Ei tuu ilta eikä säry vehkeet.
Kyllä ne on ihan nikartelu- ja syömäpuukkoja, vaikka jotain yhtymäkohtaa ”häjyyhin” löytyykin. 😉
Perät tehty käyttäjänsä kouran ja käyttö tottumusten mukaiseksi.
Terän puoleinen hela istutetaan sopivaksi, tiukasti istuvaksi. Ruodon pää teroitetaan hieman särmikkääksi ja leikkaavaksi. Terä kiinnitetään tiukasti ruuvipenkkiin nahkalappujen väliin. Valmiiksi leikattuja tai stanssattuja tuohilappuja painetaan teroitettuun ruotoon. Laput ladotaan ristikkäin. Itse naputtelin laput tiukasti kiinni vasaralla ja sopivalla holkilla. Kun perällä on riittävästi mittaa,ruotoon sovitettu päätyhela isketään paikoilleen, liika ruoto katkaistaan niittausvaran kanssa ja ruodon pätkällä hela ”niitataan” kiinni.
Sitten vain muotoilemaan perää halutun malliseksi, itse tein sen vuoleskelemalla, jotkut käyttää nauhahiomakonetta, kukin taaplaa tyylillään.
Keskimmäinen taitaa olla aivan ensimmäisiä teoksia, siinä en luottanut vanhaan tekniikkaan vaan laitoin joka lapun väliin Bostikin A3:sta kontaktiliimaa.
Vasemman puoleinen perä käsitelty muistaakseni kylmäpuristetulla pellavaöljyllä, oikean puoleinen mehiläisvahalla. Lakata ei kannata, tuohi menettää ”lämpimyytensä” ja ”pitonsa”
Vaikeeta tuo mikro- tai makrokuvaus muuten kännykameralla, ainut alusta jolla kuvista sai jonkunlaisia oli tuo ruskea pahvi.
Jahas, päin persintä meni omat arvailut tekotavasta. Luulin, että noissa on normaali puukahva, joka olisi päällystetty ohuenohuella tuohikaistaleella, ehkä siis liimattu puun päälle.
Nyt ihailuni senkus lisääntyy. Kysymys on umpituohesta.
e.uron linkki on tosi hyvä! Sieltä selvisi tuo hämyri ”ristikkäin”. Eli siis horisontaalisesti ja vertikaalisesti tuohenpalat leikkaamalla saadaan aikaan tuo koristeellinen raitarakenne kahvan pintaan. Ihmeellistä! (En kyllä ihan nyt heti snaijaa, että miksi niin käy…)
Juuri noin.
Sorkoupotus tekniikka pitäisi alkaa opetella, pari teräaihiota odottaa ja yksi viimeistelemätön, jo muotonsa löytänyt perä.
Mutta käyttöesineitä ovat, koristelu jäänyt olemattomiin.
Lahjoiksi noita tein aikoinaan, hintaa niillä ei voi pyytää koska tekijällä ei ole nimeä. Jokusen möin tarvikkeiden hinnalla. Ja terätkin on osto tavaraa, käsivarsi ei kestä takomisen aiheuttamaa rasitusta. Takomis harjoittelusta iski jännetuppitulehdus ja tenniskyynärpää.
Sorkoupotuskin oli aivan uutta minulle. Himottavan hienonnäköisiä esineitä löytyi netistä. Tuohikahvoja voidaan ilmeisesti koristella metallilla ainakin kahdella tavalla: 1)pistää tuohilappujen väliin ladontavaiheessa metallilevynpalasia ja/tai 2) jälkeen päin upottaa ohuita metallielementtejä kahvan pintaan..?? Olisi ihanaa tehdä jotain tuollaista.
Luulisin että haittaa. 🙂
Kun katsoo kuvioita, ja puukon hintaa, niin mieleen väkisinkin tulee: tehty koriste- ja lahjapuukoksi. Raskiiko niillä tehdä normaaleja askareita joissa puukkoa tarvitaan.
Ja jos vielä pistää lisäksi damastiterän, aina paranee. Ja helavyön. Sopisiko käytettäväksi Pohjalaisen kansallispuvun kanssa? Juhlapyhinä.
6m3:
”Ja jos vielä pistää lisäksi damastiterän, aina paranee. Ja helavyön. Sopisiko käytettäväksi Pohjalaisen kansallispuvun kanssa? Juhlapyhinä.”
Aikoonansa poholaasen puvun kans käytettihin kaksineuvoosta (kaksi erikokoosta puukkoja yhyres tupes) ja se piti olla Kauhavalla tehty, muut ei kelevannu.
Nykyaika on pilannu senki asian. Enää ei poholaasen puvunkaa kans saa käyttää oikiaa kaksneuvoosta. Ne on vain sellaasia näytösvehkeetä, jois on oikian näköönen tuppi ja kaks puukoonpäätä kiintiästi tupes kiinni. Ei niis mitää terää enää oo. Oikeen keliuttaa kun niitei oo edes tasapainootettu oikiahan lajihin, niitä tuppia. Ihan silimällä näköö, notta non alapäästänsä keveetä ne tupet.
Oikeeta kaksneuvoosia, helavöisiä, Kauhavalaasia kyllä on vieläki ihan myyrä asti, muttei niitä saa pukia lonkallensa mihinää tilaasuures. Non vain kirjahyllyys koristehena.
Soon hyvä asia, jotta joku viittii itte vielä värkätä noita vehkehiä. Sillä tavoon saa taatusti omahan kätehensä parahite sopivan puukoon.
Katohan kelettä, onko junkistakin terä viety?
No eipä se damastiterä kuulu pohjalaiseen puukkoon, ei suomalaiseen puukkoon yleensäkään. Turhaa kruusailua, vaikka hyvä damastiterä erinomainen onkin.
Tuo keskimmäinen terä on muuten Laurin Metallin takoma, Kauhavalta muistaakseni. Erinomainen hinta/laatu suhde, hiiliterästä. Pysyy terävänä, helppo teroittaa. Saa hyviä käyttöpuukkoja
Vasemman puoleisen terän takoja on ollut Rosellilla, oikean puoleisen tekijää en muista..
Terien mitat 5, 6 ja 7 cm, just näppi ja nätti omiin käyttötarkoituksiin.
Ja kyllä noilla reunimmaisilla hirvenkin raajoo, jos tarve tulee.
Juu, tunnen toki. Kärnän Heimon opeilla tuohiperien väkertelyni sai uutta vauhtia, sitä ennen porasin joka lappuun reiän ennen ruutoon istutusta.
Heimo muuten vilahtaa siinä Pölösen Kuningasjätkä elokuvassa tyohikontteineen, ja taitaapi olla muutamissa muissakin elokuvissa savotta kohtauksissa..
Laurin Metallin suoramyynnistä en tiedä, mutta äkkiäkös sen selvittää nykyaikana.
Aikoinaan osti terät Atun Apajasta, yritys on kylläkin lopettanut. Kajaanissa joku vuosi taapäin liike joka jatkoi Atun toimintaa, en vain saa päähäni millä nimellä toimi, oli siinä lähellä linnanraunioita. http://www.puukot.fi Lappeenrannassa myy puukkotarvikkeita ja muitakin taitaa löytyä googlaamalla.
Pitäisi kai hakeutua jollekin kurssille. Omasta työkalupakista löytyy pyöröpuikkoa, kinnasneulaa ja nuppineulaa… nauhapirtaa, pingotinta sekä vinonauhakelkkaa ym. ym… mutta niitä ei voi hyödyntää puukonteossa.
Lieneekö sexemtree onnistunut omassa kotonaan vai pitikö lähteä valmiiksi katettuun pajaan?
Kudonta ja kangaspuut hallussa? Mutta mikä on vinonauhakelkka?
Ihan omassa kotona, ei nyt pirtin loukossa vaan alku kerrostalon kylpyhuoneessa. Nyttemmin ne viimeiset pannuhuoneessa. Viimeisin teos taitaa olla naapurin isännälle 70-vuotis lahjaksi, arvelin jo että osaa käyttää puukkoa, eikä vuole sormeensa.
Katselin läpi nuo netin teräkaupat, valikoimat oli kovin suppeat, ikävä jäi Atun Apajan valikoimia.
Sinulla siis on, kuten omatoimimiehillä yleensä, pelit ja vehkeet joka lähtöön. Se on hyvä se.
Niin se vinonauhakelkka… Emminä muista, mikä sen virallinen nimi on! Kelkaksi sitä sanotaan ja sillä voidaan kätevästi kääntää vakioleveyteen leikatun nauhan reunat ja samalla silittää silitysraudalla taitokset pitäviksi. Eli kelkkoja on eri kokoisia – eri nauhaleveyksille kullekin oma kelkkansa. Mutta tämän kauemmaksi metsäaiheista voi tuskin livetä, että se niistä kelkoista.
Niin että ”metsään” meni? Haittaakse? 🙂
Sitä kun on syntynyt sellaiseen aikaan ja paikkaan ettei kaikkea ole ostettu valmiina. Kangaspuitten jyske on tuttua historiasta, loimea on saanut vääntää kymmeniä kertoja tukille. Päretöitä sain seurata sivusta, lähipiirissä on ollut erilaisia käådentaitajia moneen lähtöön.
Seppä harjoittelijakin on nyt lähipiirissä. 🙂
Mutta jos puukkopiiriä meinaat, niin huonosti tarjontaa ainakin Kainuussa, Pielavedellä on tainnut olla puukontaonta kursseja. Nykyisen Tommipuukon tekijä näkyy järjestävän jos halukkaita löytyy. Tämä VK joka nykyään perinne Tommit tekee. Saanut oppinsa veljeksiltä Olavi ja Alpo Kemppainen. Heihinkin tutustuin aikoinaan.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Voii viiva miten viksunnäköset, suorastaan julmetun jumalaiset!
Nyt kyllä kerrot, miten nuo on tehty. Tuohihan on noissa kai pinnoitteena, kapeista suikaleista muovattuna..?!
tuohikahvan valmistus
http://nordiskaknivar.wordpress.com/2012/08/07/pekka-tuominen-birch-bark-handle-22-2/
Tehty tuohi ”lapuista”. Laput painetaan ruotoon. Illemmalla lisää. 🙂
Oikein nättejä kekluja. Kyllä noilla vuolee ja tarvittaessa aukaisee miehenkin.
Ei tuu ilta eikä säry vehkeet.
Kyllä ne on ihan nikartelu- ja syömäpuukkoja, vaikka jotain yhtymäkohtaa ”häjyyhin” löytyykin. 😉
Perät tehty käyttäjänsä kouran ja käyttö tottumusten mukaiseksi.
Terän puoleinen hela istutetaan sopivaksi, tiukasti istuvaksi. Ruodon pää teroitetaan hieman särmikkääksi ja leikkaavaksi. Terä kiinnitetään tiukasti ruuvipenkkiin nahkalappujen väliin. Valmiiksi leikattuja tai stanssattuja tuohilappuja painetaan teroitettuun ruotoon. Laput ladotaan ristikkäin. Itse naputtelin laput tiukasti kiinni vasaralla ja sopivalla holkilla. Kun perällä on riittävästi mittaa,ruotoon sovitettu päätyhela isketään paikoilleen, liika ruoto katkaistaan niittausvaran kanssa ja ruodon pätkällä hela ”niitataan” kiinni.
Sitten vain muotoilemaan perää halutun malliseksi, itse tein sen vuoleskelemalla, jotkut käyttää nauhahiomakonetta, kukin taaplaa tyylillään.
Keskimmäinen taitaa olla aivan ensimmäisiä teoksia, siinä en luottanut vanhaan tekniikkaan vaan laitoin joka lapun väliin Bostikin A3:sta kontaktiliimaa.
Vasemman puoleinen perä käsitelty muistaakseni kylmäpuristetulla pellavaöljyllä, oikean puoleinen mehiläisvahalla. Lakata ei kannata, tuohi menettää ”lämpimyytensä” ja ”pitonsa”
Vaikeeta tuo mikro- tai makrokuvaus muuten kännykameralla, ainut alusta jolla kuvista sai jonkunlaisia oli tuo ruskea pahvi.
Jahas, päin persintä meni omat arvailut tekotavasta. Luulin, että noissa on normaali puukahva, joka olisi päällystetty ohuenohuella tuohikaistaleella, ehkä siis liimattu puun päälle.
Nyt ihailuni senkus lisääntyy. Kysymys on umpituohesta.
e.uron linkki on tosi hyvä! Sieltä selvisi tuo hämyri ”ristikkäin”. Eli siis horisontaalisesti ja vertikaalisesti tuohenpalat leikkaamalla saadaan aikaan tuo koristeellinen raitarakenne kahvan pintaan. Ihmeellistä! (En kyllä ihan nyt heti snaijaa, että miksi niin käy…)
Juuri noin.
Sorkoupotus tekniikka pitäisi alkaa opetella, pari teräaihiota odottaa ja yksi viimeistelemätön, jo muotonsa löytänyt perä.
Mutta käyttöesineitä ovat, koristelu jäänyt olemattomiin.
Lahjoiksi noita tein aikoinaan, hintaa niillä ei voi pyytää koska tekijällä ei ole nimeä. Jokusen möin tarvikkeiden hinnalla. Ja terätkin on osto tavaraa, käsivarsi ei kestä takomisen aiheuttamaa rasitusta. Takomis harjoittelusta iski jännetuppitulehdus ja tenniskyynärpää.
Sorkoupotuskin oli aivan uutta minulle. Himottavan hienonnäköisiä esineitä löytyi netistä. Tuohikahvoja voidaan ilmeisesti koristella metallilla ainakin kahdella tavalla: 1)pistää tuohilappujen väliin ladontavaiheessa metallilevynpalasia ja/tai 2) jälkeen päin upottaa ohuita metallielementtejä kahvan pintaan..?? Olisi ihanaa tehdä jotain tuollaista.
Haittaako sorkoupotuksin koristeltu kahva puukon normaalikäyttöä?
Luulisin että haittaa. 🙂
Kun katsoo kuvioita, ja puukon hintaa, niin mieleen väkisinkin tulee: tehty koriste- ja lahjapuukoksi. Raskiiko niillä tehdä normaaleja askareita joissa puukkoa tarvitaan.
Ja jos vielä pistää lisäksi damastiterän, aina paranee. Ja helavyön. Sopisiko käytettäväksi Pohjalaisen kansallispuvun kanssa? Juhlapyhinä.
6m3:
”Ja jos vielä pistää lisäksi damastiterän, aina paranee. Ja helavyön. Sopisiko käytettäväksi Pohjalaisen kansallispuvun kanssa? Juhlapyhinä.”
Aikoonansa poholaasen puvun kans käytettihin kaksineuvoosta (kaksi erikokoosta puukkoja yhyres tupes) ja se piti olla Kauhavalla tehty, muut ei kelevannu.
Nykyaika on pilannu senki asian. Enää ei poholaasen puvunkaa kans saa käyttää oikiaa kaksneuvoosta. Ne on vain sellaasia näytösvehkeetä, jois on oikian näköönen tuppi ja kaks puukoonpäätä kiintiästi tupes kiinni. Ei niis mitää terää enää oo. Oikeen keliuttaa kun niitei oo edes tasapainootettu oikiahan lajihin, niitä tuppia. Ihan silimällä näköö, notta non alapäästänsä keveetä ne tupet.
Oikeeta kaksneuvoosia, helavöisiä, Kauhavalaasia kyllä on vieläki ihan myyrä asti, muttei niitä saa pukia lonkallensa mihinää tilaasuures. Non vain kirjahyllyys koristehena.
Soon hyvä asia, jotta joku viittii itte vielä värkätä noita vehkehiä. Sillä tavoon saa taatusti omahan kätehensä parahite sopivan puukoon.
Tervehyysin: Korpituvan Taneli
Katohan kelettä, onko junkistakin terä viety?
No eipä se damastiterä kuulu pohjalaiseen puukkoon, ei suomalaiseen puukkoon yleensäkään. Turhaa kruusailua, vaikka hyvä damastiterä erinomainen onkin.
Tuo keskimmäinen terä on muuten Laurin Metallin takoma, Kauhavalta muistaakseni. Erinomainen hinta/laatu suhde, hiiliterästä. Pysyy terävänä, helppo teroittaa. Saa hyviä käyttöpuukkoja
Vasemman puoleisen terän takoja on ollut Rosellilla, oikean puoleisen tekijää en muista..
Terien mitat 5, 6 ja 7 cm, just näppi ja nätti omiin käyttötarkoituksiin.
Ja kyllä noilla reunimmaisilla hirvenkin raajoo, jos tarve tulee.
Hienoa tuo Tanelin murre! Hyvvee tekköö tuommosta lukkee.
sexemtreelle: Saako noita teriä tilata edelleen Laurin Metallilta? Voin tietysti itsekin tarkistaa…Tunnetko muuten Heimo Kärnän?
Juu, tunnen toki. Kärnän Heimon opeilla tuohiperien väkertelyni sai uutta vauhtia, sitä ennen porasin joka lappuun reiän ennen ruutoon istutusta.
Heimo muuten vilahtaa siinä Pölösen Kuningasjätkä elokuvassa tyohikontteineen, ja taitaapi olla muutamissa muissakin elokuvissa savotta kohtauksissa..
Laurin Metallin suoramyynnistä en tiedä, mutta äkkiäkös sen selvittää nykyaikana.
Aikoinaan osti terät Atun Apajasta, yritys on kylläkin lopettanut. Kajaanissa joku vuosi taapäin liike joka jatkoi Atun toimintaa, en vain saa päähäni millä nimellä toimi, oli siinä lähellä linnanraunioita.
http://www.puukot.fi Lappeenrannassa myy puukkotarvikkeita ja muitakin taitaa löytyä googlaamalla.
Lahjapaja Puuhari, sehän se oli, Kajaanilainen puukkotarvike firma.
Pitäisi kai hakeutua jollekin kurssille. Omasta työkalupakista löytyy pyöröpuikkoa, kinnasneulaa ja nuppineulaa… nauhapirtaa, pingotinta sekä vinonauhakelkkaa ym. ym… mutta niitä ei voi hyödyntää puukonteossa.
Lieneekö sexemtree onnistunut omassa kotonaan vai pitikö lähteä valmiiksi katettuun pajaan?
Kudonta ja kangaspuut hallussa? Mutta mikä on vinonauhakelkka?
Ihan omassa kotona, ei nyt pirtin loukossa vaan alku kerrostalon kylpyhuoneessa. Nyttemmin ne viimeiset pannuhuoneessa. Viimeisin teos taitaa olla naapurin isännälle 70-vuotis lahjaksi, arvelin jo että osaa käyttää puukkoa, eikä vuole sormeensa.
Katselin läpi nuo netin teräkaupat, valikoimat oli kovin suppeat, ikävä jäi Atun Apajan valikoimia.
Sinulla siis on, kuten omatoimimiehillä yleensä, pelit ja vehkeet joka lähtöön. Se on hyvä se.
Niin se vinonauhakelkka… Emminä muista, mikä sen virallinen nimi on! Kelkaksi sitä sanotaan ja sillä voidaan kätevästi kääntää vakioleveyteen leikatun nauhan reunat ja samalla silittää silitysraudalla taitokset pitäviksi. Eli kelkkoja on eri kokoisia – eri nauhaleveyksille kullekin oma kelkkansa. Mutta tämän kauemmaksi metsäaiheista voi tuskin livetä, että se niistä kelkoista.
Niin että ”metsään” meni? Haittaakse? 🙂
Sitä kun on syntynyt sellaiseen aikaan ja paikkaan ettei kaikkea ole ostettu valmiina. Kangaspuitten jyske on tuttua historiasta, loimea on saanut vääntää kymmeniä kertoja tukille. Päretöitä sain seurata sivusta, lähipiirissä on ollut erilaisia käådentaitajia moneen lähtöön.
Seppä harjoittelijakin on nyt lähipiirissä. 🙂
Mutta jos puukkopiiriä meinaat, niin huonosti tarjontaa ainakin Kainuussa, Pielavedellä on tainnut olla puukontaonta kursseja. Nykyisen Tommipuukon tekijä näkyy järjestävän jos halukkaita löytyy. Tämä VK joka nykyään perinne Tommit tekee. Saanut oppinsa veljeksiltä Olavi ja Alpo Kemppainen. Heihinkin tutustuin aikoinaan.