Uutinen UPM sai itävaltalaistehtaan myynnin päätökseen, Steyrermühl siirtyi Heinzel Groupin omistukseen UPM jatkaa sanomalehtipaperin valmistusta neljällä tehtaalla.
Uutinen Vapo Terra myy Turengin pellettitehtaan Versowoodille Tehtaan kahdeksan työntekijää siirtyvät Versowoodin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kauppahintaa ei julkisteta.
Uutinen Soilfood vastuullisin Metsä Groupin toimittaja Soilfood valmistaa metsäteollisuuden sivuvirroista maanparannusaineita maatiloille ja uusioraaka-aineita teollisuudelle.
Uutinen Metsäsektori esittää alalle pitkäjänteistä kasvuohjelmaa Viiden metsäalan järjestön johto luovutti aloitteen elinkeinoministeri Rydmanille.
Uutinen EU-maat sopuun pakkausasetuksesta, metsäteollisuus nyreissään Metsäteollisuus ry: Esitys sitoo EU:n fossiilisiin raaka-aineisiin ja lisääntyvään veden kulutukseen.
Uutinen Venäjän sahatavaraviennissä romakkaa laskua Syyt sekä pakotteissa, Kiinan heikentyneessä taloudessa että ruplan kurssilaskussa.
Artikkeli Miljoonat puukuutiot tehtaille – Elina Hopponen on yhden firman nainen Tuore operaatiojohtaja on ollut Stora Enson leivissä liki 20 vuotta.
Artikkeli Enso kyntää, Stora porskuttaa – Metsäteollisuuden tuotanto ei silti valu Ruotsiin Ruotsin metsäteollisuus pärjää halpuutetulla kruunullaan, mutta asiantuntijat eivät usko mittavaan suomalaistuotannon länsivuotoon.
Uutinen UPM:n Pesonen: Se oli uran kovin paikka UPM:stä eläköityvä Jussi Pesonen kertoo 20-vuotisen toimitusjohtajauransa kovimmasta paikasta ja paljosta muusta.
Artikkeli Kilpailijat tutisemaan – Ensimmäiset tukit teriin Junnikkalan Oulun-sahalla Junnikkala Oy:n Oulun-sahan ylösajo on alkanut ja Pohjois-Suomen puumarkkinat haastettu.