Uutiset ja blogit Näytä alueet Kaikki Uutiset Artikkelit Blogit Kolumnit Videot Podcastit Kumppaniartikkelit
Uutinen Stora Enso uudisti metsänomistajasivustonsa Verkkosivut tarjoavat metsänomistamiseen ja puukauppaan liittyviä palveluita sekä metsätietoa.
Uutinen Metsäkampanja tuotti puunhalauksia ja raivauskursseja Maa- ja kotitalousnaisten kaksivuotinen Metsästä voimaa-kampanjaan osallistui liki 20 000 henkilöä.
Uutinen Metsäteollisuus: Keräkorjuuta lisättävä Monet talvikohteiksi luokitellut leimikot pystytään korjaamaan myös sulan maan aikana, metsäjohtaja Tomi Salo Metsäteollisuus ry:stä arvioi.
Uutinen Kemeralle lisäbudjetista reilut 8 miljoonaa euroa Lisärahoitus perustuu vuonna 2015 käyttämättä jääneeseen määrärahaan ja pienpuun energiatuen vuodelta 2014 siirtyneeseen määrärahaan.
Uutinen Otso tukevasti miinuksella viime vuonna Metsäpalveluja tarjoava Otso teki reilun 10 miljoonan euron tappion.
Uutinen Jäkälät hyötyvät säästöpuista Aino Hämäläisen väitöskirjan mukaan säästöpuilla esiintyy useita rungolla eläviä jäkäliä, myös uhanalaisia lajeja.
Uutinen Joensuuhun puukerrotalon rakentaminen alkaa kesällä Kuusikerroksisen talon rakennusjärjestelmä on tilaelementti, jonka kantavana runkona toimii massiivipuinen clt-rakennuslevy.
Uutinen Stora Enson myy paperitehtaan Saksassa Kauppa kutistaa Stora Enson vuotuista liikevaihtoa noin 300 miljoonaa euroa ja vähentää paperintuotantoa noin 485 000 tonnia.
Uutinen Puulla pehmeämpää jugurttia VTT:n mukaan puuperäisillä aineksilla – ksylaanilla, fibrilloidulla selluloosalla ja ligniinillä – voitaisiin parantaa elintarvikkeiden laatua.
Uutinen Metsäkeskukseen ja Otsoon sopimukset Metsäalan Asiantuntijat (Meto), Metsänhoitajaliitto, Jyty ja Palta ovat päässeet sopuun uudesta, kilpailukykysopimuksen mukaisesta työehtosopimuksesta Suomen metsäkeskuksen ja Otson toimihenkilöille.