Muu harvennus 5ha , korjuuajankohta : kesä
Mahtuipa karttaan rajatulle työkuviolle reilu 0,5ha
tällaistakin .Tuoreen ennnakkoraivauksen yhteydessä kaadettu risukkomatto peitti varsin tehokkaasti näkymät maan pintaan ja sen ominaisuuksiin . Tähän asti oli kolisteltu onnekkaasti kivien päällä . Siirtyminen puisemmalle puolelle palstaa keskeytyi mudan hajun tunkiessa koppiin . Varovasti samaa jälkeä takaisin ja uusi yritys kuvion toiselta laidalta .
Pikkuisen ihmetytti , että maastokartassa ei ollut merkkiäkään soistuneesta aluesta .
Jalkatyökö jäi tekemättä etukäteen.
Terveisin: Korpituvan Taneli
Olko tuas koko palsta tuommosta riukuuntunutta keppihelevettiä mitä tuossa näkkyy vae aenovastaan tämä paenanne?
Hohhoijaa…
Tosimies ei kopista keskenpäivän nouse, paitsi telanpäälle …:lle.
PS. Olen nykyisin pitänyt tapana kirjata hakkuusopimukseen kuka leimikon hakkaa ja ihan nimellä mainiten…
Tullooko tuohon ennee mehtee.? Märkä lumi paenaa loput riu,ut luokille.
Pehmeillä paikoilla olisi toki viisasta tehdä ura suoraan vaikka pystyyn jäävän puuston kustannuksella mutkittelun sijaan. Hyvä esimerkkikuva kyllä siitä, mikä on s-mutkan vaikutus usein maaperäpainaumien syntyyn. Varsinkin telikoneet aiheuttaa mutkissa tuntuvasti rajumman dynaamisen rasituksen maaperälle, mikä sitten näkyy painumina.
Taannoisella omalla omt/mt pohjan kuusikon, osin turvepohjalla olleella, ensiharvennuksella huolellisen ennakkosuunnittelun myötä maaperävaurioita tuli jopa oletettua vähemmän. Mahdollisimman suorat urat + latvukset uran suuntaisesti erityisesti pehmeänoloisiin kohtiin = tuokin tyypillisesti talviharvennukseksi luokiteltava leimikko onnistui nyt syksyllä. Toki pitkä poutajakso alla.
Tässä oltiin alunperin menossa kuvion päätyä kohti , mutta se ei oikein näyttänyt olevan hakkuun tarpeessa . Kuvassa olevat raiteet syntyivät yrityksessä kääntyä takaisin . Maasto oli tähän asti ja olisi ollut tästä eteenkinpäin ylämäkeä . Kuvan pisteeseen asti ajoura kulki kantavassa kivikossa . Käännöksen kohdalla kivet sattuivat olemaan vain vähän syvemmällä .
Risumatto peittää varsin tehokkaasti kuvan kaltaiset ansat .
Ennakkoraivaus pari vuotta aikaisemmin olisi parantanut näkyvyyttä kummasti . Kävelystä risujen seassa ei ole mitään hyötyä . Mies painaa vain vajaa 80 kiloa , mutta kone 22 tonnia .
Mittatyökalun mukaan 35 aaria merkitystä kuviosta jäi hakkaamatta . Kuvassa näkyy perustelut .
Kohde on hoidettava loppuun määrittämällä ojituksen tarve ja suorittamalla hakkuu talvileimikkona tai maahan kaatamalla ja asiasta sovittava jotain .Näitä palsta kulmia ei saa unohtaa, että pysty korjuu jää yllättäen kesken . Eli tiedon TÄYTYY kulkea juuri NYT metsän omistajalle, kaikkein pahinta että kohde jää unholaan ja hoitamatta. Näin kaikki osapuolet tietävät leimikon tilanteen ja jälkien SYYN. ON se metsänomistajaa palvelemisen HETKI !
