Artikkeli Pohjoisen puulle miljoona kuutiota lisää menekkiä Stora Enso kääntää toisenkin Oulun tehtaan paperikoneista kartongille.
Uutinen UPM:ltä ennätyskvartaali Kolmannen vuosineljänneksen liiketulos lähes kaksinkertaistui vuodentakaisesta.
Uutinen Puukuidun globaalit hinnat ja kauppamäärät huipputasolla Kuitupuun ja selluhakkeen hintaindeksit korkeimmalla sitten vuoden 2014.
Uutinen Metsä Groupin jäsenten hankintapuulle tuplabonukset Etu koskee marras-, joulu- ja tammikuussa tehtyjä kauppoja.
Uutinen UPM:n Pesonen eläkkeelle vuonna 2024 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen on palvellut yhtiötä useissa johtotehtävissä vuodesta 1987 ja toimitusjohtajana vuodesta 2004.
Uutinen Luke: Metsäviennin näkymät suotuisat Luke ennustaa tuotantokapasiteetin kasvun kompensoivan talouden synkät näkymät.
Artikkeli Puukauppa | Saha tulee kaupunkiin Sahasuhdanne luisuu, mutta Junnikkala Oy:n usko Ouluun nousevaan suursahaan pitää.
Artikkeli Haastattelu | Rajoja hakkuille Metsäteollisuuden on joko lisättävä puun tuontia tai ryhdyttävä tuottamaan korkeamman jalostusasteen tuotteita, ennakoi Ilmastopaneelin jäsen Jyri Seppälä.
Uutinen Raakapuun hintaindeksit nousseet sahatavaran ja sellun vedossa Pohjois-Amerikassa sahatavaran hypersuhdanne päättyi jyrkkään laskuun.