Lähtötilanteena kohteessa oli istutuskoivikko, jota on vuosien mittaan varovasti harvennettu ja johon on kasvanut luontainen kuusialikasvos.
Muutamia huomioita, joista lisää kommentteja myöhemmin:
1. Risujen määrä
2. Luontaisen puuston epätasaisuus
3. Ajourien leveys
4. Taimettuminen
5. Tuulituhojen hallinta
6. Seuraavat harvennukset
Tällainen hakkuu on siis tehty alunperin n. 50 vuotiaaseen koivikkoon. Edellisessä viestissä mainittuja huomioita:
1. Risujen määrä on yllättävän suuri, vaikka puhutaan harvennushakkuusta. Päätehakkuualalta risut yleensä kerätään, jolloin kulkukelpoisuus säilyy muokkuksesta huolimatta hyvänä. Poimintahakkuussa ei risuja voi kerätä, joten seuraavat 5-10 vuotta saa odottaa näiden painumista. Kun vielä koivujen takia maaperä on heinittynyttä, vie se yhdessä risujen kanssa mielekkyyden metsässä jalan liikkumisesta ainakin ajourien kohdalla.
2. Luontainen puusto ei jakaudu alalle tasaisesti. Osa kuusista on aivan liian tiheässä jatkokasvatusta ajatellen. Konekuski ei silti pienimpiä puita ollut halukas tiheiköistä poimimaan. Korjuuvaurioiden ja tehottomuuden takia ehkä oikea ratkaisu. Nyt pitää päättää, raivaako kuitukokoista kuusta maahan vai ottaako seuraavan harvennuksen 10 vuoden päähän. Tuolloin tukkeja ei juurikaan ole hakattavaksi saakka kertynyt, joten korjuukulut ovat pienen poistuman takia tähtitieteelliset. Toisaalta jotain tiheämmille kohdille pitää tehdä. Jotain, mistä ei jk-markkinoinnissa puhuta. Hakkuuta puoltaa se, että eräs osa kuviosta (kolmas kuva) on suht tasarakenteista kuusikkoa. Tuo jätettiin tiheäksi, koska yliskoivujen poisto+alemman jakson harvennus tuoreella hienojakoisella pohjalla olisi ollut tuulituhojen suhteen liian suuri riski.
Olisiko tämä kuitenkin ylispuuhakkuun realismia? Monestihan niissä lopputulos on jotain tämän kaltaista, kun ”alikasvos” on liiankin lehittynyttä. Poimintaluonteisessa kasvatushakkuussa ei poisteta kokonaista latvuskerrosta ja yhtä puulajia.
3. Ajourien leveydestä sai urakoitsijat hakkuujäljen tarkastusten yhteydessä kritiikkiä tuoreen uutisen mukaan. Poimintahakkuussa asiaa täytyy katsoa eri tavoin. Ajourat näyttää paikoin aivan liian leveiltä, mutta näin käy kun poimitaan puita poistettavaksi. Toivottavasti taimettuminen parsii näitä reikiä.
4. Kun maaperä on rehevää ja päällä kasvanut koivuja, heinikolla on valon lisääntymisen myötä voimaa. Jo syntyneet kuuset kyllä selviävät, uusista en ole varma. Se kuitenkin on nähtävissä, että 100% kasvatuskelpoisista taimista on kuusia. Mänty ja koivu eivät varjostusta kestä, leveäkin ajoura on reunametsävaikutuksen alainen.
5-6 Tuulituhojen hallinnasta ja jatkokäsittelyjen suunnittelusta jo mainitsinkin aiemmissa kohdissa. Puuston epätasaisuus täytyisi näissä kohteissa osata huomioida jo raivausvaiheessa, jotta puusto varttuessaan ei turhaan haittaisi toisten runkojen kasvua. Koska lajisto kehittyy hyvää vauhtia 100% kuusikon suuntaan, lievä varjostus ei välttämättä ole ongelma. Paikoittainen tiheys sen sijaan vaikeuttaa hakkuiden ajoitusta ja tietää ongelmia hoikkien runkojen muodossa. Kenties lenkoutta ja lylyäkin muodostuu.
Tässä kohteessa oli tarkoitus välttää aukkoja, joten koska korjuuvauriot pysyivät kurissa, lopputulos on onnistunut. Tasarakenteisen koivikon kasvatus olisi johtanut aukkoon nyt, mutta luontaisella kuusikolla kuvio saa vuosikymmeniä jatkoaikaa. Metsätaloudellisesti ajateltuna kuusikkoa kannattaa harventaa vielä ehkä kerran ja sitten antaa loput kuuset kasvaa järeäksi päätehakkuumetsäksi.
Työ tehtiin mhy-vetoisesti ilman 6% palkkioita. Tosin pienessä kohteessa kulut on muutenkin suhteellisen suuret.
Kertymistä ei kannata puhua, koska muutaman hehtaarin alue oli repaleinen ja pinta-alan määrittely tulkinnanvaraista. Se heijastuu liikaa tunnuslukuihin. Kantohinnat oli kakkosharvennuksen suuruusluokassa.
Kemeratin kysymykseen.
