Huonosti toimivan yhteismetsän osakkaille on tarjolla monta keinoa tilanteen parantamiseksi: palveluiden osto, oman osuuden myynti, yhteismetsän jakaminen tai myynti.
Metsätilan mukana tulevat yhteisomistukset voivat olla arvottomia tai arvokkaita, mutta pieniin siivuihin jaettu omistus on järkevän käytön este. Juttu on helmikuulta 2022.
Hallintaoikeuden eriyttäminen omistusoikeudesta voi tuoda säästöjä, kun metsätilasta luovutaan. Toisaalta se voi vaikeuttaa metsätalouden harjoittamista.
Metsätalousyhtiö Tornator kilpailee tehokkuudella ja haluaa varmistaa metsien kasvukyvyn, toimitusjohtaja Henrik Nieminen kertoo. Niinpä esimerkiksi jatkuvaa kasvatusta käytetään harkiten.