Uutinen Metsäteollisuuden Paula Lehtomäki: Suomen metsävaikuttamista on parannettava Metsäteollisuus ry aikoo vahvistaa läsnäoloaan ja toimintaansa Brysselissä.
Uutinen Hanke: Omistajavaihdoksilla kasvua puutuotealalle, haussa uudet yrittäjät Sadoilla alan yrityksillä omistajanvaihdos on ajankohtainen seuraavan viiden vuoden aikana.
Uutinen Donner-Amnell: Metsäteollisuuden tulevaisuusnäkymä muuttunut nopeasti Paluu uusvanhoihin selluun ja kartonkiin on ohittanut uudet tuotteet.
Uutinen Huoltovarmuuskeskuksen johtaja: Huoltovarmuusmetsät voisivat varmistaa energian saatavuutta Toisin kuin muissa energiamuodoissa, metsäenergian huoltovarmuutta ei ole järjestetty.
Artikkeli Hankintalisä noussut, mutta niin myös kulut Hyvä hintasuhdanne näkyy usein nihkeimmin kahdessa paikassa: hankintakaupoissa ja Pohjois-Suomessa. Nyt on eloa niissäkin.
Artikkeli Pohjoisen puulle miljoona kuutiota lisää menekkiä Stora Enso kääntää toisenkin Oulun tehtaan paperikoneista kartongille.
Artikkeli Korjuupalveluiden puu kiinnostaa Kuitu- ja energiapuulle on nyt ottajia, mutta kustannusten nopea nousu ja epävarma taloustilanne tuovat puunvälitystoimintaan myös riskejä.
Uutinen Aamulehti: Huoltovarmuuskeskus perustanut turpeen valmiusvaraston Jos puuta ei saada tarpeeksi, sitä voidaan korvata turpeella.
Uutinen Stora Enso rekrytoi ja avaa uusia toimipisteitä Länsi-Suomeen Yhyiö pyrkii korvaamaan tyrehtynyttä puuntuontia Venäjältä.