Tuli syksyllä ostettua pari pientä ”metsä” palstaa. Kummallekaan ei ole istutuksen jälkeen tehty mitään aikaa kulunut noin 15 vuotta. Nyt alettu raivaamaan kyykkymoto menetelmällä. Energiakasaa kerätään kaikki kaadettu aines.
Tuli syksyllä ostettua pari pientä ”metsä” palstaa. Kummallekaan ei ole istutuksen jälkeen tehty mitään aikaa kulunut noin 15 vuotta. Nyt alettu raivaamaan kyykkymoto menetelmällä. Energiakasaa kerätään kaikki kaadettu aines.
Metsänhoito
Ei muuta kuin työniloa! Onneksi maasto taitaa sentään olla melko tasaista? Onko energiakasalle jo ostaja tiedossa?
Sitkeässä istuu väärinymmärrys ,että kyseessä olisi energiapuusavotta. Saha soimaan , mutta talteen noin pientä tavaraa ei kannata ottaa .
Miksei kannata, jos isäntä itse kuntoilumielessä tekee? Kyllä ainakin meilläpäin tuommoista puusta rahaa saa tienvarressa ihan mukavasti.
Aikalailla tuon näköistä oli se taannoin kertomani kohde, jossa hyvä koivikko oli jo edelläpäin, mutta alakerta oli tullut roinaa täyteen. Raivaus olisi maksanut pari tonnia, mutta isäntä saikin pystykaupalla energiapuista pari tonnia, eli lopputulos oli hänelle neljä tonnia parempi.
Kuviolla on ihan kuitupuun kokoista haapa riukua riittävästi mitä poistetaan. Tämä palsta puheiden mukaan olisi kuuselle istutettu. Tasaista pohjaa on vähän kuvan vasemmasta reunasta nousee loivasti kallion päälle koko kuvion 1.49ha matkalla. Näillä kahdella kohteella tulee harjoiteltua oman silmän näkemystä mitä otetaan mitä jätetään. Kommentit on tervetulleita
Kannattaa aloittaa se kasaaminen suurimmista rungoista ja jättää nuo risut keräilemättä ainakin aluksi . Saanto niistä pienemmistä on todella kehno. Kooltaan näyttävät olevan 4-5 litraisia. Kiintokuutiooon niitä saa kerätä aika monta. Tärkeintä on kuitenkin saada palsta mahdollisimman nopeasti kasvukuntoon.
Itselläni on melkein samanlainen tilanne. Kuvion kokoa myöten. Pitäisi olla taimikkona kuusia, mutta niitä on vain alueen reunamilla, ne taas liian tiheässä. Lumien sulaessa aloitin lehtipuiden harvennuksen. Täytyy myöntää, että vaikeata oli ja työ hidasta. Usein raivuri osui kiveenkin.
Vaikeinta oli päättää, mitä kuusista jätetään. Olivat monet jo ehtineet saada paksuuttakin, joten ratkaisin asian raivaten ohuimmat kuusitiheiköstä ja jättämällä halkaisijaltaan järeimmät pystyyn, vaikka olivatkin melko likellä.
Lehtipuita kuritin ankarasti, mutta jätin harvakseltaan pihlajia. Hieskoivuryppäät olivat hankalia. Järeimmät niistä jätin, vaikka kasvoivat samasta kohdasta.
Puukertymä on kuitenkin niin vähäinen, että taitaa olla taloudellisempaa käyttää itse.
Kiitos, että sain lukea ”kohtalotoverin” kirjoituksen. Työ täytyi keskeyttää alueen puoleen väliin, kun lehdet tuli puihin . Löytyi myös linnunpesä kuusiryppäästä, missä oli munat.
Suorittavan juttuja joutuu hieman suodattamaan, koska niissä paistaa aika vahvasti pitkään koneen pukilla istuminen. Kun tuommoista kuvan esittämää kohdetta lähtee sahan kanssa raivaamaan, niin kannattaa huomioida myös se, ettei kaada pientä roinaa jalkoihinsa haittaamaan isompien puiden kasaamista. Jos ei kaikkea pientä rankaa kasaisikaan, niin ainakin liikkumisreittien kohdalta se kannattaa tehdä. Siitä olen aivan varma, että se kesähessulle parhaiten soveltuva tapa löytyy sitten työtä tehdessä. Kuvan perusteella ei pysty sanomaan, olisiko tuo kemera-kelpoinen kohde?
