Uutiset ja blogit Näytä alueet Kaikki Uutiset Artikkelit Blogit Kolumnit Videot Podcastit Kumppaniartikkelit
Uutinen Kertopuu löytänyt paikkansa – miljoonan kuution raja rikki Suomessa Täällä kertopuuta osataan käyttää siinä missä muutakin puutavaraa, Metsä Groupista arvioidaan.
Uutinen Kemijärven biojalostamolle tiukat lupaehdot – eivät ole rakentamisen este Yhtiö kertoo lopullisen investointipäätöksen vielä tämän vuoden aikana.
Artikkeli Tilaajille Polaris Ranger kulkee melkein missä vain Ranger kulkee niin umpimetsässä kuin hakkuuaukeilla ja myös metsäkoneen urilla. Se ryömii isonkin ojan yli, kunhan kuskin kantti vain riittää.
Uutinen Puuta korjattiin viime vuonna ennätysmäärä – kasvua edellisvuodesta 6 miljoonaa kuutiota Puuntuotannollisesti kestävien hakkuiden raja ylittyi muutamissa maakunnissa.
Uutinen Ensi vuonna käynnistyy uusi metsävaratiedon keruukierros, käytössä uudistettu menetelmä Uuden inventointimenetelmän pitäisi tuottaa entistä tarkempaa tietoa puustosta.
Uutinen Kemeratukia maksettu alkuvuonna 14 miljoonaa euroa – eniten tukea nuoren metsän hoitoon Tukea on vielä reilut 40 miljoonaa euroa käyttämättä.
Uutinen Metsähallitus istuttaa tänä vuonna 21 miljoonaa taimea Sateiset säät suosivat istutettujen taimien kasvua.
Kolumni Tuohikuu alkaa pian Tuohelle on nyt markkinat ja kysyntää. Tuotantoa vaan on niukasti ja satunnaisesti, Jarmo Sirola kirjoittaa kolumnissaan.
Uutinen Luonnonvarakeskus: Valtaosa puuaineksesta käytetään energiaksi Vuonna 2017 puuaineksesta meni metsäteollisuuden tuotteisiin 43 prosenttia.
Artikkeli ”Olemme osa ratkaisua” Kiivaana käyvä ympäristö- ja ilmastokeskustelu luo uusia mahdollisuuksia metsäteollisuudelle, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström. Suomen hakkuukeskusteluun hän on kuitenkin pettynyt.