Uutinen Vaalikone auttaa myös Metsäliitto Osuuskunnan edustajistovaaleissa Äänestys päättyy 12. huhtikuuta, uusi edustajisto aloittaa heinäkuussa.
Uutinen Luke käynnistää kansalaishavainnointiin perustuvan mahlatutkimuksen Metsänomistajia Pohjois-Karjalasta, Etelä-Savosta ja Pohjois-Pohjanmaalta toivotaan mukaan tutkimukseen.
Uutinen Pohjois-Karjalassa taimikonhoidon voi ostaa nyt verkkokaupasta Valikoimassa on yli 20 metsänhoitoon, puukauppaan ja metsäomaisuuteen liittyvää palvelua.
Uutinen Etämetsänomistajat: ”Puun käytön rajoittaminen on kuin ampuisi omaan jalkaan” Liiton mukaan keskustelu hakkuiden tasosta on mieletöntä, ellei samalla tarkastella puun käytön kaikkia vaikutuksia.
Uutinen Hintojen nousu lihotti puutuotannon sijoitustuottoa Yksityismetsien reaalituotto oli viime vuonna runsaat 13 prosenttia.
Uutinen Yksityismetsissä yllettiin liki ennätystulokseen – hehtaarikohtainen tulos parani viidenneksellä edellisvuodesta Luonnonvarakeskuksen mukaan Etelä-Suomessa liiketulos oli 200 euroa hehtaarilta, Pohjois-Suomessa 60 euroa hehtaarilta.
Artikkeli Kokeile Metsälehden vaalikonetta! Metsälehden vaalikoneessa keskitytään metsäasioihin. Sen avulla saat selville, ketkä kansanedustajaehdokkaista ajattelevat metsäasioista samalla tavalla kuin sinä.
Artikkeli Ilmasto edellä eduskuntavaaleihin Ilmastoasioiden lisäksi muun muassa metsäverot ja puurakentaminen puhuttavat.
Artikkeli Mikä on metsätilasi arvo? Muutaman perustiedon avulla Metsälehden uusi laskuri kertoo metsätilasi arvon.