Siemenvarastot hupenemassa, käpyjen keräys käyntiin Koillismaalla

Keruuseen tarvitaan maanomistajan lupa, metsänhoitoyhdistyksestä muistutetaan.

Metsänhoitoyhdistys Koillismaan alueella on käynnistetty männynkäpyjen keräys. Kävyistä maksetaan kerääjille 1,4 euroa litralta, ja ne toimitetaan Tapiolle.

”Toivottavasti käpyjä löytyy, tarvetta olisi”, Mhy Koillismaan johtaja Antti Härkönen kertoo.

Keräysalueita yhdistyksen alueella ovat Posio, Kuusamo, Taivalkoski ja Pudasjärvi. Näiltä paikkakunnilta löytyy myös käpyjen vastaanottopaikat.

Kerättävien käpyjen tulee olla aukeamattomia, terveitä ja kiinni viimeisen vuosikasvaimen tyvessä. Alle kolmen sentin mittaisia käpyjä ei kerätä. Käpyjen seasta poistetaan neulaset, roskat, lumi ja jää.

Metsänhoitoyhdistyksestä muistutetaan, että käpyjen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Valtion mailta keruuseen Metsähallitus on antanut luvan.

”Kannattaa myös huolehtia työturvallisuudesta. Jos siellä on koneita metsässä töissä, niin on hyvä varoa”, Härkönen kertoo.

Käpyjä vastaanotetaan 14.10–16.12. välisenä aikana.

Varastot vähissä

Männynsiemenestä on etenkin Keski-Lapin alueella pulaa, vahvistaa metsäpäällikkö Hannu Niemelä Tapiosta. Koillismaan mhy:n alueella vain Pudasjärvelle on siementä varastossa, mutta sitäkin vain vuodeksi. Lisäksi Metsähallituksella on vanhempaa siementä jonkin verran varastoissaan.

”On ollut huonoja käpyvuosia eikä uutta siementä ole saatu. Vanhan sanonnan mukaan huippukäpyvuosia on pohjoisessa vain kerran 20 tai 30 vuodessa”, Niemelä toteaa.

Koillismaan lisäksi käpykeräyksiä on tarkoitus käynnistää muuallakin Pohjois-Suomessa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat