No niiin Hiihtoniilo haluaa kuvalla näyttää millaista oli tiheäsyinen mänty ennen Wanhaan.
Jos katsotte niin vuosilustoja 1863 leiman yläpuolella ei oikein hyvin erota toisistaan saattaapi olla siinä lustossa hyvinkin yli 100v. Tämä kuva selittää miksi on aina ja oikein kierrättää vanhaa hyväkuntoista hirsipuuta uusimpaankin rakennuskantaan…..
Puunkasvattajille ajatusta ehkä siihen suuntaan, että kannattaa hakea hiukkaravinteisilta soilta omat hirsi/saunamökkihirtensä…..
Vanha kansa oli tietyllä tavalla etuoikeutettua. Se osasi vaatia ja valita, ja OLI mistä valita. Nykyisin on toisin: metsät tuottavat tasalaatuista tavaraa, mutta ..se huippulaatu… onko sitä nykyisin enää olemassakaan, kun pyritään yhä nopeampiin kiertoaikoihin?
Eipä pääse enää syntymään vanhaa laatupuustoa hakkuuvapaasti. Ainahan siellä joku pipertäjä on suojelua vaatimassa kun kuusikko tai männikkö hädin tuskin sataan pääsee iässään. Mutta aikansa kutakin ja uskon että tätäkin hulluutta vielä joskus puretaan.
Löysikö Metsänvartija jostain tietoa noista kuvan leimakirveen leimoista.
Katsoin juuri netistä Kantapuu museotietokannasta vanhoja leimakirveitä enkä löytänyt samoa leimakirveen kuvia???? No kyllä 1900 luvun alun Metsähallituksen leima muistuttaa hiukkasen koska senkin päällä on samanlainen risti, mutta kun noissa kuvan leimoissa on kruununleima muistuttaa ruotsinvallasta????
#### Vanha kansa oli tietyllä tavalla etuoikeutettua. Se osasi vaatia ja valita, ja OLI mistä valita. Nykyisin on toisin: metsät tuottavat tasalaatuista tavaraa, mutta ..se huippulaatu… onko sitä nykyisin enää olemassakaan, kun pyritään yhä nopeampiin kiertoaikoihin?
Lähetetty: 5 h, 57 min sitten Lähettäjä: kisi ###
No ei se nyt ihan noinkaan tainnut olla eikä taida olla. Kyllä laatupuu tuolloin oli pahasti hakusessa paljon pahemmin kuin nykyisin.
Metsät – varsinkin lähimetsät – olivat pilalle harsittuja (=jatkuva kasvatus) oikeastaan raiskattuja, että ei ollut noin ruusuista, ei.
Näinhän rintamailla olikin, puusta oli pulaa. Laiduntaminen tappoi puuntaimet ja kylien ympäriltä oli kaikki puut hävinneet se. talonpojat valittivat ettei kunnon rakennuspuuta saanut kymmen kahdenkymmenekään peninkulman päästä kylistä. Näin oli muistini mukaan sanottu ainakin v.1756 Hauholla Härkäpään väitöskirjassa
(Yo. Christopher Herkepaeuksen väitöskirja Historiallinen ja Taloudellinen kuvaus Hauhon pitäjästä ilmestyi 6. marraskuuta 1756 Turussa. Saatavana kirjastoista)
Arvatenkin kylien lähitienoot oli aikoinaan tyhjennetty parhaasta rakennuspuusta ja ongelmia oli, ennen kuin taas sata vuotta kului ja uutta puuta oli kasvanut paikan päälle. Kokonaisuudessaan Suomea ajatellen puusta ei tuolloin, 1700 – 1800 -luvuilla, ollut minkäänlaista pulaa. Asukasluku oli vähäinen, ja maa harvaan asuttu ja metsän peitossa. Ongelmana oli logistiikka. Lähdepä tukin hakuun parin peninkulman päästä hevoskyydillä!
Varsin rakastettava teko Hiihtoniilolta tarjoilla tähän hätään Härkäpään väitöskirjaa. Liekö se latinaa vai ruotsinkieltä?Toivottavasti kirjastoni ei petä minua.
Lisäys: Herkepaeuksen akateeminen tutkielma on näemmä ruotsinkielinen, mutta se on osittain suomennettu (suom.: Tuulikki Tenho).
Kauan sitten tosiaan muistelen lukeneeni poltto- ja rakennuspuu ongelmista juuri Härkäpään taholta kirjotettuna muussa yhteydessä. Muistelen ihmetelleeni asiaa, mutta kaipa se polttopuun kulutus oli melkoista ja kylätkin suhteellisen tiheesti asutettuja. Vanhat kuvat kyllä paljastavat että maisemat olim ennen avaremoia kyllä.
Selasin nettiä ja luulen että olen aikoinaan selannut tätä kirjaa
Kalm, Pehr (praes.) & Christopher Herkepaeus (resp.), Historiallinen ja taloudellinen kuvaus
Hauhon pitäjästä Christopher Herkepaeuksen väitöskirjan mukaan (Historisk och oeconomisk
beskrifning öfver Hauho sokn uti Tavastland, 1756). Suom. Rainer Kirjokallio. Hauho-seura, Hauho
1956.
Vanhoja torppia katsellessa joskus ihmettelee miten huonoista (pienistä) hirsistä on tehty ja jatkoksia on. Ehkä torpparille ei isännän metsistä priimapuuta annettu?
Hyvä lisäys, Hiihtoniilo. Niin aloinkin ajattelemaan, että joku uuttera ja aloitekykyinen kotiseutuyhdistys siellä Hauholla on ollut asialla.
(Aika mielenkiintoista, että samainen Herkepaeus on tehnyt toisenkin opinnäytteen, ja se oli amerikkalaisen mulperipuun kasvatuksesta ja silkinviljelystä – taisipa olla Herkepaeus kirkonmiehen perillisenä perso ylellisille tekstiileille.)
Älkäämme unohtako kaskeamista. Kaskeamisen vuoksi hakattiin tukkimetsääkin poltettavaksi kaus asutuksesta vesireittien varrelle. Tuhkan voimalla kasvatettiin viljaa pari- kolme vuotta, jonka jälkeen siirryttiin uuteen paikkaan, joka oli kaadettu valmiiksi kuivumaan. Samalle kaskialueelle palattiin vasta parinkymmenen vuoden jälkeen, jolloin kaadettiin nuori metsä polttoa varten.
Tämä kaskeaminen oli vielä hyvän aikaa 1800-luvun jälkeenkin voimissaan Itä-Suomessa. Ja sitämyöten rakennuspuu oli harvassa. Esim. Otavan opiston rakennuspuut oli kuskattava aikoinaan Leivonmäeltä, hyvä ettei sadan kilometrin päästä. Rahdinajo tai ruukinajo, niinkuin sitä sanottiin, oli hevosmiehille yleistä tienestiä talvisaikaan täälläpäin.
Kisi:
”Ongelmana oli logistiikka. Lähdepä tukin hakuun parin peninkulman päästä hevoskyydillä!”
Eihän se pari peninkulmaa hevosaikana mikään ihme ollut. Vaikka laskettaisiin peninkulma 10 km, niinkuin nykyään pitää. Aikanaanhan ”Penin kuuluma” oli lyhyempi.
Vielä 50-luvulla vedätettiin puutavaraa autotien varteen yli kymmenen kilometrin päästä. Puhumattakaan vanhankansan rahdinajosta, jota Vänkäri jo hiukan vilauttikin.
Taneli Korpitupa, niin totta kai ei mikään ihme, satakaan kilometriä pollevetoisesti tai vielä enemmänkin. Eihän ennen ollut muuta vaihtoehtoa, jos ei vesireittiä ollut käytettävissä. Mutta mitä kauempaa piti puutakin rahdata, sen työläämpää ja vaivalloisempaa se oli – jopa niin, että menneillä vuosisadoilla elänyt historiankirjoittaja (Herkepaeus) on nähnyt aiheelliseksi tehdä asiasta maininnan.
Puuta kuitenkin löytyi Suomenmaasta – ja hyvälaatuista rakennuspuuta, vaikka ei välttämättä ihan välittömästi nurkan takaa.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Sieltäpä paljastui oikea aarre! Kuninkaallista (keisarillista?) puuta.
No niiin Hiihtoniilo haluaa kuvalla näyttää millaista oli tiheäsyinen mänty ennen Wanhaan.
Jos katsotte niin vuosilustoja 1863 leiman yläpuolella ei oikein hyvin erota toisistaan saattaapi olla siinä lustossa hyvinkin yli 100v. Tämä kuva selittää miksi on aina ja oikein kierrättää vanhaa hyväkuntoista hirsipuuta uusimpaankin rakennuskantaan…..
Puunkasvattajille ajatusta ehkä siihen suuntaan, että kannattaa hakea hiukkaravinteisilta soilta omat hirsi/saunamökkihirtensä…..
Keisarin aikaan on kaadettu, mutta kuninkaan aikana aloittanut.
Tiheäsyistä on ja tervettä kuten yleensä vanha rakennuspuu.
Ei se kuitenkaan tarkoita, että puu olisi tuolloin ollut nykyistä parempaa.
Tarkoittaa, että vanha kansa valitsi tarkkaan rakennuspuunsa.
Vanha kansa oli tietyllä tavalla etuoikeutettua. Se osasi vaatia ja valita, ja OLI mistä valita. Nykyisin on toisin: metsät tuottavat tasalaatuista tavaraa, mutta ..se huippulaatu… onko sitä nykyisin enää olemassakaan, kun pyritään yhä nopeampiin kiertoaikoihin?
Eipä pääse enää syntymään vanhaa laatupuustoa hakkuuvapaasti. Ainahan siellä joku pipertäjä on suojelua vaatimassa kun kuusikko tai männikkö hädin tuskin sataan pääsee iässään. Mutta aikansa kutakin ja uskon että tätäkin hulluutta vielä joskus puretaan.
Metsähallituksen leimat.
Vielä löytyy todella tiheäsyistä mäntyä.
Pitää laittaa tulevana talvena kuvia kun metsuri tulee tekemään hakkuuta 7 hehtaarin männikköön.
Löysikö Metsänvartija jostain tietoa noista kuvan leimakirveen leimoista.
Katsoin juuri netistä Kantapuu museotietokannasta vanhoja leimakirveitä enkä löytänyt samoa leimakirveen kuvia???? No kyllä 1900 luvun alun Metsähallituksen leima muistuttaa hiukkasen koska senkin päällä on samanlainen risti, mutta kun noissa kuvan leimoissa on kruununleima muistuttaa ruotsinvallasta????
Leimat tehty polttoraudalla?
Hirret piiluttu?
#### Vanha kansa oli tietyllä tavalla etuoikeutettua. Se osasi vaatia ja valita, ja OLI mistä valita. Nykyisin on toisin: metsät tuottavat tasalaatuista tavaraa, mutta ..se huippulaatu… onko sitä nykyisin enää olemassakaan, kun pyritään yhä nopeampiin kiertoaikoihin?
Lähetetty: 5 h, 57 min sitten Lähettäjä: kisi ###
No ei se nyt ihan noinkaan tainnut olla eikä taida olla. Kyllä laatupuu tuolloin oli pahasti hakusessa paljon pahemmin kuin nykyisin.
Metsät – varsinkin lähimetsät – olivat pilalle harsittuja (=jatkuva kasvatus) oikeastaan raiskattuja, että ei ollut noin ruusuista, ei.
Näinhän rintamailla olikin, puusta oli pulaa. Laiduntaminen tappoi puuntaimet ja kylien ympäriltä oli kaikki puut hävinneet se. talonpojat valittivat ettei kunnon rakennuspuuta saanut kymmen kahdenkymmenekään peninkulman päästä kylistä. Näin oli muistini mukaan sanottu ainakin v.1756 Hauholla Härkäpään väitöskirjassa
(Yo. Christopher Herkepaeuksen väitöskirja Historiallinen ja Taloudellinen kuvaus Hauhon pitäjästä ilmestyi 6. marraskuuta 1756 Turussa. Saatavana kirjastoista)
Arvatenkin kylien lähitienoot oli aikoinaan tyhjennetty parhaasta rakennuspuusta ja ongelmia oli, ennen kuin taas sata vuotta kului ja uutta puuta oli kasvanut paikan päälle. Kokonaisuudessaan Suomea ajatellen puusta ei tuolloin, 1700 – 1800 -luvuilla, ollut minkäänlaista pulaa. Asukasluku oli vähäinen, ja maa harvaan asuttu ja metsän peitossa. Ongelmana oli logistiikka. Lähdepä tukin hakuun parin peninkulman päästä hevoskyydillä!
Varsin rakastettava teko Hiihtoniilolta tarjoilla tähän hätään Härkäpään väitöskirjaa. Liekö se latinaa vai ruotsinkieltä?Toivottavasti kirjastoni ei petä minua.
Lisäys: Herkepaeuksen akateeminen tutkielma on näemmä ruotsinkielinen, mutta se on osittain suomennettu (suom.: Tuulikki Tenho).
Kauan sitten tosiaan muistelen lukeneeni poltto- ja rakennuspuu ongelmista juuri Härkäpään taholta kirjotettuna muussa yhteydessä. Muistelen ihmetelleeni asiaa, mutta kaipa se polttopuun kulutus oli melkoista ja kylätkin suhteellisen tiheesti asutettuja. Vanhat kuvat kyllä paljastavat että maisemat olim ennen avaremoia kyllä.
Selasin nettiä ja luulen että olen aikoinaan selannut tätä kirjaa
Kalm, Pehr (praes.) & Christopher Herkepaeus (resp.), Historiallinen ja taloudellinen kuvaus
Hauhon pitäjästä Christopher Herkepaeuksen väitöskirjan mukaan (Historisk och oeconomisk
beskrifning öfver Hauho sokn uti Tavastland, 1756). Suom. Rainer Kirjokallio. Hauho-seura, Hauho
1956.
Vanhoja torppia katsellessa joskus ihmettelee miten huonoista (pienistä) hirsistä on tehty ja jatkoksia on. Ehkä torpparille ei isännän metsistä priimapuuta annettu?
Hyvä lisäys, Hiihtoniilo. Niin aloinkin ajattelemaan, että joku uuttera ja aloitekykyinen kotiseutuyhdistys siellä Hauholla on ollut asialla.
(Aika mielenkiintoista, että samainen Herkepaeus on tehnyt toisenkin opinnäytteen, ja se oli amerikkalaisen mulperipuun kasvatuksesta ja silkinviljelystä – taisipa olla Herkepaeus kirkonmiehen perillisenä perso ylellisille tekstiileille.)
Älkäämme unohtako kaskeamista. Kaskeamisen vuoksi hakattiin tukkimetsääkin poltettavaksi kaus asutuksesta vesireittien varrelle. Tuhkan voimalla kasvatettiin viljaa pari- kolme vuotta, jonka jälkeen siirryttiin uuteen paikkaan, joka oli kaadettu valmiiksi kuivumaan. Samalle kaskialueelle palattiin vasta parinkymmenen vuoden jälkeen, jolloin kaadettiin nuori metsä polttoa varten.
Tämä kaskeaminen oli vielä hyvän aikaa 1800-luvun jälkeenkin voimissaan Itä-Suomessa. Ja sitämyöten rakennuspuu oli harvassa. Esim. Otavan opiston rakennuspuut oli kuskattava aikoinaan Leivonmäeltä, hyvä ettei sadan kilometrin päästä. Rahdinajo tai ruukinajo, niinkuin sitä sanottiin, oli hevosmiehille yleistä tienestiä talvisaikaan täälläpäin.
Kisi:
”Ongelmana oli logistiikka. Lähdepä tukin hakuun parin peninkulman päästä hevoskyydillä!”
Eihän se pari peninkulmaa hevosaikana mikään ihme ollut. Vaikka laskettaisiin peninkulma 10 km, niinkuin nykyään pitää. Aikanaanhan ”Penin kuuluma” oli lyhyempi.
Vielä 50-luvulla vedätettiin puutavaraa autotien varteen yli kymmenen kilometrin päästä. Puhumattakaan vanhankansan rahdinajosta, jota Vänkäri jo hiukan vilauttikin.
Terveisin: Korpituvan Taneli
Taneli Korpitupa, niin totta kai ei mikään ihme, satakaan kilometriä pollevetoisesti tai vielä enemmänkin. Eihän ennen ollut muuta vaihtoehtoa, jos ei vesireittiä ollut käytettävissä. Mutta mitä kauempaa piti puutakin rahdata, sen työläämpää ja vaivalloisempaa se oli – jopa niin, että menneillä vuosisadoilla elänyt historiankirjoittaja (Herkepaeus) on nähnyt aiheelliseksi tehdä asiasta maininnan.
Puuta kuitenkin löytyi Suomenmaasta – ja hyvälaatuista rakennuspuuta, vaikka ei välttämättä ihan välittömästi nurkan takaa.