Keväällä oli suuret aikeet. Piti suunnitella leimikkoa, tehdä luonnonmukaista hoitosuunnitelmaa, tutustua eläimiin joita metsässäni asustelee ja raivata viime kesänä kesken jäänyt taimikon raivaus. Ja mitä minä tein?
Taimikon varhaishoidon Kemera-tukien käytön määrä on tällä hetkellä vuotta vain 40 % kahden edellisen vuoden määristä ja se on metsän kehityksen kannalta ehkä tärkein työlaji. Onko pitkäjänteisen metsänhoidon kulttuuri menossa unholaan ja metsänhoidossakin siirrytään kvartaalitalouteen?
Tähän asti kaikki oli mennyt kuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Seuraavaksi isä kutsui koolle palaverin, jossa minä, isä ja joku isän tilaama asiantuntija kävisimme läpi sukupolvenvaihdoksen käytännön toteutuksen ja sopisimme kauppakirjaan tulevista asioista. Ja minua alkoi hirvittää. Onko tämä nyt ihan oikeasti toteutumassa?