannalta hyödyllinen toiminta ei kelpaa kompensaatioksi. Tätä ei voi korostaa liikaa, sillä käytettyä kompensaatiota vastaan tuotetaan päästöjä, joilla on hyvin haitalliset ja pitkäkestoiset vaikutukset ilmastojärjestelmään”, Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola sanoo.

Kaksoislaskenta iso pulma

Isoimmat haasteet löytyivät kotimaassa hiilensidontaa tuottavista palveluista. Niiden toiminta on vaihtelevaa ja vakiintumatonta. Suomessa tulisikin määritellä selvät kriteerit sille, mitä voidaan myydä ja mikä voidaan laskea päästökompensaatioksi, raportissa suositellaan.

Merkittävä ongelma on myös niin sanottu kaksoislaskenta. Nykyisellään ei ole mitään mekanismia, joka mahdollistaisi sen, ettei kompensaatiohankkeessa syntynyttä hiilinielun kasvua laskettaisi sekä palvelulta kompensaatiota ostavan tahon että Suomen valtion eduksi. Koska kaikki Suomen metsien sitoma hiili lasketaan samalla tavalla riippumatta siitä, onko kyseessä kompensaatiolla saavutettu lisäys vai ei, Suomi voi omassa ilmastopolitiikassaan hyödyntää vapaaehtoisella päästökompensaatiolla sidotun hiilen osana omaa nielutavoitettaan.

Ongelma voitaisiin ratkaista poliittisesti joko jättämällä kompensaatiolla saavutettu nielujen lisäys huomioimatta kansalliseen tavoitteeseen tähtäävässä tai kiristämällä kansallista nielutavoitetta säännöllisesti vapaaehtoisia kompensaatioita vastaavalla määrällä. Poliittista tahtoa tähän ei tällä hetkellä raportin mukaan kuitenkaan ole.

Raportti kuitenkin suosittaa, että Suomi edistäisi sellaista laskentatapaa, joka mahdollistaa eron tekemisen vapaaehtoisen kompensaation avulla saavutetun ja kansallisella ilmastopolitiikalla saavutetun ilmastovaikutuksen välille.

”Suomessa esimerkiksi metsänomistajilla tulisi tietyillä ehdoilla olla mahdollisuus myydä lakisääteiset vaatimukset ja tavanomaisen metsänhoidon vaikutukset ylittävää metsien hiilensidontaa kompensaationa”, Leipola sanoo.

Kaksoislaskennan lisäksi yksi ongelma on pysyvyys. Metsä on ylipäätään epävarma säilytyspaikka hiilelle, jota uhkaavat hakkuiden lisäksi muun muassa myrskytuhot, metsäpalot ja tuholaiset.

Suuressa osassa arvioiduista palveluista puu päätyy lopulta metsäteollisuuden käyttöön eli myytävä metsän hiilensidonta on käytännössä väliaikaista.

Myös ajoitus on pulma. Monissa kotimaisissa kompensaatiopalveluissa puita istutetaan sitä mukaan kuin kompensaatiota myydään. Sidottava hiilen määrä lasketaan lähes täysikasvuisen puun mukaan, jolloin myytyä päästövähennysyksikköä vastaava täysimääräinen hiilensidonta toteutuu vasta vuosikymmeniä kompensoitavan päästön syntymisen jälkeen.

• Lisää aiheesta: Lasse Leipolan haastattelu – Ilmaston puolesta

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.