Investoinnit lisäsivät sahausta viime vuonna, ”Tärkein asia on puun saatavuuden varmistaminen”

Sahateollisuus ry toivoo kuntavaaleista vauhtia puurakentamiseen.

Sahateollisuusyritysten tuotanto nousi viime vuonna 10,9 miljoonaan kuutioon. Siinä on kasvua edellisvuodesta viisi prosenttia, Sahateollisuus ry:stä kerrotaan.

Tuotanto kasvoi etenkin vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kasvua selittää käyntiasteiden nousu, jotka ovat parantuneet investointien valmistuttua.

Vientimarkkinoilla tilanne ei ole merkittävästi muuttunut. Viime vuoden tammi-marraskuussa vientimäärä oli 6,8 miljoonaa kuutiota, mikä on kolme prosenttia vähemmän kuin vastaavalla jaksolla vuotta aiemmin. Viennin arvo jaksolla kuitenkin nousi viisi prosenttia. Joulukuun osalta lopulliset vientimäärät eivät ole vielä tiedossa.

”Yksittäinen tärkein asia toimintaympäristössä on puun saatavuuden varmistaminen ja tämä tulisi muistaa kaikessa päätöksenteossa”, sanoo Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto tiedotteessa.

Puurakentaminen esiin kuntavaaleissa

Sahateollisuus muistuttaa, että puun käyttö rakentamisessa on Suomessa vähentynyt. Tähän syynä on muun muassa pientalojen rakentamisen lasku, puukerrostalojen vähäinen rakentaminen ja vaatimaton poliittinen kannustus puurakentamiseen.

Kuntavaalit tarjoavat tilaisuuden kehityksen kääntämiseen, Sahateollisuus muistuttaa. Kunta- ja kaupunkistrategioihin pitäisi yhdistyksen mielestä kirjata tavoitteet puurakentamisen edistämisestä.

”Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa pitää ottaa käyttöön entistä laaja-alaisemmin toimiva, jo olemassa oleva konkreettinen työkalu eli puurakentamisen edistäminen. Kuntien ja kaupunkien päätöksillä voidaan ohjata rakentamista vähähiilisemmäksi”, Aalto toteaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Keskustelut