Hirvenmetsästykseen lisää vauhtia, metsässä liikkuminen silti turvallista

Tänä viikonloppuna jahti jatkuu Pohjois-Suomessa, ensi viikolla varsinainen metsästys käynnistyy myös etelässä.

Hirvenmetsästys vauhdittuu lokakuussa. Metsästys jatkuu kiimarauhoituksen jälkeen lauantaina (5.10) Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella, samaan aikaan varsinainen hirvenmetsästys käynnistyy Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Muualla maassa varsinainen hirvestys käynnistyy viikon kuluttua (12.10.). Hirveä on saanut metsästää vahtimalla jo syyskuun alusta, mutta varsinaisen metsästyksen alkaessa myös muut metsästystavat ovat sallittuja.

Hirvenmetsästys päättyy koko maassa tammikuussa (15.1.2025). Valkohäntäpeuran metsästys alkoi 28.9. ja päättyy 15.2.2025.

Liikkuminen turvallista

Suomen riistakeskuksesta kerrotaan, että liikkuminen metsässä on turvallista myös vilkkaimpina hirvenpyynnin viikkoina. Jos ulkoilija kohtaa oransseihin huomioväreihin pukeutuneita metsästäjiä, kannattaa poiketa juttusilla ja tiedustella jahtisuunnitelmia. Tiedonvaihto lisää turvallisuutta.

Jos maantien varressa näkyy kyltti, jossa ilmoitetaan hirven metsästyksen olevan käynnissä, kannattaa alentaa ajonopeutta ja tarkkailla tien pientareita, esimerkiksi tielle eksyvän koiran varalta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset

Keskustelut