Vanhan turvekentän kehitys

Alueelta on lopetettu turpeen nosto noin 35 vuotta sitten, ja se on jätetty metsittymään luontaisesti. Kuviolla on tehty sen jälkeen taimikonhoito ja kevyt ensiharvennus ennen tätä harvennusta.
Pääkuva on heikommalta laidalta jossa puustoa on vain ojanpenkoilla ja lisäkuvat paremmasta kohdasta, jossa myös keskisarat ovat taimettuneet riittävästi.

Kommentit (7)

  1. Jälkiviisaana voikin todeta, että kaikki muut uudistamistyöt olisi olleet kannattamattomia. Niin hyvin on luonto uudistanut.

  2. Oikein hyvännäköistä metsää. Hyvin on luonto paikannut.

  3. Yllättävän hyvä kasvupohja. Lienee jäänyt jonkin verran turvetta kivennäismaan päällä. Parempi olisi tullut kaivamalla navero-ojat vanhojen ojien väliin.

  4. Tein vuonna 2014 siihen kevyen ensiharvennuksen, jossa jätin hieskoivua kasvamaan paljon. Silloin puusto näytti niin heikolta ja hieskoivuvaltaiselta että ajatuksena oli kasvattaa hieskoivua ja seuraavana hakkuuna avohakkuu kun hieksen kasvu heikkenee eli viimeistään 40 v ikäisenä.
    Näin jälkiviisaana se päätös oli virhe. Tuolla on sen verran havupuuta ja rauduskoivuakin, että harvennan nyt ja kasvatan puustoa vielä 25 v. Mäntyjen laatu olisi kuitenkin ollut parempaa ja kuuset kookkaampia jos olisin rassannut koivua pois rohkeammin jo ensiharvennuksessa ja antanut havupuille tilaa.

  5. Kurki: turvekerroksen paksuus vaihtelee viidestä kahteenkymmeneen senttiin ja alla on savikko. Ravinteisuus vastaa ymmärtääkseni tuoretta kangasta. Paras puusto on syntynyt sinne missä turvekerros on paksuin niinkuin arvelitkin. Myös ojanpenkat, joissa on sekaisin turvetta ja kivennäismaata kasvavat hyvin. Ohutturpeiset keskisarat, jossa savi paljastuu kun kengällä potkaisee ovat kaikkein heikoimpia.

  6. Minusta yrittäjä metsurin havainnot ovat oikeat. Siitä huolimatta hieno metsä kasvaa vaikka männyt ovat hieman supistuneet liikaa latvuksista. Toivottavasti ei tule myrskyvahinkoja. Ensimmäinen vuosi harvennukset jälkeen on se pahin myrskytuhoille.

  7. Ihan hyvältähän tuo näyttää. Maapohjaa ei taideta virallisesti luokitella turvemaaksi, kun turpeen paksuus on alle 30 senttiä.
    Onko kohdetta lannoitettu missään vaiheessa?

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut