Kalkkikalliot ovat yksi uuteen luonnonsuojelulakiin lisätyistä suojeltavista luontotyypeistä. Kalkkikalliot ovat erityisen arvokkaita elinympäristöjä, sillä niiden lajisto on runsas ja useat niillä viihtyvät lajit ovat uhanalaisia, kertoo Suomen metsäkeskus.

”Kalkkikallion paras tunnistuskeino on kalkkia suosivien ja vaativien lajien havaitseminen. Kalkkia vaativiin lajeihin kuuluu iso joukko sammalia, jäkäliä, putkilokasveja ja sieniä. Kalkkipitoisuus voi ilmetä esimerkiksi kalliokielon tai kalkkikiertosammalen esiintymisenä. Monet lehtolajit ja jalot lehtipuut esiintyvät kalkkikallioalueilla”, kertoo Metsäkeskuksen luonnonhoidon johtava asiantuntija Riitta Raatikainen.

Suomessa kalkkikalliot ovat harvinaisia. Ne painottuvat etenkin lounaisrannikolle, Pohjois-Savoon, Pohjois-Kuusamoon, Kainuuseen ja Lappiin. Kalkkikallioita uhkaavat varsinkin kalkkikiven louhinta teollisuuden tarpeisiin, metsien uudistamis- ja hoitotoimet sekä umpeenkasvu.

Kalkkikallioiden hoito vaatii Metsäkeskuksen mukaan aina kalkkikallioiden luontotyyppeihin ja erityislajistoon perehtyneen asiantuntijan tekemän suunnitelman ja lajiston inventoinnin. Hoidon vaikutusta tulee arvioida monien eri lajiryhmien, kuten jalopuiden, putkilokasvien, sammalien, jäkälien ja mykorritsasienten osalta, sillä eri lajeilla voi olla hyvin erilaisia tarpeita esimerkiksi valoisuuden ja pienilmaston suhteen.

”Havupuuston tai muun kasvillisuuden poisto, hakkuutähteen korjuu tai poltto ja etenkin laidunnus ovat keinoja, joilla voidaan vähentää kalkkikalliolajiston kanssa kilpailevaa muuta lajistoa sekä synnyttää maaperään tarvittavaa kulutusta kalkkilajien leviämiseksi”, Raatikainen sanoo.

Kalkkikallioiden hoitotoimia toteutetaan muun muassa Helmi- ja Metso-ohjelmien keinoin.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.