Jatka vain kesähessu työtä. Hyvä metsä tuosta vielä syntyy. Se että kerääkö tuon pienpuun kasoihin vai sahaako maahan on ihan sinusta kiinni. Jos sen viitsi tehdä niin mikä ettei. Ei siellä kuitenkaan tuntipalkan suuruutta lasketa joten menköön työmaa kuntoilun piikkiin.
Ristiriitaisia tuollaiset kohteet. Toisaalta on mukava katsoa, kun puskittuneesta kohteesta tulee ilmava nuori metsä. Toisaalta työmäärä on kohtuuton ja jäävän puuston kasvukaan ei ahtauden takia aina ole erinomaista tai ainakin elpyminen ottaa aikaa. Lisäksi tuloksena on erirakenteinen puusto, jossa jäävien puiden valikointi on monesti vaikeaa.
Itse olen tehnyt noita kahdessa vaiheessa, jolloin raivauksen jälkeen saa puusto hetken tottua väljempään tilaan ja siinä elpyä. Muutaman vuoden kuluttua näkee, miten kehitys on jatkunut ja kun muutenkin ero lähtötilanteeseen on pienempi, on itse helpompi päättää, mitkä jätetään lopulliseen kasvatukseen. Toki monta kertaa on tullut mieleen, että jotain olisi voinut raivata enemmänkin, jolloin jatkossa työmäärä olisi pienempi. Mutta ehkä tällaista oman itsensä epätäydellisyyttä täytyy vaan sietää.
Visakallon esimerkki raivauskustannusten etumerkin vaihtamisesta ei ole aina realismia. Itsekin olen kysynyt ostajilta kiinnostusta kunnostukseen, mutta eipä sitä ole ollut tai ainakaan rahaa ei olisi ollut tiedossa. Kun pusikkoa aletaan puida koneella, lopputulos voi olla ihan mitä vaan. Itse suosin työläämpää, mutta lopputuloksen kannalta varmempaa menetelmää.
Itsellä kokemuksia vastaavista, omista ja toisten. Sain keväänä muutamana houkuttelevan tarjouksen kavereilta lähteä Lappiin viikoksi mäkeä laskemaan. Keski-Suomesta lumet olivat jo sulaneet, joten päätinkin raivata vasta ostamani pienen metsätilan kuvan mukaista pöheikköä. Kävi kuten Visan esimerkissä, minulla vain parin kolmen tonnin menoerä vaihtui nollatulokseen. Mutta pöheiköt tuli kuntoon.
Siinäpä olisi ensin pohdittava, tehdäänkö karvarankaa, vai karsittua.
Noin lehtipuuvaltaisesta pusikosta voisi hyvin tehdä vaikka kokopuuna kasoille, (Katkaistaan kuitenkin nippikatkaisuna max 5 -6 metrisiksi). jotka sitten ajetaan pitkäpuomisella metsäkoneella.Hyvät, nelimetriset ja melko suorat ajourat ja hakkuutekniikkana siirtelykaato, joka kannattaa opetella alunjuurin.
Hakkuujärjestys on tärkeä, samoin kasaustekniikka.
Ja päinvastoin kuin ketjun intomieliset kommentaattorit tekisivät – kerralla oikeaan tiheyteen.
Itse tein tuollaisen ostotilalta viime syksynä. Kuuselle oli istutettu ja sitten tiheässä koivua pukkasi. Pohja paksuturpeinen ojitettu suo (muuten kauhiat puolitoistametriä syvät ojat). Jostain syystä yhdellä saralla kuusi ei ollut pärjännyt lainkaan. Valtaosa kuusista ”kadonnut”. Minulla oli selvä systeemi – missä yli miehen mittainen kuusi, sille reilusti tilaa. Pienemmälle kuuselle vähemmän tilaa, mutta mahdollisuus nousta. Koivualueet harvensin reippaasti rauduksia suosien – kuten tiedätte, ei aina tarjolla tuollaisessa. Jos paikalla vain lepikkoa, niin ”pyy-ympäristö”. En ole ehtinyt tänä keväänä käydä katsomassa, onko lumet taivutelleet miten. Muuten vanhastaan kokemukset olleet hyviä. Yllättävän hyvä toipuvat sekä kuuset että alkavat vahvistua koivut.
