Pohjois-Pohjanmaalla toimivan Haapaveden yhteismetsän pinta-ala kasvoi yli 5 000 hehtaariin, kun Ilmari Caseliuksen perilliset -säätiö allekirjoitti joulukuussa liittämissopimuksen metsäomaisuudestaan. Sopimuksella säätiö liitti 2 364 hehtaaria metsiään yhteismetsään. Haapaveden yhteismetsä on lisäksi ostanut neljä metsätilaa, joiden yhteispinta-ala on 239 hehtaaria. Nyt yhteismetsän pinta-ala on yhteensä 5 362 hehtaaria.
Haapaveden lisäksi yhteismetsän tiloja on Kärsämäellä, Haapajärvellä sekä Siikalatvassa.
Puustoa yli puoli miljoonaa kuutiota
Haapaveden yhteismetsässä on fuusion jälkeen 428,4 osuutta. Puustoa sillä on noin 515 000 kuutiometriä. Metsätalouskäytön ulkopuolella yhteismetsän alasta on 390 hehtaaria.
Vuonna 2023 yhteismetsä jakoi ylijäämää 138 525 euroa, mikä oli 600 euroa per osuus.
Metsätalouden lisäksi yhteismetsälle voi tulevaisuudessa olla odotettavissa tuloja tuulivoimahankkeista. Sen alueella on vireillä 5–7 tuulivoimahanketta, joista yhteen odotetaan rakennuspäätöstä alkuvuodesta 2025.
Lisää aiheesta: Yhteismetsä on enemmän kuin osiensa summa
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.