Veikkaan, että on kuulunut ”keltaisen kullopin” lisävarusteisiin. Kotimökillä oli sellain polttopuuhommissa vielä noin vuonna 1970. Paino n. 10-11 kg, eikä mitään turvalaitteita.
Jos tuollaiseen pitää turvautua, niin on kyllä kädentaidot totaalisesti hukassa.
Ennemmin – ja paremman saa, kun viilaa teräketjun RS:n viilanohjaimen kanssa.
Rullaviilanohjain on kätevä, jos viila on uponnut liian syvälle kouruhampaaseen, mutta senkin käytöstä pitäisi edes jotain käsittää.
Minä viilailin käsivaralta aiemmin ja kyllä niilläkin viilauksilla puuta sai katki, mutta nykyään olen enemmän AMMATTIMIEHEN linjoilla. Vehkeiden pitää olla ehtottoman täytellisessä huipukunoSsa jos meinaa saata aluetta aika1seksi. Mukana tulleen käyt ojhjesa vakutetiin että E1 paista ylähuuli leipäviipaleista läpi tälä viilatesa.
Varsinkin teräketjua teroittaessa pysyy homma hanskassa, kun viilaa vapaalla kädellä ja todellakin tietää, mitä tekee.
Jos taas joutuu korjailemaan joidenkin höpöhöpö – teroittajien jälkiä, niin joko rullaviillanohjain taikka teroituskone ja sen jälkeen viila, niin terästä tulee aika pureva.
Purupiikin mittaus ja alentaminen niin, että kaikki ovat justiinsa oikean korkuiset on myös taitolaji.
Kuvan mukaiset viilaustelineet kuuluvat museon hyllylle tai romunkeräykseen.
Muistan kun meillä oli tuollainen lainassa naapurista. Teroituskone kiersi kylällä jolla isännät laittoivat terät viimeisen päälle kuntoon. Meilläkin oli varmaan kymmenen kiloa painava Indian – saha jonka teräketjua korjailtiin. Sitä en muista oliko ne terät jotenkin erilaisia kuin nykyään kun nuokin härvelit ovat unholaan jääneet. Periaate tuossa on ihan sama kuin nykyisissä sähkökäyttöisissä teroituskoneissa. Siinä vain laikka korvaa tuon viilan. Kulmat ja kallistukset ovat samanlailla säädettävissä.
Minun käsitykseni mukaan lähes kaikki on erilaista tuossa, kuin sähkökäyttöisessä koneessa.
Sähkökäyttöinen kone on sentään laite, joka kiinnitetään esim työpöydän reunaan. Ketju irroitetaan sahasta ja asetetaan koneen kiskoille. Kun ensimmäinen hammas on säädetty kohdalleen, menee kaikki sen puolen hampaat nopeahkosti läpi.
Hiomakoneen säädöt pysyvät kohdallaan, vaikka hiotaankin toinenkin puoli. Kalliimmissa koneissa pyörimissuunnankin voi kääntää toista puolta varten.
Tuossa vanhassa koneessa oli aika tarkka vaihe kiinnittää se laippaan oikeaan kohtaan. Toisen puolen hampaiden viilaamista varten pitäisi viilauksen takia koko häkkyrän yläosa kääntää, taikka viila pitää kääntää toisinpäin.
Jotkut ymmärtämättömät viilasivat kourut ”ulkoa sisäänpäin”, jolloin viila tylsyi uolkopinnan kovakromia vasten. Sen kuuli myös viilan ”kiljunnasta”, että siinä hakut tylsyi.
Hidas ja kömpelö laite.
RS:n teroituskone tekee oikein käytettynä ihan käyttökelpoisen terän, vaikka normaali teroitus onnistuu seisaaltaan viilalla paljon nopeammin.
Moottorisaha taitaa olla luomakunnan viimeinen moottorikäyttöinen sahalaite, missä ei käytetä kovapalateriä.
Raivaussahan kovapalaterillä ollaan nyt sahattu tämä kesä, eikä pois enää vaihdeta kun on ne hyviksi havaittu.
Niin. Tuosta käsihärvelistä ollaan näköjään montaa mieltä. Hyvää tuontyyppisessä on se, että sillä saa terotettua sahassa kiinni olevan ketjun- maastossa. Ei siis tarvitse irrottaa ketjua sähköterotuskoneoperaatiota varten. Eihän tuo kovin nopea ole, mutta tasalaatuisen jälkensä vuoksi ihan käypä. Ehkei toimi urakkasahureille, joille kaikki vähänkin aikaavievä on liian hidasta 🙂
Minullakin on kuvassa oleva teroituslaite,en vaan ollut
tietoinen että on keltaisen kullopin lisävaruste.
