Kuivahkon kankaan kuusikko. Tuuli katkaissut kuusen juuresta, jossa on lahovikaa. Millin vuosirenkaat kuusessa myös uloimpana, vaikka kuvio lannoitettu 2 kesää sitten samalla kuin taustalla oleva nuorempi männikkö. Selkeästi tuokin paikka männyn maata, kuusten alla näkyy paljon pieniä männyntaimia, jotta ovat seassa kasvavien mäntyjen siementämiä. Muita lahokuusia en löytänyt, mutta pari tuulen kallistamaa meni polttopuuksi samalla. Puuston ikä 94v, kuvan kuusella yli 100 vuosirengasta.
Ehkä luivahkolla kankaalla kuusen kasvun minimitekijä on kosteus, ei ravinteet.
Kuivahkolla…
Tuo kuivahkon kankaan kuusikko ei sentään ollut lannoituksen pääkohde, vaan takana oleva männikkö. Salpietaria jäi sen verran yli, kun suursäkeissä sitä tuli, että laitoin loput tuohon kuusikkoon. Ideana on että jos jaksaisi vielä hetken kasvaa, että saa laittaa kumoon sitten yhdessä mäntykuvion harvennuksen kanssa. Ja on siellä kuusten seassa mäntyjäkin kuitenkin siellä täällä.
Vaara piilee ,että kuvan puu ei ole ainoa laho tuossa kuusikossa. Kannattaa kiertää palsta ja tarkastella , löytyykö pieniä reikiä runkojen tyviltä. Kerran osui kohdalle harvennuskuvio, jonka puista löytyi tarkasti etsien kymmeniä runkoja ,joissa oli pikkurillin vahvuinen reikä tyvellä ja kaikki ”silkkoa” sisältä. Olisi ollut kiireellisen avohakkuun tarpeessa. Tuskin monikaan runko on pystyssä enää kymmenen vuoden kuluttua.
Salpietari ko. kohteeseen on ollut kuivattava myrkky, valitettavasti. Lannoitus muutoinkin 40-50 vuotta myöhässä.
Täytyy vielä kiertää kuusikko läpi tarkemmin. Lannoitusohje tuohon tuli MHY:ltä tilakaupan yhteydessä pari vuotta sitten tuollekin kuviolle. En heiltä kuitenkaan ostanut lannoitusta, vaan hankin metsäsalpietarisäkit itse ja levitin ne. Ei tuossa isoa taloudellista vahinkoa tule lannoitteiden suhteen tule, jos tuo on nutulleen laitettava. Kyse kuitenkin on onneksi vajaasta säkillisestä, joka jäi yli männikköä lannoittaessa. Yksi säkki lisää olisi mennyt jo tuon hehtaarin kuvion kanssa ylilannoitukseksi. Olisi pitänyt itse silloin ottaa tarkemmin asiasta selvää lannoituksen osalta. Ainakaan nyt en tuonne levittäisi, kun löytyi ensimmäinen lahovika. On ajouran vieressä, että toivottavasti jääkin yksittäiseksi.
Yksi vaihtoehto hyödyntää maaperään levitetty lannoite, olisi ehkä jättää männyt siemenpuuksi kasvamaan muutamaksi vuodeksi jos tuohon hakkuu pitää tehdä. Kuvio on kyllä kesäkorjuukelpoinen, johon pääsee tukkirekalla viereen saakka. Itse pystyn tuo kuvion traktorilla tarvittaessa äestämään/laikuttamaan, sen verran helppokulkuista on metsänpohja ja taimia on jo pohjalla. Hehtaarin päätehakkuukuvion saaminen kaupaksi on oma lukunsa, harvennus kyljessä olisi parantanut ehkä mahdollisuuksia.
”…Puuston ikä 94v, kuvan kuusella yli 100 vuosirengasta…”
Aika uskomatonta ammattitaitoa myhistyksen neuvonnalta !