Yleistason puheissa on kova tahtotila pyrkiä isoon kuviokokoon. Käytännön tasolla sitten törmätään nollarajaan ja hakkuu jää kesken, kun kuvion puusto ei olekaan tasaista. Ainoa, jonka tälläisestä kulttuurista voisi ajatella hyötyvän, on vähemmällä vaivalla pääsevä metsäsuunnittelija. Suorittava porras törmää ongelmaan ja metsänomistaja tämän lopulta maksaa paitsi matalampana puun hintana, myös niukempina myyntituloina.
Eikö metsäsuunnittelussa olisi viisasta tehdä tarvittaessa pieniäkin kuvioita, jos puusto ja sen kehitys niin määrää? Niitä kyllä voi yhdistellä helposti kirjoituspöytätyönä atk:lla järkevänkokoisiksi leimikoiksi tai taimikonhoitourakoiksi. Hankalampi on isoa kuviota paikan päällä käymättä lähteä pilkkomaan.
Tälle kuviolle ei enää palata . Ei kesällä eikä talvella . Sijaisee palstan takimmaisessa nurkassa ja lisäksi ainespuun kertymä olisi olematon . Näkyvistä rungoista iso osa on alamittaisia .
Käsittelyksi olisi riittänyt vähän rapeampi raivaus ja kuvion osan rajaaminen pois leimikosta . Painumiltakin olisi näin menetellen vältytty .
Nykyään tuntuu olevan tapana merkitä leimikko mahdollisimman isoksi karttaan (maastoon eivät kaikki näy kuvioita merkitsevän ) ja jättää korjuuongelmat toteuttajan huoleksi . Jälki näyttääkin joskus sitten tältä .
Kaivurilla ”firmanmiehet” ovat noita rypemäjälkiä jälkeenpäin käyneet tasoittelemassa.
Jostakin syystä juu…
Noita nuorisotermein sanottuja sikapehmeitä paikkoja on yleensä petollisesti rinteiden ja pehmeikköjen rajoilla. Suolla saatat pysyä pinnalla, mutta kun tulee eteen nousu kankaalle, katoaa maa alta. Syynä tuossakin taitaa olla tälläinen valumavesien kertymäpaikka, taustalla näyttää olevan viettävää maata?
Kun kohtaan on vuosia valunut pintavesiä, kohdan kuntta ja kaikki maatuvaa aines kompostoituu ihan mudaksi. Näitä syntyy myös metsäteiden varsiin, niihin kohtiin missä tien tulo on muuttanut veden kulkua, eikä ole tehty ”pienen kohdan” vuoksi rumpuputkea kohtaan, vaan luotettu reunaojan veden kuljetuskykyyn.
Reuna kuvanottopuolella oli kivinen , mutta raiteiden päätepisteen reuna , josta oli tarkoitus kääntyä 90 astetta takaisinpäin , ei enää ollutkaan . Muta oli peittänyt kivikon .
Mennessä raidetta ei syntynyt , mutta ”vetäytymisessä” siitäkin edestä .
Kuviolla on rinteitä , joista saattaa löytyä yllättäviä pehmeiköitä muualtakin , kun rinteen juurelta . Hakkuu onkin varsin haastavaa paikkapaikoin , kun nousukulma on
jyrkähkö , ja kone alkaa sutia paikallaan . Kuoppaan tule vesi välittömästi .
Kyllähän nämä alunperin raivaamattomat leimikot ovat hankalia suunnittelijoillekin . Eteen ei nää kättänsä pidemmälle , mutta arvio ja korjuusuunnitelma pitäisi tehdä . Pehmeikötkin huomataan vasta raivauksen jälkeen ja silloinkin vasta , kun hakkuukone alkaa upota .
Jos kesäleimikossa on huonosti kantavaa maa-aluetta , olisi paikkatieto siitä mahdollista välittää
koneeseen rajaamalla alue työkartalle . Kun koneen varoitusjärjestelmä on päällä , kuljettaja saa varoituksen hyvissä ajoin ennen joutumista pehmeikölle . Mm tilan rajat ja sähkölinjat aiheuttavat hälyytyksen automaattisesti , jos toiminto on käytössä . Menetelmää voi soveltaa myös
alueeseen , jonne konetta ei jostakin muusta syystä saa ajaa. .