Artikkeli Tiehankkeet takkuavat, ”Toimintaa on haasteellista saada kannattavaksi” Metsäteiden korjausvelka uhkaa kasvaa entisestään, kun tukibyrokratiaan kyllästyneet tiehankkeiden tekijät lyövät hanskoja tiskiin.
Uutinen Stora Enso laajentaa metsänomistajapalveluitaan, sopimus yhteistyöstä Temepan kanssa Metsänomistaja saa nyt kaikki tarvittavat palvelut yhden toimijan kautta, Stora Ensolta kerrotaan.
Artikkeli Tilaajille Metsätuhojen torjunta on vaikeaa taajamissa – ”Työluvan saanti voi viedä kuukausia” Kaavoitus vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi kirjanpainajatuhoja ehkäistään.
Uutinen Metso-ohjelma osin jo maalissa, ympäristötukisopimuksissa vielä kirittävää Tälle vuodelle tukirahoitusta on tarjolla poikkeuksellisen paljon.
Uutinen Alueellisten metsäohjelmien valmistelu käyntiin – vaikuta vastaamalla kyselyyn Ohjelmilla pyritään muun muassa vahvistamaan metsien monipuolista ja kestävää käyttöä.
Uutinen MTK:n Mäki-Hakola: Hallituksen arvioitava ilmastotavoitteet uudelleen MTK:n metsäjohtajan mielestä Suomea pelotellaan turhaan sillä, että joutuisimme ostamaan nieluoikeuksia muilta mailta.
Artikkeli Kanta kasvussa? Hirvitiheydet ovat monin paikoin yli tavoitteen Viime syksynä hirviä ammuttiin enemmän kuin edellisvuonna. Silti lähes puolessa hirvitalousalueista hirvikanta oli syksyn jahdin jälkeen tavoitetta korkeammalla.
Uutinen Luke selvitti: Lahopuun määrä tuplattavissa tuotosta tinkimättä Luken selvityksen aineistona käytettiin metsävaratietoa Finsilvan talousmetsistä.
Artikkeli Tilaajille Onko tässä tulevaisuuden työlaji? Taimikon reikäperkaukseen voi hakea metka-tukea, vaikka kemeraan menetelmä ei yleensä kelvannut.