Kommentit (21)

  1. Olis kovasti asiallinen suoritus jos olisi käsipelillä tehty kuorma! Silloin alkaisi olla liikunnan ja kunnon hoidon makua.

  2. Etkai ajellu liian lähellä puita niinkun hiihtoniilo…

  3. Kovin on askeleita tullut puiden ympärillä ja aikaa kulunut.

  4. Niinpä. Suoriutuva olisi suoriutunut tuosta urakasta Kaikenkaikkiaan puolessa tunnissa. Paitsi että maantiekuljetusta ei metsötraktorilla saa tehdä, eli samanlaisen yhdistelmän lisäksi hänellä olisi oltava Miljoonan €uron koneet käytössään, joiden käyttökustannus olisi metsäkoneiden osalta noin 200 €/ tunti. Kawatus teki tuossa viiden motin tukkikuorman kanssa töitä tunnin moottorisahalla ja puoli tuntia traktorilla + ajomatka sahalle.
    Aina vedotaan siihen, että nyky -Ponsse hakkaa tunnissa saman kuin kaksikymmentä metsuria, mutta kun laitetaan kaksikymmentä yksi metsuria, ne hakkaavat enemmän kuin Ponsse. Sademetsien metsurit hakkaavat kirveellä yhden puolen kuution puun päivässä – ja perhe elää sillä. Tuhat sademetsän metsuria hakkaa päivässä enemmän kuin suomalainen super-metsäkone, heidän työnsä elättää tuhat perhettä ja Jobbari, joka puut hakkuuttaa ja vie, tienaa enemmän kuin nuo metsurit yhteensä.

  5. Onko tuohon mitattu koko päivän aktiivisuus vai tämän savottareissun? Ilmeisesti sisältää ainakin kaadon, apteerauksen ja lähikuljetuksen?

  6. Harvassa on ne ukkelit, jotka tuon verran puita kaataa, karsii ja pätkii mittoihin tunnissa.

  7. Tuossa on koko päivä aamusta iltaan. Vähän meinas vastustaa kun mennessä hajos traktori ja metsässä mitasta hävis kiinnityshakanen. Mittaus meni sitten kahden ihmisen työksi. Vaikeuksien kautta voittoon kuitenkin eli puut saatiin päivässä sahan pihalle ja traktori kotiin. Ainahan sitä pitää jotakin tappiota tulla kun metsään lähdetään?

  8. Ola. Voihan ne harvassa olla, mutta kärryssä on noin viisi kuutiota pelkkää tukkia, kohtalaisen järeää, kyllä tuo määrä syntyy ammattimetsurilta ja ammattisahalla. Noin yksi tankillinen, kun latvat on jätetty tekemättä.

  9. Kovin on pientä tukkia kenttäsahurille
    Noista tulee kaksi kiintoa sahatavaraa. Maksaa maltaita kun sahuri noita sahaa kolme tuntia.

  10. Noista tulee 125 lankkua ja lautaa ja latvoista tehdään mitä sattuu tulemaan esim ruoteiksi katon alle.
    Iso pitää olla tankki kun minulla meni ehkä kolme tankillista oksasiin kuusien karsimiseen. Oksatonta koivukaan kun ei tahdo tehdä kuormaa tankillisella.
    Meilläpäin maltaat ei kelpaa sahurille.

  11. Kyllä kawatuksen selvitys on kuitenkin hyvinkin uskottavin tuohon työurakkaan. Noita Jätkän heittoja ei enää tahdo jaksaa edes lukea. Niin kauaksi todellisuudesta ne alkaa juosta. Kyllä nuo ovat juuri niin loistavia sahuutettavia kuin pitää ollakkin juuri kawatuksen mainitsemiin käyttötarpeisiin. Noin on aikomus pojalle myös ensi tai seuraavalla viikolla joku lauantai rykäistä tuollainen kuormallinen. Juuri sattumoisin vielä samaan tarpeeseenkin. Ruoteiksi hänen verstashallinsa kattoon.

  12. Asiallisen kaukana arvopuista ajellaan…

  13. Kaadoin muuten tuohon kuormaan kuusen jota olen 10v kohdellut kaltoin ja kiertänyt pankot kylkeä hipoen. Ei ollut yhtään lahoa vaikka itse niin odotin.

  14. Juuri kävin pojan tonttimetsää kiertelemässä ja kuusia kipattavaksi löytyi kyllä yllin kyllin. Hienosti on kasvaneet ajasta jolloin minä sen kasvukuntoon harvennutin. Onhan sielläkin aika oksakkaita kuusenturilaita mutta kun on kyse kattovärkeistä niin sinne vaan. Oksat senkun lujittaa puutavaraa.

  15. Käykää Specsaversillä! Kuvassa lukee 11 h eikä 1 h.

  16. Tukinteossa jopa Husku syö bensaa tahtiin tankillinen tunnissa. Kärryssä on viisi kiintoa. Kohtuullisessa tukkimetsässä ammattaitaitoinen metsuri tekee 5 – 8 runkoa latvoineen tankillisella. Jos puut ovat kiinnon puita, niin jokainen voi laskea, montako kiintoa metsuri tekaisee kuudella tankillisella.
    Tollon arvio sahatavaramäärästä on lähellä oikeaa. Viidestä kiinnosta tulee normaalisahatavaraa 2,5 kuutiota, jos pintalaudoissa sallitaan vajaasärmäisyyttä.

  17. 11 h ja siihen kuului traktoriremontti, työparin hommaaminen, puiden karsinta, katkonta , lastaus , metsäkuljetus ja kuorman purku. Hyvää hyötyliikuntaa ja puuhastelua ; jotain 3 x enemmän askelia kuin keskimäär. pitäisi vähintään päivässä tulla.

    Isot oksat heikentää puutavaran taivutuslujuutta huomattavasti, varsinkin kuivat oksat. Siksi tukeissa kaikilla oksilla on omat max. mitat olemassa.

  18. Humppatansseissa käynnistä ei kannata kotona puhua mitään. Tosimes tekee kyllä jalanjälkiä savotassa siihen malliin, että tuona päivänä olisi tullut jo viikon työt tehtyä siinä ohessa. Toki traktoriremppa on joskus aikamoista teputtelua, vaikka siinä olisikin vai työkalujen ojentelijana.

  19. 3 kiintoa tuli sahatavaraa tuosta kuormasta.

  20. 125×50 =160m/m3 x 3 = 480m x k-raudan hinta 2.62= 1257,60€

    Siitä kun viskaa sahurille 150 niin reilu tonni jää hanketta.

  21. Tukkimäärän arvioin ilmeisesti alakanttiin, kun sanoin siinä olevan 5 kiintoa. Jos sahatavaraa tuli kolme kiintoa, niin tukkia oli keskiarviona noin kuusi kiintoa. Sahatavarakiintoa varten tarvitaan 1,8 – 2,2 kiintoa tukkia.
    Tulokseen vaikuttaa toki tukkien järeys ja laatu, sekä se, tehdäänkö ”höylävajaasärmää”, vai vain täyssärmää. Tukeille pitää toki myös laskea hankintahinta, eli 6 x 70 € + ALV. Alvi pitää maksaa aina, muuten Tollo pistää myrskyn hyrskyn!

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut