Uutiset ja blogit Näytä alueet Kaikki Uutiset Artikkelit Blogit Kolumnit Videot Podcastit Kumppaniartikkelit
Uutinen Yhden geenin muuttaminen lisää huimasti puunrunkojen kasvua Kasvihormoneihin vaikuttava geenimuutos kasvatti tutkimuksessa hybridihaaparunkojen kuivapainoa jopa 80 prosenttia.
Uutinen UPM kaavailee toista suurta sellutehdasta Uruguayhin Toisen sellua suoltavan jätin rakentaminen on mahdollista, jos maantie- ja rautatieyhteydet Uruguayn sisäosiin paranevat.
Uutinen Äänekosken biotuotetehtaalla jälleen työtapaturma: tukipalkki putosi työntekijän päälle viiden metrin korkeudesta Biotuotetehtaan edellisestä työtapaturmasta on kulunut vasta noin kolme viikkoa.
Uutinen Viiden vuoden luonnonsuojeluhanke toteutettiin talkoovoimin Metsähallituksen luontopalvelut ja WWF ovat järjestäneet talkooleirejä suojelualueiden kunnostamiseen. Viimeinen leiri on parhaillaan käynnissä Hangon Tvårminnessä.
Uutinen Suomen talous kääntyi hienoiseen nousuun usean laskuvuoden jälkeen Eniten kasvoivat muun muassa metsäteollisuus, tietojenkäsittelypalvelut ja kemianteollisuus.
Uutinen Puukaupan hiljentyminen ei näy suoraan kantohinnoissa Koivutukin hinta on noussut tasaisesti kesäkuun alusta. Mäntytukin ja kuusitukin hinta on laskenut hieman parin viime viikon aikana.
Uutinen Suomesta ensimmäinen EU:n vahvistama alue, jolla ei esiinny lohikalojen SAV-tartuntoja Norjassa ja Irlannissa SAV-tartunnat ovat aiheuttaneet merkittäviä taloudellisia tappioita lohikalojen viljelykselle.
Uutinen Riistakolmioiden kesälaskenta alkaa ensi viikolla Ajankohtaa aikaistettiin, jotta tuloksia voitaisiin hyödyntää syksyn metsästysaikojen suunnittelussa.
Uutinen WWF: Norppaturvallisia kalaverkkoja ei ole Saimaannorppa hukkui maanantaina muikkuverkkoon eteläisellä Saimaalla.
Uutinen Clamartin urheilukeskus rakennettiin Metsä Woodin puusta Urheilukeskuksessa on muun muassa kuntosali, yleisurheilualue ja tenniskenttä.