Kyllä tuon kaikki vähän enemmän hakanneet osaat tehdä. Ne haaraiset ritsapuut varmaankin lähtee aina jos ne vain kuski huomaa tai sitten paikalle ei jää liian suurta reikää.
Laitoin kuvan siksi , että joku kehui motokuskia , joka otti lähekkäin kasvaneista rungoista toisen taivuttamalla runkoa kauemmas pystyyn jäävästä . Taivuttaminen vaurioittaa helposti jäävän puun juuristoa . Tästä syystä onkin parempi kaataa molemmat puut kerralla mieluummin , kun ruveta taivuttelemaan toista .
Kuvan tapauksessakin on erinomainen riski tehdä jäävää runkoa vahingoittava sahaus , jolloin molemmat puut on kaadettava .
Kuvan toimenpide edellyttää hyvää näkyvyyttä , toimivia laitteita ja että kuljettaja hallitsee työkalunsa 100% :sti . Koneen työskentelyetäisyys kohteesta oli runsas 8 metriä . Hyvällä onnella molempien runkojen poimiminen ilman vaurioita onnistui tällä kertaa .
Ritsapuut eivät ole kovinkaan kummoinen ongelma . Hidaste kylläkin . Jos palsta on huonosti raivattu tai ritsapuita on runsaasti , voi joku jäädä huomaamatta pystyyn . Raivauksen merkitys korostuu huonolaatuisilla kohteilla . Puuvalinnat eivät osu kohdalleen , jos näkyvyyttä on vain muutama metri . Pahimmassa tapauksessa hyvällä ”hollilla” oleva tukkiaihio lähtee ja haarakas susipuu jää kasvamaan keskelle raivaamatonta puskaa . Mutta sitä saa , mitä tilaa.
Yleisesti ottaen moton kuljettajat on tänäpäivänä erikois osaajia, olen mielenkiinnolla seurannut ja poikennut matkanvarrella vasta harvennetulla kuviolla, pääsääntöisesti ne on erittäin hyvin hakattuja ottaen huomioon olosuhteet.
Luminen pimeä talvi on varmasti kuljettajaa kuormittava aika tehdä nuoria harvennuksia, silloin ei kyllä voi aina syyttää kuljettajaa, jos jääa joku haara- ja huonolatvainen runko kasvatettavan paikalle jää, ” eikä se muutamasta rungosta ole kiinni sekään ”
Joskus voi firman korjuunsuunnittelialla tulla ketjuun leimikot väärään järjestykseen, eli jalkautumista suositellaan suunnitteliallekkin
Nuorissa harvennuksissa työvuorossa motolle tulee n. 1000 r, se on niin paljon toistoja, että kokemus karttuu muutamassa vuodessa huippu kuljettajan tasolle, ” tärkeintä on säiluttää asenne kohdallaan ”. Siihen on suuresti vaikuttamassa motoisännän asenne, seurata ja kehittää kuljettajian !
Minulla on ollut tasan yksi motokuski metsässäni, joka osasi tuon tempun tehdä, vaurioittamatta jäävää puuta. Oli yhdenmiehen montofirma, jossa isäntä itse ajoi motoa ja poika ajokonetta.
Pitää tunnustaa, osaahan se suorittava. Eikä edes pitkät kannot jääneet. Toki ymmärtää pitää että jos noita tapauksia on leimikolla paljon menee tuohon turhaa aikaa hukkaan. Tuon pienemmän olisi raivaaja voinut jo poistaa.
Aikoinaan, kun hakkailin ensimmäisen sukupolven Keto 51:llä, pystyi sillä ottamaan jopa toisissaan kiinni kasvaneet rungot, ilman vaurioita. Se onnistui tarttumalla vain syöttötelojen ulkoreunoilla kiinni runkoon ja portaattomalla sahalla (silloin Nokka Jokerissa oli öljynsyöttö normaalin karan kautta) pystyi sahaamaan aivan hiljaa, kunnes runko nytkähti. Sitten pieni veto kannolta ja terät kiinni, telojen avauksen napauksella runko solahti oikealle kohdalle. Koska sahan nivelpiste oli toisen telan rungossa, laipan kärki ei päässyt osumaan jäljelle jäävään runkoon.
Nykyisin yleistyneillä kolme tai nelisyöttörullaisilla hakkuupäillä (joka taitaa suorittavan Foxissakin olla, H6?) on ainoa kikka tarttua karsimaterillä kiinni ja jättää rullat auki. Mutta silloinkin pitää olla terienmentävä rako puiden välissä, kuten kuvassa.
Mutta, kuvan kaltaiset tilanteet syntyvät huonosti tehtyjen taimikonhoitojen tai hoitamatta jätettyjen kuvioiden hakkuissa. Kun on aikoinaan tuskanhiki otsassa huolimattomasti raivattua kylvömännikköä ensiharventanut, on oppinut kantapään kautta mitä ei pidä tehdä.
Nostalgiaa….Jokeri kaksioteharvesterina ja 51 :llä varustettuna tuli kokeiltua . Ajoin juuri 80-luvun lopulla Jokerila ensiharventamani kuusikuvion ohi . Sijaintipaikka oli rinne ja harvennustalvena lunta oli kyseisellä paikalla 80 senttiä . Nyt siihen oli ilmestynyt 10 ha:n aukko ! Kansakouluikäisenä laskettiin mäkeä tuolla rinteellä taimien tuskin häämöttäessä hangen pinnalta .
____
Koura , jolla kuvan tilanne on saatu aikaan on H5 joukkokäsittelyrullilla varustettuna . Sillä ei pystynyt tarttumaan rullilla eikä terillä kuvassa näkyviin poistettuihin runkoihin jäävää runkoa vaurioittamatta . Tarttuminen vaatii vähintää 30 senttiä vapaata tilaa , jotta vahinkoa ei varmasti synny .Lisäksi näkyvyys kohteeseen on oltava esteetön .
Kuvan sahaukset on tehty ns. vapaalta kädeltä , kuten alkupään asiantuntevasta kommentista ilmenee . Poistettavaan runkoon on tartuttu vasta kaatosahauksen jälkeen . Toisin , kun Keto 51:ssä , on terälaipan käytävä kuin käärmeen kieli . Ylisahukseen ei ole varaa eikä laipaa saa jäädä jumiin kaatoleikkaukseen . Kuormaimen on myöskin toimittava täsmällisesti tässä tilanteessa .
En kuitenkaan kannusta jättämään raivattaessa runkoja lähelle toisiaan . Kuvan lopputulosta ei saavuteta läheskään aina eikä kaikista ole sitä tekemään . Käytettävä hakkuukalustokin voi rajoittaa homman onnistumista .
Hatunnosto niille motomiehille, jotka noin taitavasti puun toisen kupeesta ottaa! Varmasti myös koneella ja hakkuupäällä on iso merkitys lopputuloksen kannalta.
Taitaa kuitenkin olla niin, että 80 % kuskeista ei osaa / viitsi / pysty käytössä olevalla koneella tuollaista temppua tekemään.
Älkää hyvät ihmiset jättäkö puita alle metrin välein taimikonhoitovaiheessa kasvamaan! Vaikka tuntuisi siltä, että hyvinhän ne sopii vierekkäin olemaan, niin ensiharvennukseen mennessä puut tahtovat kallistua tahoilleen, latvukset kehittyy epäsymmetrisiksi ja rungot lenkoutuu. Tämä korostuu varsinkin aukkopaikoissa, johon mielellään paripuita kasvamaan jättäisi.
Niistä toinen sitten otettaisiin ensiharvennuksessa nurin. Moottorisahallahan tuo onnistuu, mutta koneella se on haastavampi harjoitus. Vaikka sen toisen puun kaato onnistuisi nätisti hakkuumenetelmästä riippumatta, niin jäljelle usein jää tekniseltä laadultaan korkeintaan keskinkertainen puu. Ja nimenomaan siihen aukkopaikkaan, missä kasvutilaa olisi.
Kuten kirjoitin, näkisin että pari- tai ryhmäpuiden jättäminen on virhe jo puiden laatukehitystä ajatellen, mutta myös hakkuujäljen kannalta. Kun taimikonhoito tehdään siinä 15 vuotta ennen ensiharvennusta, niin on vaikea tietää, kuka ja millä koneella on hakkaamassa aikanaan.
Pääsääntöisesti lienee niin, että työteknisesti selkeät kohteet ovat vaivattomia tehdä ja kuskista riippumatta loputulos on hyvä. Sitten kun on erinäisiä sujuvaa työntekoa hankaloittavia tekijöitä, kuten ennakkoraivaus tekemättä tai näitä v-mäisiä paripuita, niin kuljettajan työmotivaatio laskee ja jälki on sen mukaista.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Olin juuri moton kyytillä ja kehasin kuinka nätisti otti puun toisen viereltä aukolta.
Harvennuksella tuollaisen tempun saa kuulemma aikaan että sahaa ja ottaa sitten vasta kaatuvan puun kiinni karsimateriin suurin piirtein ilmasta.
