Uutinen Metsämiesten Säätiö jakoi 1,6 miljoonaa euroa apurahoina Eniten tukea sai Säätiön kehittämä Metsäalan johtamisakatemia.
Uutinen Lisää tekopökkelöitä ja jatkuvaa kasvatusta – Metsä Groupilta uusi metsäohjelma Tarkoitus on lisätä hiilensidontaa ja turvata monimuotoisuutta.
Uutinen Professuurin avulla arvoaineet talteen suobiomassasta Soista saatavilla yhdisteillä ennakoidaan olevan laajaa käyttöä teollisuudessa.
Artikkeli Mittakaava kuntoon ilmastokeskustelussa Metsien hiilinieluja ei pidä tarkastella maakunnittain vaan koko maan tasolla, sanoo Tuula Packalen.
Uutinen Väitös: Puiden ja kaupallinen sienten kasvattaminen sopivat yhteen Parhaat kaupalliset sienisadot saadaan nuorista kuusikoista.
Uutinen Selvitys: Metsähallituksen kunnostusojitusten vesiensuojelu hyvällä tasolla Ensimmäistä kertaa Metsähallituksen kunnostusojituksen seurannan teki ulkopuolinen asiantuntija.
Uutinen Sosiaalisessa mediassa levinnyt taas uusi susihuhu Tuoreimman someankan mukaan Tassu-järjestelmästä olisi hävinnyt tuhansia susihavaintoja. Ei ole, vastaavat Luke ja Riistakeskus.
Uutinen Luke ryhtyy selvittämään hirvien vaikutuksia Hirvet aiheuttavat vuosittain noin 50 miljoonan euron vahingot Suomen metsätaloudelle.
Artikkeli Kunnostusojitukset – välttämätön paha Suometsien kunnostusojituksille etsitään korvaajaa, mutta kaikkialla niistä ei voida luopua.
Uutinen Hirvivahinkokorvausten määrä laski viime vuonna Eniten hirvivahinkokorvauksia maksetaan Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla.