Ininä tuskastuttaa retkeilijöitä, Metsähallitus puolustaa hyttysiä

Metsähallitus muistuttaa, että höyrystyvien hyönteismyrkkyjen käyttö kansallispuistojen retkeilyreiteillä ja taukopaikoilla on kiellettyä.

Hyttyskausi on parhaillaan käynnissä. Monet muut hyönteiset, hämähäkit sekä linnut käyttävät hyttysiä ravintonaan.

Ihmisen toiminta on lisännyt hyttysten määrää erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa.

”Ojitettujen soiden ojat ovat ihanteellinen lisääntymispaikka hyttysille”, kertoo Sampsa Malmberg Metsähallituksesta.

Luonnontilaisissa keidassoissa ei ole yhtä paljon hyttysiä kuin ojitettujen soiden lähellä. Hyttyset eivät pysty lisääntymään pelkässä kosteassa sammaleessa, sillä toukat ja kotelot vaativat kuoriutuakseen seisovaa vettä.

Hyttysiltä voi suojautua pukeutumalla

Metsähallitus muistuttaa, että höyrystyvien hyönteismyrkkyjen (valmistenimiä Thermacell, Ryobi) käyttö on kansallispuistojen retkeilyreiteillä ja taukopaikoilla kielletty.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ohjeistuksen mukaan höyrystyviä hyönteismyrkkyjä saa käyttää vain rakennusten välittömässä pihapiirissä, kuten kuisteilla ja terasseilla. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita.

”Kiellolla ei ole tarkoitus suojella ensisijaisesti hyttysiä, vaan ennemminkin muita hyönteisiä ja eliöitä”, Malberg sanoo.

Höyrystyvät hyönteismyrkyt sisältävät tehoainetta, joka on luokiteltu erittäin myrkylliseksi vesieliöille.

”Oma vinkkini suojautua hyttysiltä on kokonaan ihon peittävä vaatetus ja hyttyshattu”

Luonto Luonto

Kuvat