Alan miehen hommaa.
harjoitus tekee mestarin…vielä kun motomiehet oppisi ottaamaan ensiharvennuksessa ne ritsapuut pois niin jälki olisi täydellistä….
Kyllä tuon kaikki vähän enemmän hakanneet osaat tehdä. Ne haaraiset ritsapuut varmaankin lähtee aina jos ne vain kuski huomaa tai sitten paikalle ei jää liian suurta reikää.
Laitoin kuvan siksi , että joku kehui motokuskia , joka otti lähekkäin kasvaneista rungoista toisen taivuttamalla runkoa kauemmas pystyyn jäävästä . Taivuttaminen vaurioittaa helposti jäävän puun juuristoa . Tästä syystä onkin parempi kaataa molemmat puut kerralla mieluummin , kun ruveta taivuttelemaan toista .
Kuvan tapauksessakin on erinomainen riski tehdä jäävää runkoa vahingoittava sahaus , jolloin molemmat puut on kaadettava .
Kuvan toimenpide edellyttää hyvää näkyvyyttä , toimivia laitteita ja että kuljettaja hallitsee työkalunsa 100% :sti . Koneen työskentelyetäisyys kohteesta oli runsas 8 metriä . Hyvällä onnella molempien runkojen poimiminen ilman vaurioita onnistui tällä kertaa .
Ritsapuut eivät ole kovinkaan kummoinen ongelma . Hidaste kylläkin . Jos palsta on huonosti raivattu tai ritsapuita on runsaasti , voi joku jäädä huomaamatta pystyyn . Raivauksen merkitys korostuu huonolaatuisilla kohteilla . Puuvalinnat eivät osu kohdalleen , jos näkyvyyttä on vain muutama metri . Pahimmassa tapauksessa hyvällä ”hollilla” oleva tukkiaihio lähtee ja haarakas susipuu jää kasvamaan keskelle raivaamatonta puskaa . Mutta sitä saa , mitä tilaa.
Yleisesti ottaen moton kuljettajat on tänäpäivänä erikois osaajia, olen mielenkiinnolla seurannut ja poikennut matkanvarrella vasta harvennetulla kuviolla, pääsääntöisesti ne on erittäin hyvin hakattuja ottaen huomioon olosuhteet.
Luminen pimeä talvi on varmasti kuljettajaa kuormittava aika tehdä nuoria harvennuksia, silloin ei kyllä voi aina syyttää kuljettajaa, jos jääa joku haara- ja huonolatvainen runko kasvatettavan paikalle jää, ” eikä se muutamasta rungosta ole kiinni sekään ”
Joskus voi firman korjuunsuunnittelialla tulla ketjuun leimikot väärään järjestykseen, eli jalkautumista suositellaan suunnitteliallekkin
Nuorissa harvennuksissa työvuorossa motolle tulee n. 1000 r, se on niin paljon toistoja, että kokemus karttuu muutamassa vuodessa huippu kuljettajan tasolle, ” tärkeintä on säiluttää asenne kohdallaan ”. Siihen on suuresti vaikuttamassa motoisännän asenne, seurata ja kehittää kuljettajian !
Minulla on ollut tasan yksi motokuski metsässäni, joka osasi tuon tempun tehdä, vaurioittamatta jäävää puuta. Oli yhdenmiehen montofirma, jossa isäntä itse ajoi motoa ja poika ajokonetta.
Terveisin: Korpituvan Taneli
Pitää tunnustaa, osaahan se suorittava. Eikä edes pitkät kannot jääneet. Toki ymmärtää pitää että jos noita tapauksia on leimikolla paljon menee tuohon turhaa aikaa hukkaan. Tuon pienemmän olisi raivaaja voinut jo poistaa.
Aikoinaan, kun hakkailin ensimmäisen sukupolven Keto 51:llä, pystyi sillä ottamaan jopa toisissaan kiinni kasvaneet rungot, ilman vaurioita. Se onnistui tarttumalla vain syöttötelojen ulkoreunoilla kiinni runkoon ja portaattomalla sahalla (silloin Nokka Jokerissa oli öljynsyöttö normaalin karan kautta) pystyi sahaamaan aivan hiljaa, kunnes runko nytkähti. Sitten pieni veto kannolta ja terät kiinni, telojen avauksen napauksella runko solahti oikealle kohdalle. Koska sahan nivelpiste oli toisen telan rungossa, laipan kärki ei päässyt osumaan jäljelle jäävään runkoon.
