Blogi Metsäsi kaipaa päätöksiä Blogissa metsäalan ammattilainen ja metsänomistaja Veikko Iittainen kertoo, että metsäasioihin perehtyminen kannattaa.
Artikkeli Elinkeinoministeri Lintilä: Lisää tukea innovaatioille Elinkeinoministeri Mika Lintilä haluaa panostaa puusta saataviin uusiin tuotteisiin.
Uutinen Lakiluonnos metsätietojen avaamisesta kaipaa täydennystä Lainsäädännön arviointineuvoston mukaan esitysluonnosta tulisi täydentää esimerkiksi suuntaa-antavilla arvioilla esityksen vaikutuksista puukauppaan.
Uutinen Kymmenesosa metsänomistajista hiljaisia PTT:n mukaan hyödyntämättömiä hakkuumahdollisuuksia on eniten aktiivisilla metsänomistajilla.
Artikkeli Maakuntien sisältä löytyy mielenkiintoisia hintaeroja Metsätilan hinta voi maakunnan toisella laidalla olla alhaisempi, vaikka metsän ominaisuudet ovat paremmat.
Artikkeli Korjuujälki on kohentunut Kaksi korjuuhehtaaria kolmesta ylsi viime vuonna hyvään arvosanaan.
Uutinen Metsänhoitoyhdistykseltä kaivataan apua kuitupuun ylitarjontaan Pirkanmaalaiset metsänomistajat odottavat, että metsänhoitoyhdistys edistää tulevaisuudessa biotaloutta, parantaa kuitupuun menekkiä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.
Uutinen Tornator FSC-sertifioi Romanian metsänsä FSC-sertifiointi on merkittävä asia yhtiön kilpailukyvyn kannalta, yritysvastuupäällikkö Melinda Sandi kertoo.
Uutinen Tilakaupan kasvun ennakoidaan jatkuvan Metsätilat-ketjun kyselyn mukaan myös metsätilojen hintatason arvioidaan vielä hieman nousevan.