Männyn pituuskasvu jäi tänä vuonna edellisistä vuosista. Itse epäilen, että viime kesän kuivuus ja helle rasittivat puita ja ne ei jaksaneet tehdä kunnon kasvusilmuja.
Samanlaisia havaintoja myös täältä jota sitolkka kuvasi, ensiharvennus ikäisillä ja vanhemmilla metsillä pituuskasvu mieluummin pienempi kuin keskimäärin tällä vuosikymmenellä.
Kun taas vuosi ja kaksi sitten istutetuissa taimissa pituuskasvu on ollut eritäin hyvä !
2018 oli huono kasvuvuosi kylmän kesän 2017 takia, mutta tuhkalannoitettu alue kasvoi erittäin hyvin. Ennen lannoitusta kasvu niin 10-15 cm, nyt 50-60 cm.

Samanlainen eri vuosien kasvujakauma näkyy täällä kaikissa männyissä. 2017 oli hyvä pituuskasvuvuosi oli lannoitettu tai ei.
Samanlaisia havaintoja myös täältä jota sitolkka kuvasi, ensiharvennus ikäisillä ja vanhemmilla metsillä pituuskasvu mieluummin pienempi kuin keskimäärin tällä vuosikymmenellä.
Kun taas vuosi ja kaksi sitten istutetuissa taimissa pituuskasvu on ollut eritäin hyvä !
2018 oli huono kasvuvuosi kylmän kesän 2017 takia, mutta tuhkalannoitettu alue kasvoi erittäin hyvin. Ennen lannoitusta kasvu niin 10-15 cm, nyt 50-60 cm.
Niin ja hyvin lämmin kesä 2018 antoi vielä huonommat lähdöt kuin poikkeuksellisen kylmä 2017. En keksi muuta kuin kuivuuden ja helteen rasituksen.
Täällä Länsi-Kainuussa kuusten latvakasvu tänä kesänä on ollut pisin vuosiin. Vanhat ja pisimmätkin kuuset venyneet pituutta.
Kuusella paljon alueellista vaihtelua. Täällä kuusella huono pituuskasvuvuosi, mutta jossain päin maata olen parempiakin kasvuja nähnyt.