Nykyisin yleistyneillä kolme tai nelisyöttörullaisilla hakkuupäillä (joka taitaa suorittavan Foxissakin olla, H6?) on ainoa kikka tarttua karsimaterillä kiinni ja jättää rullat auki. Mutta silloinkin pitää olla terienmentävä rako puiden välissä, kuten kuvassa.
Mutta, kuvan kaltaiset tilanteet syntyvät huonosti tehtyjen taimikonhoitojen tai hoitamatta jätettyjen kuvioiden hakkuissa. Kun on aikoinaan tuskanhiki otsassa huolimattomasti raivattua kylvömännikköä ensiharventanut, on oppinut kantapään kautta mitä ei pidä tehdä.
Nostalgiaa….Jokeri kaksioteharvesterina ja 51 :llä varustettuna tuli kokeiltua . Ajoin juuri 80-luvun lopulla Jokerila ensiharventamani kuusikuvion ohi . Sijaintipaikka oli rinne ja harvennustalvena lunta oli kyseisellä paikalla 80 senttiä . Nyt siihen oli ilmestynyt 10 ha:n aukko ! Kansakouluikäisenä laskettiin mäkeä tuolla rinteellä taimien tuskin häämöttäessä hangen pinnalta .
____
Koura , jolla kuvan tilanne on saatu aikaan on H5 joukkokäsittelyrullilla varustettuna . Sillä ei pystynyt tarttumaan rullilla eikä terillä kuvassa näkyviin poistettuihin runkoihin jäävää runkoa vaurioittamatta . Tarttuminen vaatii vähintää 30 senttiä vapaata tilaa , jotta vahinkoa ei varmasti synny .Lisäksi näkyvyys kohteeseen on oltava esteetön .
Kuvan sahaukset on tehty ns. vapaalta kädeltä , kuten alkupään asiantuntevasta kommentista ilmenee . Poistettavaan runkoon on tartuttu vasta kaatosahauksen jälkeen . Toisin , kun Keto 51:ssä , on terälaipan käytävä kuin käärmeen kieli . Ylisahukseen ei ole varaa eikä laipaa saa jäädä jumiin kaatoleikkaukseen . Kuormaimen on myöskin toimittava täsmällisesti tässä tilanteessa .
En kuitenkaan kannusta jättämään raivattaessa runkoja lähelle toisiaan . Kuvan lopputulosta ei saavuteta läheskään aina eikä kaikista ole sitä tekemään . Käytettävä hakkuukalustokin voi rajoittaa homman onnistumista .
Hatunnosto niille motomiehille, jotka noin taitavasti puun toisen kupeesta ottaa! Varmasti myös koneella ja hakkuupäällä on iso merkitys lopputuloksen kannalta.
Taitaa kuitenkin olla niin, että 80 % kuskeista ei osaa / viitsi / pysty käytössä olevalla koneella tuollaista temppua tekemään.
Älkää hyvät ihmiset jättäkö puita alle metrin välein taimikonhoitovaiheessa kasvamaan! Vaikka tuntuisi siltä, että hyvinhän ne sopii vierekkäin olemaan, niin ensiharvennukseen mennessä puut tahtovat kallistua tahoilleen, latvukset kehittyy epäsymmetrisiksi ja rungot lenkoutuu. Tämä korostuu varsinkin aukkopaikoissa, johon mielellään paripuita kasvamaan jättäisi.
Niistä toinen sitten otettaisiin ensiharvennuksessa nurin. Moottorisahallahan tuo onnistuu, mutta koneella se on haastavampi harjoitus. Vaikka sen toisen puun kaato onnistuisi nätisti hakkuumenetelmästä riippumatta, niin jäljelle usein jää tekniseltä laadultaan korkeintaan keskinkertainen puu. Ja nimenomaan siihen aukkopaikkaan, missä kasvutilaa olisi.
Kuten kirjoitin, näkisin että pari- tai ryhmäpuiden jättäminen on virhe jo puiden laatukehitystä ajatellen, mutta myös hakkuujäljen kannalta. Kun taimikonhoito tehdään siinä 15 vuotta ennen ensiharvennusta, niin on vaikea tietää, kuka ja millä koneella on hakkaamassa aikanaan.
Pääsääntöisesti lienee niin, että työteknisesti selkeät kohteet ovat vaivattomia tehdä ja kuskista riippumatta loputulos on hyvä. Sitten kun on erinäisiä sujuvaa työntekoa hankaloittavia tekijöitä, kuten ennakkoraivaus tekemättä tai näitä v-mäisiä paripuita, niin kuljettajan työmotivaatio laskee ja jälki on sen mukaista.