Hakkuut jatkuvat Stora Enson työmailla, sääntöjenvastaisuuksia ei tarkastuksissa löytynyt

Aiemmin ilmoitetulla kohteella todettiin luonnonsuojelulain vastaista toimintaa.

Stora Enso on käynnistänyt hakkuut uudelleen luontoarvoiltaan arvokkailla kohteilla. Hakkuut keskeytettiin elokuussa Suomussalmen Hukkajoella havaitun vakavan ympäristövahingon seurauksena, ja yhtiö käynnisti niillä tarkastukset.

Nyt tarkastukset on saatu päätökseen. Keskeytetyille hakkuukohteille tehdyissä tarkastuksissa ei sääntöjenvastaisuuksia löytynyt, Stora Ensolta kerrotaan.

Tarkastuksissa uudelleenarvioitiin korjuukohteisiin liittyvät toimintaohjeet, hakkuusuunnitelmat ja riskit. Lisäksi yhtiö aloitti ympäristökoulutukset ja käynnisti puunhankinnan suunnittelu-, toteutus- ja valvontaprosessien auditoinnin kolmannen osapuolen kanssa.

Stora Enso on jo aiemmin ilmoittanut Kainuun ely-keskukselle yhdestä epäillystä sääntörikkomuksesta. Ely-keskus on tehnyt kohteella tarkastuksen ja havainnut luonnonsuojelulain vastaista toimintaa. Tämä johtaa jatkotoimiin, ely-keskuksesta kerrotaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat