Amerikkalaistutkimus: Korona levinnyt ihmisistä valkohäntäpeuroihin

40 prosentista Yhdysvalloissa testatuista valkohäntäpeuroista löytyi koronaviruksen vasta-aineita.

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan koronavirus on levinnyt ihmisistä valkohäntäpeuroihin.

Tutkimuksessa verrattiin neljässä Yhdysvaltain osavaltiossa 624 peuran verinäytteitä ennen ja jälkeen koronaepidemian puhkeamisen. Tämän vuoden aikana tehdyissä testeissä 40 prosentista valkohäntäpeuroja löytyi koronaviruksen vasta-aineita.

Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että Yhdysvaltain valkohäntäpeurakanta on altistunut koronavirukselle. Suomessa vastaavaa tutkimusta ei vielä ole tehty.

Koronatartuntoja on maailmalla havaittu useilla eri eläinlajeilla kuten koirilla ja kissoilla sekä tarhatuilla minkeillä.

Nykytiedon mukaan riski koronaviruksen siirtymiselle eläimestä ihmiseen on hyvin pieni.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat