Ostopäällikkö

Haemme

Ostopäällikköä Keitele Forestille


Toimialueena Keiteleen sahayksikön puunhankinta-alue Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa

 

Ostopäällikkönä toimit esihenkilönä alueen kolmelletoista hankintaesimiehelle. Työssäsi tuet hankintaesimiesten työtä ja autat heitä onnistumaan työssään. Keskeisenä tavoitteenasi on johtaa hankinta-alueen puunostoa yhtiön ostotavoitteiden mukaisesti. Työhön kuuluu lisäksi hankinta-alueen tiedotus- ja markkinointitoimenpiteiden suunnittelu konsernitason yhteistyössä, kehitysprojektien veto/osallistuminen ja yhtiön strategian jalkauttaminen käytännön työn tasalle.  Hankintaesimiesjoukon johtaminen edellyttää sinulta vankkaa puunhankinnan ymmärrystä, esihenkilökokemusta ja jämäkkää otetta tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi omalla puunhankinnan kokemuksellasi pääset edistämään koko alueen puunhankintaa ja innostamaan tiimiäsi yhä parempiin tuloksiin.

Tehtävässä työskentelet tiiviissä yhteistyössä hankintaesimiesten kanssa, joten työ edellyttää matkustusvalmiutta viikoittain. Toimipaikkasi on lähtökohtaisesti Kuopion toimisto tai Keiteleen metsäkonttori. Halutessasi myös hybridityö on mahdollista. Tehtävässäsi raportoit metsäpäällikölle.

Odotamme sinulta

  • soveltuvaa metsäalan tutkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta,
  • kokemusta alalta erityisesti puunhankinnan operatiivisista tehtävistä,
  • vahvaa esihenkilökokemusta ja kykyä johtaa analyyttisesti lukujen kautta,
  • aktiivista, systemaattista ja jämäkkää työskentelyotetta,
  • hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Tarjoamme sinulle

  • voimakkaasti kehittyvän, dynaamisen ja hyvin johdetun työympäristön tukemaan tuloshakuisia tavoitteita,
  • erinomaisen mahdollisuuden päästä mukaan kehittämään kasvavaa puunhankintaorganisaatiota.

Lisätietoja tehtävästä antavat Keitele Forestin metsäpäällikkö Ilpo Pentinpuro p. 040 595 3006 / ilpo.pentinpuro@keitelegroup.fi  sekä Eezy Personnelin seniorikonsultti Ilpo Niemelä, p. 050 366 7708 / ilpo.niemela@eezy.fi (molemmat lomalla viikolla 52). Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoivomuksesi viimeistään 12.1.2025 osoitteessa https://personnel.eezy.fi/avoimet-tyopaikat/.

Työnantajan kuvaus

Keitele Group on vakavarainen puutuotealan yksityinen yritys, joka jalostaa korkealaatuisesta suomalaisesta tukkiraaka-aineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. Keitele Groupin liikevaihto on noin 380 miljoonaa euroa. Palveluksessamme on lähes 500 puualan ammattilaista. Uudet Keiteleellä, Kemijärvellä ja Alajärvellä sijaitsevat tuotantolaitoksemme edustavat alan huippua Euroopassa. Tuotamme vuodessa 1.000.000 m3 sahatavaraa ja 450.000 m3 jatkojalosteita. Liiketoimintamme on vahvalla kasvu-uralla.

 Puunhankintayhtiömme Keitele Forest Oy vastaa sahojemme puuhuollosta.

Lisätietoja antaa

Ilpo Pentinpuro
040 595 3006