Kulloppi on tallessa,käyvä saha mutta ei käytössä.
teroituslaitetta käytän muutaman kerran vuodessa,sahan
perushuollossa,saa purupiikitkin tasattua kun laittaa
kolmioviilan pyreän viilan paikalle.
Yleensä viilaan terän käsipelillä,viilaohjainta käyttäen.
Tänään justtinsa oikaisin itse terottamani terän. Useampi hammas oli eri kulmassa kuin sen pitää olla. Nyt ne on kaikki samanlaisia. Tiiä sitten onks tää niin tarkkaa, mutta nyt on ketju kunnossa; myös sen 60asteen teräkulman osalta 🙂
Guukkeloikaapa rullaviilanohjain, niin näette, miten kehitys on kehittynyt ja laite on muuttunut sellaiseksi, että jopa joka toinen teistä voisi oppia sen käyttäjäksi luettuaan käyttöohjeen.
Hinnat ovat 12,5 eurosta alkaen, mutta merkillepantavaa on, että kaikille erilaisille ketjuille on omanlaisensa ohjain. Se koskee ketjujakoa, leikkuuhampaan muotoa viilan paksuutta ja vetolenkin paksuutta, joten tarkkuutta hankintaan.
Metsäoppilaitoksella noita rullaviilanohjaimia käytetään moottorisahojen ketjuihin. Motoketjut teroitetaan smirkelillä.
Nuo hankalat viilaustelineet voi pistää vaikka kotimuseon hyllylle tulevien sukupolvien ihmeteltäväksi.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Tuosta pitäisi nähdä video että ymmärtäisi miten se toimii!
Veikkaan, että on kuulunut ”keltaisen kullopin” lisävarusteisiin. Kotimökillä oli sellain polttopuuhommissa vielä noin vuonna 1970. Paino n. 10-11 kg, eikä mitään turvalaitteita.
Viila tulee tuohon tankojen alle pitimiin ja koko laitos ruuvataan laippaan kiinni sopivasti. Sitten vaan käsin nylkyttämään hampaita.
Itselläni on lähes samanlainen, Saksasta ostettu uudempi ja se on kyllä hyvä. Teräkulmat ja kaikki muukin tulee oikein. Suosittelen.
Tuota laitetta voi jalostaa moottorikäyttöiseksi ja sellainen härpäke olisi Granbergillä myynnissä. Tulee vaan melko kalliiksi.
Jotain tuon tyyppistä lainailin naapurilta 60-luvun puolessa välissä. Oli kyllä aika hyvä tuli kulmat oikein.
Terveisin: Korpituvan Taneli
Jossain varaston romulaatikossa lojuu tuollainen, oli muistaakseni punainen.
Pitääpä kaivaa esille…
Jos tuollaiseen pitää turvautua, niin on kyllä kädentaidot totaalisesti hukassa.
Ennemmin – ja paremman saa, kun viilaa teräketjun RS:n viilanohjaimen kanssa.
Rullaviilanohjain on kätevä, jos viila on uponnut liian syvälle kouruhampaaseen, mutta senkin käytöstä pitäisi edes jotain käsittää.
Juu, tuommoinen Partner-merkkisenä löytyi kotimökin aitasta. On vain tainnut mennä menojaan jo 70-luvulla. Oli varmaan aikanaan tarpeellinen härveli.
Minä viilailin käsivaralta aiemmin ja kyllä niilläkin viilauksilla puuta sai katki, mutta nykyään olen enemmän AMMATTIMIEHEN linjoilla. Vehkeiden pitää olla ehtottoman täytellisessä huipukunoSsa jos meinaa saata aluetta aika1seksi. Mukana tulleen käyt ojhjesa vakutetiin että E1 paista ylähuuli leipäviipaleista läpi tälä viilatesa.
Varsinkin teräketjua teroittaessa pysyy homma hanskassa, kun viilaa vapaalla kädellä ja todellakin tietää, mitä tekee.
Jos taas joutuu korjailemaan joidenkin höpöhöpö – teroittajien jälkiä, niin joko rullaviillanohjain taikka teroituskone ja sen jälkeen viila, niin terästä tulee aika pureva.
Purupiikin mittaus ja alentaminen niin, että kaikki ovat justiinsa oikean korkuiset on myös taitolaji.
Kuvan mukaiset viilaustelineet kuuluvat museon hyllylle tai romunkeräykseen.
Muistan kun meillä oli tuollainen lainassa naapurista. Teroituskone kiersi kylällä jolla isännät laittoivat terät viimeisen päälle kuntoon. Meilläkin oli varmaan kymmenen kiloa painava Indian – saha jonka teräketjua korjailtiin. Sitä en muista oliko ne terät jotenkin erilaisia kuin nykyään kun nuokin härvelit ovat unholaan jääneet. Periaate tuossa on ihan sama kuin nykyisissä sähkökäyttöisissä teroituskoneissa. Siinä vain laikka korvaa tuon viilan. Kulmat ja kallistukset ovat samanlailla säädettävissä.
Minun käsitykseni mukaan lähes kaikki on erilaista tuossa, kuin sähkökäyttöisessä koneessa.
Sähkökäyttöinen kone on sentään laite, joka kiinnitetään esim työpöydän reunaan. Ketju irroitetaan sahasta ja asetetaan koneen kiskoille. Kun ensimmäinen hammas on säädetty kohdalleen, menee kaikki sen puolen hampaat nopeahkosti läpi.
Hiomakoneen säädöt pysyvät kohdallaan, vaikka hiotaankin toinenkin puoli. Kalliimmissa koneissa pyörimissuunnankin voi kääntää toista puolta varten.
Tuossa vanhassa koneessa oli aika tarkka vaihe kiinnittää se laippaan oikeaan kohtaan. Toisen puolen hampaiden viilaamista varten pitäisi viilauksen takia koko häkkyrän yläosa kääntää, taikka viila pitää kääntää toisinpäin.
Jotkut ymmärtämättömät viilasivat kourut ”ulkoa sisäänpäin”, jolloin viila tylsyi uolkopinnan kovakromia vasten. Sen kuuli myös viilan ”kiljunnasta”, että siinä hakut tylsyi.
Hidas ja kömpelö laite.
RS:n teroituskone tekee oikein käytettynä ihan käyttökelpoisen terän, vaikka normaali teroitus onnistuu seisaaltaan viilalla paljon nopeammin.
Moottorisaha taitaa olla luomakunnan viimeinen moottorikäyttöinen sahalaite, missä ei käytetä kovapalateriä.
Raivaussahan kovapalaterillä ollaan nyt sahattu tämä kesä, eikä pois enää vaihdeta kun on ne hyviksi havaittu.
Niin. Tuosta käsihärvelistä ollaan näköjään montaa mieltä. Hyvää tuontyyppisessä on se, että sillä saa terotettua sahassa kiinni olevan ketjun- maastossa. Ei siis tarvitse irrottaa ketjua sähköterotuskoneoperaatiota varten. Eihän tuo kovin nopea ole, mutta tasalaatuisen jälkensä vuoksi ihan käypä. Ehkei toimi urakkasahureille, joille kaikki vähänkin aikaavievä on liian hidasta 🙂
Minullakin on kuvassa oleva teroituslaite,en vaan ollut
tietoinen että on keltaisen kullopin lisävaruste.
Kulloppi on tallessa,käyvä saha mutta ei käytössä.
teroituslaitetta käytän muutaman kerran vuodessa,sahan
perushuollossa,saa purupiikitkin tasattua kun laittaa
kolmioviilan pyreän viilan paikalle.
Yleensä viilaan terän käsipelillä,viilaohjainta käyttäen.
Tänään justtinsa oikaisin itse terottamani terän. Useampi hammas oli eri kulmassa kuin sen pitää olla. Nyt ne on kaikki samanlaisia. Tiiä sitten onks tää niin tarkkaa, mutta nyt on ketju kunnossa; myös sen 60asteen teräkulman osalta 🙂
Ostin tuollaisen uuden viime talvena ja tykkäsin kovasti . Normaalisti käsivaralta ja huoltopäivänä tarkkuusviilanohjaimella !
Guukkeloikaapa rullaviilanohjain, niin näette, miten kehitys on kehittynyt ja laite on muuttunut sellaiseksi, että jopa joka toinen teistä voisi oppia sen käyttäjäksi luettuaan käyttöohjeen.
Hinnat ovat 12,5 eurosta alkaen, mutta merkillepantavaa on, että kaikille erilaisille ketjuille on omanlaisensa ohjain. Se koskee ketjujakoa, leikkuuhampaan muotoa viilan paksuutta ja vetolenkin paksuutta, joten tarkkuutta hankintaan.
Metsäoppilaitoksella noita rullaviilanohjaimia käytetään moottorisahojen ketjuihin. Motoketjut teroitetaan smirkelillä.
Nuo hankalat viilaustelineet voi pistää vaikka kotimuseon hyllylle tulevien sukupolvien ihmeteltäväksi.