Hömötiaisten vähenemisen taustalla varttuneiden metsien hakkuut – tutkijat tarjoavat ratkaisuksi jatkuvaa kasvatusta

Tutkimuksen mukaan hömötiaiset säilyivät parhaiten alueilla, joilla oli suurin metsänpeittävyys.

Hömötiaisten talvikuolleisuus on kasvanut merkittävästi, mikä selittää paljolti lajin vähentymistä, Oulun yliopiston pitkäaikaisseurannoista ilmenee. Vielä 1980- ja 1990-luvulla noin 65 prosenttia vanhoista hömötiaisista selvisi hengissä talvesta, mutta 2010-luvulle tultaessa niiden hengissä säilyvyys oli pudonnut noin 55 prosenttiin.

Suurin syy vähenemiseen on metsän laadussa, Helsingin yliopiston vetämässä tutkimushankkeessa arvioidaan. Hömötiaismäärät säilyivät parhaiten keskitalvesta kevättalveen alueilla, joilla oli enemmän varttunutta metsää.

”Tuloksemme tukevat käsitystä, että varttuneen metsän määrän väheneminen lisääntyneiden hakkuiden myötä ovat hömötiaisten kohonneen kuolleisuuden ja kannanlaskun taustalla”, toteaa yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta tiedotteessa.

Yli 80-vuotiaan metsän osuus on vähentynyt valtakunnan metsien inventointien mukaan Suomessa 32 prosentista (vuosina 1996–2003) 27 prosenttiin (2014–2018).

Tutkijat ehdottavat, että hakkuumäärien vähentäminen ja jatkuvan kasvatuksen metsätalous voisivat auttaa lajin kannanlaskun pysäyttämistä. Hömötiainen luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi.

Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Forest Ecology and Management -sarjassa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto