Uutinen Kymmeniä Sumetku Oy:n puukauppamaksuja rästissä Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa Yhtiö vakuuttaa vaikeuksien olevan väliaikaisia ja lupaa hoitaa maksut maaliskuun loppuun mennessä.
Blogi Aavistushakkuut ja suuri hiilihuimaus Mureneeko metsäteollisuuden valta hiilen pölinään ja tuulen huminaan, vai vieläkö teollisuuden lobbareilta löytyy aseita asemansa säilyttämiseen?
Artikkeli Tuuli tuo miljoonia pohjoiseen Tuulipuistojen sähkönsiirtolinjoille jäävistä maistakin maksetaan paikoin asiallista vuosivuokraa.
Artikkeli Haastattelu | Pieni tarvitsee puolustajan Metsänhoitoyhdistys Kainuun uuden johtajan Harri Savosen mielestä hiilipalvelujen uutuus on syynä niiden arasteluun.
Artikkeli Metsänomistaja | Metsiä jälkipolville Kauhajokisen Unto Tasangon sydäntä lähellä on metsien rauhoittaminen. Todellinen silmäterä on puolen hehtaarin satavuotista männikköä kasvava palsta.
Artikkeli Vähemmän harvennusta, enemmän hiilinieluja Voimakkaiden harvennusten lieventäminen voisi vahvistaa metsien hiilinielua lähes saman verran kuin lannoitukset.
Uutinen Liina Aulin Metsähallituksen uudeksi viestintäjohtajaksi Aulin siirtyy Metsähallitukseen työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisesta.
Uutinen Ruotsissa metsien hinta nousi viime vuonna 15 prosenttia Hintaa vetää ylös varakkaiden yksityishenkilöiden sijoitusinto.
Uutinen Tieyhdistys: Tarjous on hyvä ja siihen kannattaa ehdottomasti tarttua Yksityisteiden parantamisten yleinen avustusprosentti nousee 70 prosenttiin.
Blogi Millaisen metsän haluan jättää lapsilleni? Metsänomistaja Johanna Teräväinen kirjoitti ylös oman metsänhoitotahtonsa, joka pohjustaa metsänhoitosuunnitelman laatimista ja metsänhoidollisten linjauksien tekemistä.