Yhtäläisyyksiä ylispuuhakkuuseen on. Koivikkoa on jo aikaisemmin harvennettu ja koivuja on tuonne nytkin jokunen jäänyt. Ehkä olisi pitänyt jättää enemmän ja yhteen paikkaan, joka ei kuvissa näy, ilman muuta olisin jättänyt. Realismi on silti se, millaisena hakkuu toteutuu. Vaihtoehtoista realismia löytyy markkinamiesten mainoksista.
Kiertoaikaa saatiin jatkettua mutta ratkaisu ei vaikuta pysyvältä, kun tuloksena oli kuusikko jonka alle ei enää kunnon alikasvosta ehkä tule.
Glan huomiot allekirjoitan täysin. Olen nyt kipuillut samankaltaisen puuston katselua koivujen päältäoton jälkeen. Nyt alkaa kallistua poiston puoleen kun ei ala kuusikko lainkaan elpyä vaan jurottaa vaan. Kellastuvia tulee ja kuivia jatkuvasti edelleen. Ilmeisesti hiukan kirjanpainajakin iskenyt. Juuri istutin mäntyjä viereiseen aukkoon ja muutamassa vuodessa ne hujauttavat ohi näistä kituuttajista. Alkaa päätehakkuu häämöttää kun seuraavia kauppoja teen.
”Poimintaluonteinen kasvatushakkuu” on läheistä sukua yläharvennukselle. Mutta kun asia on niin, että isojen puiden poiminta vaatii ison koneen jossa on iso motokoura, niin pienten puiden poiminta tiheiköistä ei onnistukaan kuten teoriassa pitäisi onnistua. Lisäksi kun otetaan isoja puita pois jää lähes aina iso aukko metsään kuten kuvistakin näkyy. Liian pieniä pienaukoiksi mutta liian isoja jolloin maan kasvupotentiaalia menee hukkaan pitkän aikaa, ( usein harvennusreaktion myöhästymisen lisäksi) .
Sopivan yläharvennuskohteen pitää olla aikasemmin hyvin hoidettu metsä jossa jätetään riittävästi lisävaltapuita pystyyn. Tai sitten on kyseessä ylispuun poisto , kun jää alikasvostaimikko. Eli ne kohteet on yleensä tasaikäisenä kasvatettuja metsiä .
Jos noissa teoriassakaan haluaisi saada ”menetetyn kasvupotentiaalin kiinni”, aukkoihin olisi istutettava raudukset jotka saisivat muut puut kasvussa kiinni.
No, sen onnistumisen todennäköisyydestä on turha edes keskustella.
Vuosia sitten käytiin mm Metsäkeskuksen kanssa jatkuvan kasvatuksen koealoja läpi.
Kysyin, mitä hakkuussa vaurioituneille kuusille tapahtuu ja kuusia mattona kasvaneelle tiheiköille? Raivantaanko vauriopuut pois ja harvennetaanko tiheikkö kasvatusasentoon?
EI. Koska jatkuvan kasvatuksen osa säästöistä tulee siitä, ettei metsuria käytetä raivausahaamaan eikä *siistimään* jälkeä.
Jatkokysymys: Entä kun nämä vioittuneet kuuset lahoavat ja levittävät lahoa sekä mitä, kun tiheiköstä ei nouse taimia vaan jurovat vuosikausia kasvamatta juuri ja ne myös pääosin lahoja.
Kuulemma lahoa ei merkittävästi synny. (!)
Kerroin, että olen raivannut uudisaloja ja ennakkoraivuuta. Varsinkin turvemailla suurimmassa osassa alikasvoskuusia on jo lahoa.
Viime vuosina olen huomannut kuusentaimikoissakin enevissä määrin koron tyyppistä lahoa. Alusmetsän sateenvarjo kuusikot ovat kituliaita eikä niistä ole uuden metsän aluksi kuin jos se on ollut alunpitäenkin hoidettu hyvin harvaksi, että puilla tilaa kasvaa eikä ole juuri tai latvavaurioita .
Entä mitä tuulenkaadot, katkenneet puut ym. Tuhohyönteislain mukaan korjataan pois (tulee taas ura- juurivaurioita)
Oli muitakin kysymyksiä mutta silloiset jatkuvan kasvatuksen koealat eivät vakuuttaneet.
Lämpiävät kesät lisää tuhohyönteisiä ja homeiden/lahottajien määrää.
Se on harvassa, missä jatkuva kasvatus voi kannattaa. Vaurioitunut alikasvospuusto ei pysy terveenä.
Ennen vanhaan polttopuu, risu, tuulenkaato ym .kerättiin kotitarvepuuksi, polttoon, eläimille kerpuiksi, aitarakennelmiin. Ei varmaan puhuttu ennakkoraivauksesta alusmetsän hoitotoimenpiteenä ennen hakkuuta mutta risukot ja ryteiköt oli hoidettu pois muulla keinoin.
Miisu on oikeassa. Jk tulee lisäämään Suomen metsätuhoja. Toivottavasti tämä otettaisiin vakavasti, mutta tällä hetkellä asia ei tunnu juuri kiinnostavan, sillä on helpompi mennä ja puhua muodin mukaisesti.
