Karhunkaatolupien määrä kasvamassa, syynä vahvistunut kanta

Maa-ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnolle ehdotuksen 224 karhun metsästyskiintiöstä. Viime vuonna kiintiö oli 180.

Maa- ja metsätalousministeriö haluaa kasvattaa karhunkaatokiintiötä viime vuodesta. Ministeriö on lähettänyt lausunnolle ehdotuksen 224 karhun kiintiöstä metsästyskaudella 2024–2025. Kiintiö on 44 karhua enemmän kuin edellisellä kaudella.

Suomen riistakeskus päättää poikkeuslupien tarkemmasta kohdentamisesta hakemusten perusteella.

Karhuja arvioidaan olevan 2 100–2 250 yksilöä ennen elokuussa alkavaa metsästyskautta. Arvio on noin viidenneksen suurempi kuin edellinen arvio. Tämä johtuu osaltaan siitä, että karhuja kaadettiin vuonna 2022 selvästi vähemmän kuin kertaakaan vuosina 2016–2021.

Tämä puolestaan johtui Korkeimman hallinto-oikeuden linjauksesta, jonka mukaan suuri osa karhunmetsästykseen myönnetyistä poikkeusluvista oli lainvastaisia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ei ollut lainkaan karhunmetsästystä vuonna 2022.

Viime vuonna metsästyskiintiö oli 180 karhua. Yhteensä Suomessa kaadettiin syksyn 2023 aikana 152 karhua. Syksyllä 2022 kaadettiin 135 karhua.

Karhu kuuluu tiukasti suojeltuihin lajeihin EU:n luontodirektiivissä. Karhu ei ole uhanalaiseksi luokiteltu laji, ja sitä voi tavata kaikkialla Suomessa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat