Kyllä, hyvin on listoitettu. Tuo on ihan miehekästä hommaa laittaa kattolistoja, huonompikin jälki kelpaa. Omia laittamia vilkaisin samalla vertailuksi, enpä taida laittaa kuvaa.
Siinäpä sitä, siskonponttia, tai niinkuin nykyään sanotaan, siskonpanelia.
Silloin kun nuo panelit on seinälle naulattu, on työnjälkeen vielä kiinnitetty huomiota. Jiirit on kohdallaan eivätkä irvistele.
Pyrkimys on ollut ettei noita remonteissa hävitetä, antaa olla tallessa entisaikojen työn kunnioituksesta.
Uusissa taloissa näkee joskus, että pontit irvistelee ni ne on kiireessä lyöty liian märkinä kattoon. Paneelipaketissakin lukee, että 4 viikkoa pitäs kuivatella ennenkuin lyö kiinni. Siis jos ulkovarastosta ostaa.
Niimpä, melkeimpä on saanut kynsin hampain taistella sen puolesta, ettei noita pintoja maalata valkoiseksi.
Tuon aikainen puupinta ikääntyessään vain komistuu.
Tässä taitaa olla nyt sitä sortimenttia, jota haikailin metsänvartijan saunalla ennen joulua? Pahasti siltä näyttää, ¨siis todella somaa (lakattuna paras). Mäntyä? Siskonpontti-nimitys vain oli mulle uutta. Onko yksikkö niin, että siinä on kolme koveraa pikkulautaa ja kaksi uraa?
Mäntyä näyttävät olevan ainakin ne, mitä omissa kiinteistöissäni on seinille ja kattoihin laitettu. Ja löytyy kahdella tai kolmella kourulle höylätyllä ”pikku laudalla”.
Lakkapinnalla pääsääntöisesti on alunperin.
Tuota mallia ei täältä saa. Kolmelta vanhemmalta jo toimintansa lopettaneelta höyläriltä olen tuota kysellyt. Vastaus oli: ”Terät on loppuun kuluneet ja menekki on niin pieni ettei kannata teriä teettää.”
Ja nykyiset höyläritkään ei ota valikoimiin tuota mallia kysynnän vähäisyyden takia.
Noin muualla, ei täällä. ( huokaus)
Eipä ole tullut kysyttyä uudemmilta höyläreiltä. Vaikka ei niitäkään pilvinpimein enää ole.
Eikä tuota paneelia kannata kovin kaukaa lähteä hakemaan, saatikka tilaamaan.
Ei nykyinen varastotavarana oleva siskonpaneeli (-pontti) ole tuon entivanhasen väärti, saatikka sormipaneli.
Näin juuri, ei löydy entivanhasen veroista. Mutta korvikkeeksi saattaa joskus kelvata sitä markkeeraava tavara.
Ja toi noi… aika kivan näköinen on systerinpaneeli myös helmenharmaaksi (puolihimmeä) maalattuna – ikäänkuin fiinimpi ilme. Mutta kuten sanottu, lakattuna, puun kuviot paljastavana, tuollainen vanha pinta on kaikkein sympaattisin ja konstailemattoman oloinen.
Varon halpoja kopioita. Vaadin itseltäni alkuperäislaatua. 🙁
On hieman nöpön näköistä jos panelilaatu on eri, ainakin samassa huoneessa.
No, jossain on annettava periksi itselleenkin. Sitä 50-luvun Haltex-kattolaattaakaan ei enää saa, ja jouduin laittamaan kattoon nykyaikaisen haltex- pinnoitteen.
Viehkoa. Lieneekö sexemtreelle tuttua sellainen pullisteleva seinäpinnoite, jossa on pintarakenteena noin sentin leveää pystyraitaa ja näissä vielä noin millin vahvuiset vaakaraidat? Pinkopahviksiko sitä kutsutaan? Eipä taida sitäkään herkkua enää kaupat tarjota.
Ensopahviksi sitä on sanottu, ei saa enää. 🙁
Ei myöskään sitä emalipintaista kovalevyä jota ennen on käytetty ruokakomeroissa ja tiskipöydän taustalla. 🙁
Pinkopahvia muuten saa vielä. Kokeilematta on kylläkin sen asennus. Lomakiinteistön yhden kamarin katto on tehty pinkopahvista, säästimme sen remonteissa, tottakai. Seiniin tuli kaksinkertainen haltexlevy, sitäkin muuten saa vielä.
Minkämoista sitten on pinkopahvi!? Vai onko se sitä sellasta, jossa on rypyläinen pinta, pieniä kuoppia ja kuhmuroita? Ja sitä voi maalata? Aika symppis olemus.
Kunhan narraat ettet tiedä, mitä pinkopahvi on. 🙂
Arvaus tosta rypyliäisestä pinnasta: Maalattu munamaalilla, vaikkapa tuo pinkopahvi pinta. Taikka sitten haltex pinta maalattu samaisella maalilla.
Saattaa olla. Mutta saattaa olla olemattakin. Muistinvarainen juttu. Luettu Panu Kailan Talotohtori kirjasta. Livenä moista maalipintaa en ainakaan tietoisesti koskaan ole nähnyt.
Vapaa-ajan kiinteistöstäni kuitenkin löytyy tuota siskonpaneeli, enso- ja pinkopahvi pintaa, myöskin sitä kantti×kantti haltex kattolaattaa.
Ne on säästetty remonteissa, eikä ole vaihdettu nykyaikaisiin materiaaleihin.
Google perhana. Olipas yllätys, että munamaalia tehdään tosiaan (tehtiin ennen enemmänkin) kananmunaa emulgaattorina käyttäen ja saadaan siten vesi sekoittumaan rasvaan (oljyyn). Ikonimaalarithan tekevät samantyyppistä mönjää, mutta yksi keltuainen veteen sekoitettuna on jo yllättävän riittoisa siinä yhteydessä.
Voi pahus, eipä ratkennut vielä se rypyliäisen pinnoitteen mysteeri. Eräässä minulle rakkaaksi käyneessä pikkupirtissä on tuvan seinät pinnoitettu sellaisella levyllä, jossa on aiemmin kuvailemani pintarakenne: hoikan pikkusormen pään kokoisia kuoppia ja vastaavan kokoisia kuhmuroita. Pinta on maalattu. Vaikuttaa pahvimaiselta tohjolta, siis naulan voi hakata seinään vaivatta, mutta pinnoite itsessään ei pullistele ryhdittömästi vaan peittää seinää napakasti. Lienee pistetty seinään joskus 40 – 50 -luvulla, siis viime vuosisadalla ja -tuhannella. En muista nähneeni vastaavaa oikeastaan missään muualla.
Klikkaapa tuosta vierestä tageista ”tuohityöt”, siinä on tuohikontin taustalla sitä Ensopahvia, ainakin täälläpäin sitä nimeä on käytetty.
Tosin konttiin on kuva tarkennettu, joten tausta ei erotu kunnolla.
Pahvitapetit:
Ensotapetti tuli kauppoihin 1931. Sen pintakuviona olivat pystysuuntaiset pyöreät noin sentin levyiset aallot. Tämän lisäksi pinta on vaakasuunnassa viirutettu. ”Vernissamaalaus antaa sille kauniin loimunkoivua muistuttavan vivahteen”, sanottiin tehtaan mainoksessa.”Ensotapetilla katettu seinä on tyylikäs ja hieno sekä kaiken lisäksi ikuisesti kestävä.”
Tako-tapettia mainostettiin 1940 Rakentajain Kalenterissa: ”Tako-tapetti on toista milliä vahvaa vihreä/ruskeata rosokuvioitua seinäpahvia. Se on halkeilematon, kovapintainen ja vihreä väri valonkestävä. Öljyvärillä maalattuna sen kaunis pintapuristus muistuttaa jalorapattua seinää.”
Kolmas samantapainen seinäpäällyste oli Lulosatapetti.
Kiitos tuhannesti vaivannäöstäsi, sexemtree! Tako-tapetti menee lähelle tosiaan. Mutta luulen, että kysymyksessä on vähän paksumpi levy. Voihan tietysti olla, että joku levy on tapetoitu..? Pitäisi purkaa, niin näkisi. Ei vaan ole mitään syytä käydä repimään kun pinta on täysin kunnossa! Alta löytyisi hirret, sen tiedän, kun hirsitalo on kysymyksessä. Ai niin, pitää vielä vilkaista sitä sinun konttikuvaa.
Hyvin erottuu kontin takaa ensopahvin rakenne. Se on hienoa pintaa sekin ja kaiken lisäksi ennestään tuttua meikäläiselle; nimi vaan ei ollut tiedossani tai sitten unohtunut..!
Mutta se mysteeripinnoitteeni alkaakin nyt kiinnostaa ihan tosissaan. Pintaa voisi kuvailla vaikka kokonaisista ohrasuurimoista keitetyllä löysähköllä puurolla tasaisesti sivellyksi, kuivatetuksi ja lopuksi maalatuksi. Ja siis epäilen, että kysymyksessä on ehkä 4 – 5 mm paksu LEVY (ei tapetti), jossa on jo tuo pintarakenne valmiina. Kaunis, mielenkiintoinen pinta, kuitenkin rauhallinen ja hillitty.
No johan on markkinat ja huomenna toripäivät. 🙂
Kun ei Panu Kaila auta niin pitäiskö huutaa apuun Walter Mendelin ja Vilho Setälä?
Tai nuoremmasta polvesta Kari Tervo tai Päivi Tervonen?
No, eivät nuokaan henkilöt auttaneet tunnistamaan tuota Kisin mainitsemaa pinnoitetta. 🙁
Kaksi ensin mainittua on tehnyt kirjan rakentamisesta sodan jälkeisenä jälleenrakentamiskautena.
Viimeksi mainitut on inventoineet Kainuun jälleenrakennnuskauden jälkeistä ja vanhempaakin rakennuskantaa.
Noita eriste- ja pinnoite materiaaleja löytyy kuitenkin pilvinpimein viime vuosisadaltakin.
Paksu kirja tuo Kailan Talotohtori, rakentajan pikkujättiläinen. Harmillisesti siitä puuttuu hakemisto. En taida jaksaa kantaa kirjaa kotiin täältä kirjastosta.
Tieto painaa. Toisaalta tieto lisää tuskaa?
Vielä tulee mieleen yksi nimi vanhoista mestareista, Kalevi Järvinen, ainakin ”perinnemaalauksen” yhteydessä tuohon nimeen olen törmännyt.
Olisikohan tuo mainitsemasi levy jotain huokolevyä, joka on maalaamalla saatu pinnaltaan ryynimäiseksi. Olletikin säilyttämisen arvoinen juttu, ei kannattane millään remonttimaalilla pilata.
Panu Kailakin kirjassaan viittasi noihin erilaisiin sisustus- ja eristelevyihin, kovin tarkasti niitä ei tuossa Talotohtori kirjassa kuvattu.
Jep joo, kyllä säilytän, vaikka hirsien paljastukseenkin joku on kyllä yllyttänyt. Kai se sitten jotain huokolevyä varmaan (?) on, mutta jotenkin tuntuu, että rypyliäinen pintarakenne on sitä levyn rakennetta itseään, ei maalin epätasaisuutta.
Ehkä on parempi, että arvoituksen aukenemattomuus ei siis lisää tätä olemassaolon tuskallisuutta.
sexemtree, nopea kysymys ohi topicin: oletko koskaan valanut kaivonrenkaita tai kuullut sellaisesta omatoimisuudesta?
Niin, tuskimpa maailmasi tuohon kaatuu vaikkei materiaali ratkeaisikaan?Jos tuon levyn poistaa, sieltä voi löytyä yllätys. Jos on jälkikäteen levytetty, seiniä on voitu oikaista hyvinkin karkealla jäljellä, ainakin 60-luvusta eteenpäin. Tai jos on pinkopahvitus alla, hirsissä voi olla pirusti pieniä nupinauloja.:(
No, eipä ole tullut kaivonrenkaita valettua. Mutta tiiliä on tullut lyötyä. Pelastin aikoinaan rauniolta vanhan ”tiilen teko koneen”, pitihän se kokeilla vanha työmenetelmä. Tiilistä tein pätkän muuria puutarhaan.
Parasta lienee tyytyä betonivalimon tuotteisiin noissa kaivonrengas asioissa. Saa tasalaatuisen tuotteen. 🙂
En nyt saa päähäni miksi erikoispaksuja kaivonrenkaita tarvitaan. 🙁
On suorastaan synti maalata tällainen pinta valkoiseksi tai edes kuultovalkoiseksi. Ei pidä yleistää, mutta paine modernisointiin tulee yleensä kauniimmalta osapuolelta :). Yhden todella komean 50-luvun portaikon olen onnistunut säilyttämään sukulaisten talossa niin, että paneelin päälle naulattiin varovasti koolaus ja kipsilevy. Remontista on kulunut kohta kymmenen vuotta ja talon emäntä on jo vihjaillut alkuperäisen pinnan palauttamisesta!
Jos maalaaminen on olosuhteiden pakosta täysin välttämätöntä, niin maaliksi pitää sentään valita pellavaöljymaali. Vesiohenteisilla ns. kalustemaaleilla ei tee mitään.
Hirsipintojen suosiminen on myös erikoinen ilmiö jos rakennuksessa on alunperin pinkopahvi tai paneeli sisäseinien peittona. Olen vissiin puritaani.
Paneelia kyllä saa höyläreiltä vaikka minkälaisella asetteella, mutta eihän se halpaa ole. Viimeiseen siloukseen tarvitaan semmonen lakka jossa ei ole uv-suojaa. Saako sellaista vielä jostain? Venelakassakin taitaa olla uv-suoja? Itse haluaisin että ainakin korjausrakentamisessa paneelit ja lista tummuisivat niinkuin ennenvanhaan.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Harrastukset
Mikä nottei.
Ensin seinät, sitte katto, sitte listat.
Hienoa työtä, milli luokkaa!
Kyllä, hyvin on listoitettu. Tuo on ihan miehekästä hommaa laittaa kattolistoja, huonompikin jälki kelpaa. Omia laittamia vilkaisin samalla vertailuksi, enpä taida laittaa kuvaa.
Siinäpä sitä, siskonponttia, tai niinkuin nykyään sanotaan, siskonpanelia.
Silloin kun nuo panelit on seinälle naulattu, on työnjälkeen vielä kiinnitetty huomiota. Jiirit on kohdallaan eivätkä irvistele.
Pyrkimys on ollut ettei noita remonteissa hävitetä, antaa olla tallessa entisaikojen työn kunnioituksesta.
Uusissa taloissa näkee joskus, että pontit irvistelee ni ne on kiireessä lyöty liian märkinä kattoon. Paneelipaketissakin lukee, että 4 viikkoa pitäs kuivatella ennenkuin lyö kiinni. Siis jos ulkovarastosta ostaa.
Tuossa näkee miten kaunista aito puu on.Nykypäivä on unohtanut puurakentamisen perinteen.On sitä homerakentamista suosittu.
Hienoa ja säilyttämisen arvosta pintaa. Valitettavasti nämä lähes aina maalataan valkoisiksi kun uudistamisen ja muodistamisen vimma iskee.
Niimpä, melkeimpä on saanut kynsin hampain taistella sen puolesta, ettei noita pintoja maalata valkoiseksi.
Tuon aikainen puupinta ikääntyessään vain komistuu.
Tässä taitaa olla nyt sitä sortimenttia, jota haikailin metsänvartijan saunalla ennen joulua? Pahasti siltä näyttää, ¨siis todella somaa (lakattuna paras). Mäntyä? Siskonpontti-nimitys vain oli mulle uutta. Onko yksikkö niin, että siinä on kolme koveraa pikkulautaa ja kaksi uraa?
Mäntyä näyttävät olevan ainakin ne, mitä omissa kiinteistöissäni on seinille ja kattoihin laitettu. Ja löytyy kahdella tai kolmella kourulle höylätyllä ”pikku laudalla”.
Lakkapinnalla pääsääntöisesti on alunperin.
Tuota mallia ei täältä saa. Kolmelta vanhemmalta jo toimintansa lopettaneelta höyläriltä olen tuota kysellyt. Vastaus oli: ”Terät on loppuun kuluneet ja menekki on niin pieni ettei kannata teriä teettää.”
Ja nykyiset höyläritkään ei ota valikoimiin tuota mallia kysynnän vähäisyyden takia.
Joo mie en ymmärrä mistää mittää, mutta jokunen ylioppinut puuseppä tekee itse (ei teetä) juuri sellaisia teriä kuin kulloinkin tarvitaan.
Noin muualla, ei täällä. ( huokaus)
Eipä ole tullut kysyttyä uudemmilta höyläreiltä. Vaikka ei niitäkään pilvinpimein enää ole.
Eikä tuota paneelia kannata kovin kaukaa lähteä hakemaan, saatikka tilaamaan.
Ei nykyinen varastotavarana oleva siskonpaneeli (-pontti) ole tuon entivanhasen väärti, saatikka sormipaneli.
Näin juuri, ei löydy entivanhasen veroista. Mutta korvikkeeksi saattaa joskus kelvata sitä markkeeraava tavara.
Ja toi noi… aika kivan näköinen on systerinpaneeli myös helmenharmaaksi (puolihimmeä) maalattuna – ikäänkuin fiinimpi ilme. Mutta kuten sanottu, lakattuna, puun kuviot paljastavana, tuollainen vanha pinta on kaikkein sympaattisin ja konstailemattoman oloinen.
Varon halpoja kopioita. Vaadin itseltäni alkuperäislaatua. 🙁
On hieman nöpön näköistä jos panelilaatu on eri, ainakin samassa huoneessa.
No, jossain on annettava periksi itselleenkin. Sitä 50-luvun Haltex-kattolaattaakaan ei enää saa, ja jouduin laittamaan kattoon nykyaikaisen haltex- pinnoitteen.
Viehkoa. Lieneekö sexemtreelle tuttua sellainen pullisteleva seinäpinnoite, jossa on pintarakenteena noin sentin leveää pystyraitaa ja näissä vielä noin millin vahvuiset vaakaraidat? Pinkopahviksiko sitä kutsutaan? Eipä taida sitäkään herkkua enää kaupat tarjota.
Ensopahviksi sitä on sanottu, ei saa enää. 🙁
Ei myöskään sitä emalipintaista kovalevyä jota ennen on käytetty ruokakomeroissa ja tiskipöydän taustalla. 🙁
Pinkopahvia muuten saa vielä. Kokeilematta on kylläkin sen asennus. Lomakiinteistön yhden kamarin katto on tehty pinkopahvista, säästimme sen remonteissa, tottakai. Seiniin tuli kaksinkertainen haltexlevy, sitäkin muuten saa vielä.
Minkämoista sitten on pinkopahvi!? Vai onko se sitä sellasta, jossa on rypyläinen pinta, pieniä kuoppia ja kuhmuroita? Ja sitä voi maalata? Aika symppis olemus.
Kunhan narraat ettet tiedä, mitä pinkopahvi on. 🙂
Arvaus tosta rypyliäisestä pinnasta: Maalattu munamaalilla, vaikkapa tuo pinkopahvi pinta. Taikka sitten haltex pinta maalattu samaisella maalilla.
Munamaali!!! Et tarkoittane munatemperaa?
Saattaa olla. Mutta saattaa olla olemattakin. Muistinvarainen juttu. Luettu Panu Kailan Talotohtori kirjasta. Livenä moista maalipintaa en ainakaan tietoisesti koskaan ole nähnyt.
Vapaa-ajan kiinteistöstäni kuitenkin löytyy tuota siskonpaneeli, enso- ja pinkopahvi pintaa, myöskin sitä kantti×kantti haltex kattolaattaa.
Ne on säästetty remonteissa, eikä ole vaihdettu nykyaikaisiin materiaaleihin.
Google perhana. Olipas yllätys, että munamaalia tehdään tosiaan (tehtiin ennen enemmänkin) kananmunaa emulgaattorina käyttäen ja saadaan siten vesi sekoittumaan rasvaan (oljyyn). Ikonimaalarithan tekevät samantyyppistä mönjää, mutta yksi keltuainen veteen sekoitettuna on jo yllättävän riittoisa siinä yhteydessä.
Voi pahus, eipä ratkennut vielä se rypyliäisen pinnoitteen mysteeri. Eräässä minulle rakkaaksi käyneessä pikkupirtissä on tuvan seinät pinnoitettu sellaisella levyllä, jossa on aiemmin kuvailemani pintarakenne: hoikan pikkusormen pään kokoisia kuoppia ja vastaavan kokoisia kuhmuroita. Pinta on maalattu. Vaikuttaa pahvimaiselta tohjolta, siis naulan voi hakata seinään vaivatta, mutta pinnoite itsessään ei pullistele ryhdittömästi vaan peittää seinää napakasti. Lienee pistetty seinään joskus 40 – 50 -luvulla, siis viime vuosisadalla ja -tuhannella. En muista nähneeni vastaavaa oikeastaan missään muualla.
Klikkaapa tuosta vierestä tageista ”tuohityöt”, siinä on tuohikontin taustalla sitä Ensopahvia, ainakin täälläpäin sitä nimeä on käytetty.
Tosin konttiin on kuva tarkennettu, joten tausta ei erotu kunnolla.
Pahvitapetit:
Ensotapetti tuli kauppoihin 1931. Sen pintakuviona olivat pystysuuntaiset pyöreät noin sentin levyiset aallot. Tämän lisäksi pinta on vaakasuunnassa viirutettu. ”Vernissamaalaus antaa sille kauniin loimunkoivua muistuttavan vivahteen”, sanottiin tehtaan mainoksessa.”Ensotapetilla katettu seinä on tyylikäs ja hieno sekä kaiken lisäksi ikuisesti kestävä.”
Tako-tapettia mainostettiin 1940 Rakentajain Kalenterissa: ”Tako-tapetti on toista milliä vahvaa vihreä/ruskeata rosokuvioitua seinäpahvia. Se on halkeilematon, kovapintainen ja vihreä väri valonkestävä. Öljyvärillä maalattuna sen kaunis pintapuristus muistuttaa jalorapattua seinää.”
Kolmas samantapainen seinäpäällyste oli Lulosatapetti.
Panu Kaila: Talotohtori
(Voisiko olla tuota Takotapettia? )
Kiitos tuhannesti vaivannäöstäsi, sexemtree! Tako-tapetti menee lähelle tosiaan. Mutta luulen, että kysymyksessä on vähän paksumpi levy. Voihan tietysti olla, että joku levy on tapetoitu..? Pitäisi purkaa, niin näkisi. Ei vaan ole mitään syytä käydä repimään kun pinta on täysin kunnossa! Alta löytyisi hirret, sen tiedän, kun hirsitalo on kysymyksessä. Ai niin, pitää vielä vilkaista sitä sinun konttikuvaa.
Hyvin erottuu kontin takaa ensopahvin rakenne. Se on hienoa pintaa sekin ja kaiken lisäksi ennestään tuttua meikäläiselle; nimi vaan ei ollut tiedossani tai sitten unohtunut..!
Mutta se mysteeripinnoitteeni alkaakin nyt kiinnostaa ihan tosissaan. Pintaa voisi kuvailla vaikka kokonaisista ohrasuurimoista keitetyllä löysähköllä puurolla tasaisesti sivellyksi, kuivatetuksi ja lopuksi maalatuksi. Ja siis epäilen, että kysymyksessä on ehkä 4 – 5 mm paksu LEVY (ei tapetti), jossa on jo tuo pintarakenne valmiina. Kaunis, mielenkiintoinen pinta, kuitenkin rauhallinen ja hillitty.
No johan on markkinat ja huomenna toripäivät. 🙂
Kun ei Panu Kaila auta niin pitäiskö huutaa apuun Walter Mendelin ja Vilho Setälä?
Tai nuoremmasta polvesta Kari Tervo tai Päivi Tervonen?
No, eivät nuokaan henkilöt auttaneet tunnistamaan tuota Kisin mainitsemaa pinnoitetta. 🙁
Kaksi ensin mainittua on tehnyt kirjan rakentamisesta sodan jälkeisenä jälleenrakentamiskautena.
Viimeksi mainitut on inventoineet Kainuun jälleenrakennnuskauden jälkeistä ja vanhempaakin rakennuskantaa.
Noita eriste- ja pinnoite materiaaleja löytyy kuitenkin pilvinpimein viime vuosisadaltakin.
Paksu kirja tuo Kailan Talotohtori, rakentajan pikkujättiläinen. Harmillisesti siitä puuttuu hakemisto. En taida jaksaa kantaa kirjaa kotiin täältä kirjastosta.
Tieto painaa. Toisaalta tieto lisää tuskaa?
Vielä tulee mieleen yksi nimi vanhoista mestareista, Kalevi Järvinen, ainakin ”perinnemaalauksen” yhteydessä tuohon nimeen olen törmännyt.
Olisikohan tuo mainitsemasi levy jotain huokolevyä, joka on maalaamalla saatu pinnaltaan ryynimäiseksi. Olletikin säilyttämisen arvoinen juttu, ei kannattane millään remonttimaalilla pilata.
Panu Kailakin kirjassaan viittasi noihin erilaisiin sisustus- ja eristelevyihin, kovin tarkasti niitä ei tuossa Talotohtori kirjassa kuvattu.
Jep joo, kyllä säilytän, vaikka hirsien paljastukseenkin joku on kyllä yllyttänyt. Kai se sitten jotain huokolevyä varmaan (?) on, mutta jotenkin tuntuu, että rypyliäinen pintarakenne on sitä levyn rakennetta itseään, ei maalin epätasaisuutta.
Ehkä on parempi, että arvoituksen aukenemattomuus ei siis lisää tätä olemassaolon tuskallisuutta.
sexemtree, nopea kysymys ohi topicin: oletko koskaan valanut kaivonrenkaita tai kuullut sellaisesta omatoimisuudesta?
Niin, tuskimpa maailmasi tuohon kaatuu vaikkei materiaali ratkeaisikaan?Jos tuon levyn poistaa, sieltä voi löytyä yllätys. Jos on jälkikäteen levytetty, seiniä on voitu oikaista hyvinkin karkealla jäljellä, ainakin 60-luvusta eteenpäin. Tai jos on pinkopahvitus alla, hirsissä voi olla pirusti pieniä nupinauloja.:(
No, eipä ole tullut kaivonrenkaita valettua. Mutta tiiliä on tullut lyötyä. Pelastin aikoinaan rauniolta vanhan ”tiilen teko koneen”, pitihän se kokeilla vanha työmenetelmä. Tiilistä tein pätkän muuria puutarhaan.
Ninnotta noista kaivonrenkaista vielä, en ole kuullut kenenkään niitä valaneenkaan, voisi kuvitella ettei ole sieltä helpoimmasta päästä tuo touhu. 🙂
Ei varsinkaan erikoispaksujen renkaiden valu.
Parasta lienee tyytyä betonivalimon tuotteisiin noissa kaivonrengas asioissa. Saa tasalaatuisen tuotteen. 🙂
En nyt saa päähäni miksi erikoispaksuja kaivonrenkaita tarvitaan. 🙁
On suorastaan synti maalata tällainen pinta valkoiseksi tai edes kuultovalkoiseksi. Ei pidä yleistää, mutta paine modernisointiin tulee yleensä kauniimmalta osapuolelta :). Yhden todella komean 50-luvun portaikon olen onnistunut säilyttämään sukulaisten talossa niin, että paneelin päälle naulattiin varovasti koolaus ja kipsilevy. Remontista on kulunut kohta kymmenen vuotta ja talon emäntä on jo vihjaillut alkuperäisen pinnan palauttamisesta!
Jos maalaaminen on olosuhteiden pakosta täysin välttämätöntä, niin maaliksi pitää sentään valita pellavaöljymaali. Vesiohenteisilla ns. kalustemaaleilla ei tee mitään.
Hirsipintojen suosiminen on myös erikoinen ilmiö jos rakennuksessa on alunperin pinkopahvi tai paneeli sisäseinien peittona. Olen vissiin puritaani.
Paneelia kyllä saa höyläreiltä vaikka minkälaisella asetteella, mutta eihän se halpaa ole. Viimeiseen siloukseen tarvitaan semmonen lakka jossa ei ole uv-suojaa. Saako sellaista vielä jostain? Venelakassakin taitaa olla uv-suoja? Itse haluaisin että ainakin korjausrakentamisessa paneelit ja lista tummuisivat niinkuin ennenvanhaan.