Tuollainen ”jätemetsä” pitäisi hoitohakata alkaen syksyllä – kun kelit jäähtyy. Metsurityönä kaikki vioittuneet puut pois ja loput oikeaan tiheyteen.
Hakkuu rankana palstalle ja ajo kevyehköllä metsätraktorilla. Tuloksena kaunis kuusikko, jonka aukkopaikat täydennetään rotukoivuilla ilman maanmuokkausta.
Ammattitaitoinen metsuri pistää kuusikuitua kasoille vähintään kiinnon tunnissa.
Kantorahaa ei välttämättä juuri jää, mutta tuloksena on kaunis – tuottava metsä.
Pahimmat tiheiköt voisi tietysti hakata, mutta siinä kassavirta jäisi reippaasti miinusmerkkiseksi.
Paikoin kuusikon on parempi antaa hetken tottua elämään ilman koivuja. Muuten voi tulls tuulituhoja. Noissa kohdissa mielestäni harvennus olisi ajankohtainen 3-5 vuoden kuluttua.
Sinänsä jätemetsää tuo ei siinä mielessä ole kuin entisistä harsintametsistä puhuttaessa. Jäävän puuston kasvu on hyvää, kun huomioidaan osan olevan taimia, osan kenties jo tukkikokoa ja loput siltä väliltä.
Glan linjoilla. Harvennus yläharvennuksena muutaman vuoden sisään ja nuoremmista ja kasvulatvaa tyrkkäävistä terveistä kuusista valtapuusto. Eli tasaantuu koko myös ja isojen pitämisessä ei enää mieltä. Eivät virkoa enää ihmeemmin kasvuun ja kaatuvat herkästi tai kuivavat pystyyn.
Jotain positiivistakin väliin : Viimm. kuvassa näkyy hyvin taimettunut kohta. (Jos ei ole taimia jo valmiina, niitä ei tod. näk. tule yläharvennuksen jälkeenkään heinittyviin aukkoihin) . Kuusikko saattaa elpyä kasvuun yllättävän hyvin joissain tapauksissa. Tuota kannattaa kyllä seurata ja vaikka mittailla kasvuja muutaman vuoden välein , jos se on mahdollista.
Otsikkoon voisi lisätä ,että realismi koskee myös kaksivaiheista kasvatusta. Lopputulos on lähes poikkeuksetta sama. Epätasainen puusto ja pettymys. Reilun vuosikymmenen olen sanoin ja kuvin koettanut asiaa perustella. Nyt Gla vahvisti kokemuksillaan kaksivaiheisen kasvatuksen haasteet .
Enpäs sanoisi, että välttämättä aina epäonnistuu. Esim. yhden koivusukupolven kasvatus juurikääpäalueella ; Voi onnistua tukkipuukoivikon alle istutetun kuusikon kasvatus ihan hyvin. Myös hallan aroilla alueilla kaksijaksoinen suojuspuukasvatus on miltei pakollinen kuusikoissa.
Suorittavan kommenttiin sellainen korjaus, että kaksivaiheinen kasvatus edellyttää alikasvoksen raivausta. Jk:ssa sille ei markkinapuheiden mukaan ole tarvetta.
Kaksivaiheisessa tietysti jonkin verran epätasaisuutta jää, mutta tarkoituksena ei olekaan kasvattaa tasarakenteista täystiheää puustoa. Ylispuiden poiston jälkeen kuuset kasvatetaan joko suoraan tai yhden harvennuskerran myötä päätehakkuuseen.
Näisä kuvissa puustoa ei ole kasvatettu kaksivaiheisena, joten niitä ei voi referenssinä siihen käyttää.
Hyviä kommentteja edellä. Samanlaisia havaintoja myös itselläni. Olen jonkun verran suunnitellut noita jk- metsien leimikoita joiden virallinen nimi on poiminta hakkuu. Teen työtä erälle sellu yhtiölle ja heillä on sellainen linjaus ollut omissa metsissä että jk-metsiä tehdään vain taajama-alueelle. Muutoin käytetään jaksollista metsäkasvatusta. Noiden kuvien perusteella en usko että aukkopaikkoihin kovin nopeasti uutta tainta saadaan vaan parempi olis istuttaa siihen taimet. Samalla poistaisin viottuneet ja raivaisin selkeät tihentymät. Paljonhan noilta jk metsistä luvataan mutta harvoilla maapohjilla hyvä tuottavuus saavutetaan.
Olisi ollut jokunen haapa sopivasti siellä täällä niin vesoja tulisi aukkoihin nopeaan ja paljon. Jk:een on vielä opittavaa.
Jatkuvassa kasvatuksessa on tarkoitus tuottaa tukkia. Sitä ei haapavesakosta synny. Eikä varsinkaan, jos leimikossa on muutama tukki. Kuka ostaja siitä olisi kiinnostunut, kun saa järeää kuitua.
Kaikki puu kiinnostaa nyt ja varmasti vain paranee tulevaisuudessa. Jopa latvuksistakin maksettiin aivan roisi hinta.