Tuore tutkimus antaa lisäperusteita jatkuvapeitteiselle metsänkasvatukselle turvemaiden kuusikoissa. Tutkimuksen mukaan alemmissa latvuskerroksissa kasvavien kuusten hiilensidonta toipui jo seuraavalla kasvukaudella poimintahakkuun jälkeen.
Edellytykset jatkuvapeitteisen kasvatuksen harjoittamiselle korpikuusikoissa ovat hyvät myös puuston kasvun näkökulmasta, sillä runkokasvun niin sanottu juromisvaihe osoittautui verrattain lyhyeksi.
Aiempien tutkimusten perusteella jatkuvapeitteisen kasvatuksen eduksi kuusivaltaisissa suometsissä on nähty kunnostusojituksen välttäminen, pienemmät vesistö- ja ilmastovaikutukset ja taloudellinen kannattavuus.
Toisaalta jatkuvaa kasvatusta on kyseenalaistettu puiden kasvun osalta ja erityisesti siksi, että poimintahakkuun jälkeen valtapuustoon nähden alisteisesta asemasta vapautetut kuuset ”jurovat” vuosia, eivätkä kasva juuri lainkaan, vaikka kasvupaikka olisi kuuselle muutoin sopiva.
”Tehdyistä isotooppitutkimuksista voidaan päätellä, että alisteisten puiden hiilidioksidin sidonta kiihtyi heti poimintahakkuun jälkeisenä kasvukautena, vaikka puiden runkojen läpimitan kasvu elpyi hitaammin”, kertoo tutkimusprofessori Aleksi Lehtonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Tutkimuksessa mitattiin puiden runkojen läpimitan kasvua sekä alisteisissa puissa että valtapuissa ennen ja jälkeen poimintahakkuun.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Ruotsin ja Suomen metsäjohtajat totesivat 1950-luvulla, että jo pari sataa vuotta harjoitettu harsintahakkuu, joka on sama kuin jatkuva kasvatus, heikensi metsien kasvua ja puustomääriä molempien valtakuntien metsissä.
Siksi siitä luovuttiin ja siirryttiin kasvua edistävään alahervennukseen eli antamaan tilaa parhaiten kasvaville valtapuille. Näin saatiin aikaan valtava kasvun ja puumäärään lisäys vain 60 vuodessa.
Nämä faktat eivät ole muuttuneet miksikään. Siksi emme tiedän yhtään olemassa olevaa esimerkkiä metsiköistä, joissa yläharvennuksella vuosikymmenten ajan olisi kyetty ylläpitämään hyvää kasvua ja terveyttä ja tuottamaan arvokkaampaa runkopuuta.
Ojitusten perkauksista luopuminen on aivan päätöntä. Vuosituhansia on tiedetty, että märkä maa ei kasva kunnolla mitään, ei pelloilla, niityillä, puutarhoissa eikä metsissä.
Olisi kiinnostavaa tietää miten hiilensidonta elpyy vaikka kasvu ei elvy.