Joihinkin kone-Hemmoihin on iskostunut – taudin lailla, sellainen luulo, että metsiä hoidetaan – puuta tuotetaan ja käytetään tehtaissa sen takia, että koneet – mitä suuremmat ja raskaammat, saadaan työllistettyä ja samallatietenkin heidän kuljettajansa.
Eli metsänomistajat ovat sitä varten, että mopokuskit saisivat näyttää, kuinka tehokkaasti isolla ja leveällä koneella metsä pannaan pilalle.
Tuollainen ajatus on suoraan perseestä ja täytyisi kouluttaa täysin uudella tavalla asioihin suhtautuva kone-henkilöpolvi.
Yli sata vuotta vanha Insinööriopetus ei ole koneosastolla kehittynyt miksikään. Perusajatus on: Jos joku paikka ei kestä, pannaan lisää rautaa. Ja jos joku kone kestää, pannaan lisää voimaa koneeseen – Kyllä se siitä hajoaa!
Olen monessa asiassa Jätkän kanssa samoilla linjoilla,mutta tämän kommentin voin myös täysin allekirjoittaa.
Jätkä on valitettavasti tipahtanut kelkasta pahemman kerran. Kannattaa lopettaa kateuden katkeroittamat vuodatukset motokuskeista. Tilanne ,että jätkästä ei ollut konehommiin ,ei narisemalla parane. Yrittäjät hankkivat yhtiöiden kanssa sopimansa ja parhaaksi katsomansa koneet ja kuljettajat vain tekevät työtä niillä vehkeillä ,jotka heille annetaan. Kuvan metsä ei anna aihetta viritellä työmaalle raivaussahaa kummempia välineitä. Tämän ovat jo monet vihdoin ja viimein harvennuskohun seurauksena ymmärtäneet. Risujen keräilykin on ajanhukkaa . Pääasia on tehdä kituvalle taimikolle kasvutilaa .
Jos haluaa rahaa polttaa, niin resepti on, että ensin Raivaus-sahan kanssa ”ennakkoraivataan” alue niin, että siellä ei pysty jalkaisin kulkemaan, kun riu-ut ovat ristiin/ rastiin.
Sitten esim M-sahalla kaadetaan ristiin/rastiin ”energiarungot”, joita sen jälkeen aletaan hilaamaan ja kääntelemään kouraisuyksiköihin, samalla rangat karsitaan.
Kun oikeasti pitäisi kertakäsittelyllä kaataa maahan raivaurisu, mutta suunnata se kaikki ajourien suuntaisesti pohjalle. Samassa yhteydessä kaadetaan siirtelykaatona se varsinainen energiapuusto niin, että kaikki puut lopuksi kaatuvat suoraan kasaan. Kun kasaan ei enää tule runkoja, suoritetaan sen kohdalta nippukatkaisu niin, että pidemmistä rungoista syntyy kaksi kasaa peräkkäin. Jos mopokuskilla hiemankin raksuttaa, hän vetää takimmaisen kasan etummaisen päälle ja nostaa ne kerralla kuormaan.
Ajourat pitäisi kyllä suunnitella ja merkata etukäteen, mutta se on mopokuskeille ylivoimaisen vaikea rasti. Samoin hakkuun pitää edetä varastolta palstan perää kohti ikäänkuin perse edellä. Ajo taasen päinvastaisessa järjestyksessä.
Menetelmä on liian uusi ja mullistava nykysukupolven mopokuskien oivaltaa, mutta ehkä ne, jotka vielä nyt esiintyvät pilkkeenä isänsä silmäkulmassa, tämänkin oivaltavat.
Suorittava:” Yrittäjät hankkivat yhtiöiden kanssa sopimansa ja parhaaksi katsomansa koneet ja kuljettajat vain tekevät työtä niillä vehkeillä ,jotka heille annetaan.” Tässä kerrotaankin asian ongelma. Metsänomistajilta ja muilta toimijoilta ei tarvita edes mielipidettä. Koneiden painoon lakirajat.
Eli lisää ajokertoja ja syvempiä raiteita?? Taitaa kuitenkin ne vähät kuljettajatkin päätyä koneille ,joilla saa jotakin aikaan. Harrastelijoilta puolestaan alkavat loppua rahat. Menneeseen ei ole paluuta.