Varhaisperkaus 2021 istutetussa taimikossa

Tämä männikkö istutettiin toukokuussa 2021 bräcke-mätästettyyn jälkeen. Nyt männyt 1,2-1,8 metrisiä. Kallioilla lyhyempiäkin. Hirvituhoriskin pienentämiseksi perattiin kaikki lehtipuu nyt alas. Paikka Uusimaalla, kivistä ja savensekaista mustikkatyyppiä noin 6ha. Edellinen sukupolvi kuusivaltainen ja juurikääpäinen harsinnan seurauksena. Notkot (alle 1ha) istutettiin kuitenkin kuusella. Viimeisessä kuvassa perkaamatonta alaa. Perkaus täytyy uusia 3-5 vuoden kuluttua. Mielipiteitä?

Kommentit (6)

  1. Kuva perkaamattomasta osasta pomppasi näköjään toiseksi.

  2. Mikään taimikko ei voi olla kokoajan raivattuna. Kos rauduskoivut niinkuin näkyy kasvaa metrin vuodessa niin ei voisi silmiä irrottaa taimikosta jos ajattelisi, että olisi realistista, että silmien tasalla raivataan. Nyt kun tuossa rauduskoivukin viihtyy niin kolmas raivaus saattaa vasta olla se vaikein, missä voi mennä se 9l.

  3. Samaa mieltä, ei voi olla koko ajan raivattuna eikä tarvitsekaan olla. Tärkeintä on pitää männyntaimet vapaana liialliselta lehtipuiden varjostukselta. Oma kokemukseni on, että se ehkäisee hirvituhoja hyvin, vaikka tietysti täyttä varmuutta ei saa kuin aitaamalla. Tuossa oli isoilla alueilla paljon haapavesakkoa ja etenkin sen takia raivattiin jo nyt. Ja siksi, että luontaiset männyt, joita on paljon, pääsevät nousemaan. Nyt hoitui kahdessa pävässä tämä 6ha ala kolmen ammattilaisen toimesta. Seurata täytyy aktiivisesti ja seuraavan raivauksen ajankohtaa ei määrittele metka-tukikelpoisuus. Lehtipuiden alle ei mäntyjä pidä jättää.

  4. Tuo raivaamaton ala jää nyt raivaamatta. Siinä ei juurikaan ole haapavesakkoa. Tehdään ensi kesänä. Siinä voi seurata miten hirvet runtelevat jos runtelevat tulevan talven aikana.

  5. Miten vaativassa päivätyössä oleva suurmetsänomistaja saa ajan ja Tarmon riittämään vielä käytännön hoitotöihinkin? Kun joitain hetkiä on lisäksi varmaan omistettava läheisille.

  6. Kyllä tuonkin suhteen varmasti Metka-kelpoisuus pysyy hyvin mukana. Ei siellä alvariinsa kannata raivurin kanssa häslätä. Ite ainakin aion ihan huoletta seurailla tilannetta vaikka koivua joukkoon jätinkin. Tasaisempi taimikko kyllä kuin kuvissa. Pituus samaa luokkaa. Karsein samalla sivuhaarat männyistä pois. Laatu edellä kannattaa aina metsää yrittää kasvatella.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut