Tämä kuva on otettu melkein samoilta jalansijoilta kuin kuva ”Istutuskuusikko, kuvio 2”, mutta vajaat 3 ½ vuotta aiemmin. Kuvissa näkyy osin samoja puuyksilöitä. Näin pienpalstalaisena melkein syntyy henkilökohtainen suhde joihinkin puihin 😉
Vesurilla tehty pusikon raivaus on siis tässä puolivälissä tämän kuvion osalta. Nykyään kyllä suosin jo raivuria, rasittaa rannetta vähemmän. Mukavaa ja lämmintä hommaa molemmat, kunto kasvaa ja saa olla ulkona(iso juttu sisätyöläiselle). Raivauksen jälkeen taimien vuosikasvu on ollut vähintään puolen metrin luokkaa jokaisena kesänä.
Vaikka ala ei ole suuren suuri, niin kyllä se on rannetta kysynyt vesuripelissä tuollaisessa tureikossa! Koivuako se oli enimmäkseen? Eihän tuo näytä, ihme ja kumma, kovin paljon vesoja työntäneen (vrt. aiemmin lähetetty kuva).
Pihlajaa ja vadelmaa tuossa oli eniten, koivua ja leppää toki myös. Melkoinen viidakkokuvio, vaikka heiniä ja vesoja käytiin viuhtomassa ja polkemassa parinakin istutuksen jälkeisenä kesänä. Ei yhtään ihmetytä, miksi niin monesta kuusentaimikosta tulee risukoita.
Sitä minä tuossa aiemmin ihmettelin, että näyttää nyt tuo vesottuminen pysyneen kutakuinkin aisoissa – siis tämän 3,5 vuotta sitten suoritetun perkuun jälkeen. Ainakin koivu normaalisti tekee harmittavan paljon ja nopeasti uusia vesoja. Taisitte jättää tarkoituksella kasvamaan parhaimman näköisiä koivuja?
Eli ei hirmutoivottomalta vaikuta tuo kuvio 2 tällä hetkellä, vaikka joidenkin käsitysten mukaan raipanpoistoon olisi melkeinpä kiire. Kuva ei tietenkään kaikkea kerro. Kuvausajankohdallakin on vaikutuksensa.
Toki koivua on jätetty sopiviin väleihin polttopuiksi kasvamaan.
Ehkä tässä on se viisaus että se ensimmäinen perkaus on tarpeeksi ajoissa ja parhaaseen lehtiaikaan. Vältytään kantovesojen syntymiseltä tai ainakin hidastetaan uudestaan vesottumista. Hatunnosto vesurimiehelle. Itse kyllä olisin raivaussahaa käyttänyt