Kommentit (4)

  1. Tuollaisia peranneena työn hitaus on tuttu juttu. Toisaalta jos positiivisesti pitää ajatella, parempi tuo kuin aukkoja täynnä oleva heinittynyt taimikko. Kuusia olet varmaan tarkoituksella jättänyt varjostamaan uutta vesakkoa ja siksi kuusia pitääkin vielä harventaa myöhemmin. Kunhan nyt perattu tavara hiukan ehtii maatua, homma sujuu jo ihan eri tahtiin kuin ensimmäisellä kierroksella.

    Hieno metsä tuosta kasvaa, vaikka rästin takia pientä viivettä tulikin.

  2. Suoria koivuja. Tällaiseen asentoon kannattaa moninpaikoin jopa pyrkiä.

  3. Hoikkia koivuja.
    Räntäsateella kannattanee mennä pitkän kepin kanssa hakkaamaan lumia luokalla olevista latvoista.

  4. Ne on hoikkia,mutta kuvion länsipäässä ollut tukkikuusikko laitettiin samalla nutulleen.Tuuli ja valokin vaikuttavat suotuisasti.
    Ajatus oli se,että kun nyt harvennin taimikon alle 2000 r/ha, ja rauduksia jäi vain parhaat n. 700, ne saavat lihoa ensharvennukseen vaneriksi.
    Tai jos nujertuvat, taimikko jää.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut