Uutinen JPJ-Woodin tulosluvut putosivat jyrkästi Tilikausi oli vaikea monesta syystä, nyt näkymät paremmat.
Uutinen Anaika Wood painui tappiolle Liiketulos ennallaan poikkeuspitkästä tilikaudesta huolimatta, nettotulos sukelsi.
Uutinen Koronakriisi painoi heinä–syyskuussa metsäteollisuuden tuotantoa Kartonki ja sellu sinnittelivät parhaiten, paperit olivat suurimmat putoajat.
Uutinen Venäjän tarina havuraakapuun suurviejänä päättymässä Siperian ja Kauko-Idän puunjalostuksen kehittämiseen lainatukiohjelma.
Uutinen Metsä Group sinnitteli voitolle heinä-syyskuussa Varsinkin kartonkiliiketoiminta on ollut yhtiölle iloinen yllätys.
Uutinen Sahatavaran vienti Euroopan ulkopuolelle kasvu-uralla Suomen vientimaiden listalla yksi loistaa poissaolollaan.
Uutinen Metsäteollisuus: Kilpailukyky sivuroolissa fossiilittoman liikenteen raportissa Metsäteollisuuden mukaan laajamittainen siirtyminen raide- tai sisävesikuljetuksiin ei ole mahdollista.
Uutinen UPM:n liikevaihto ja tulos laskivat selvästi Paino- ja kirjoituspaperitoimitusten sekä sellun ja paperin hintojen lasku painoivat tulosta.
Uutinen Kotkamills tähtää elintarvikekartongillaan Yhdysvaltain pikaruokamarkkinoille Toimitusjohtaja Hämäläinen: Jo muutaman prosentin osuus olisi hyvä alku.