Kuva-arkiston talviselailua. Joku näyttää kaivaneen 2000-luvun alussa suolle yhden uuden ojan, jonka seurauksena viereisen vanhan ojan varteen syntynyt taimikko on herännyt kasvuun ja nyt siinä on noin 10 metriä leveä suikale nuorta kasvatusmetsää. Lisäksi nevalle on ajettu jotain jätettä/maata ja paranneltu rajalinjalla olevaa talvitietä, jolloin on syntynyt hyvin kasvavia tuppaita. Kysymys kuuluukin: onko suo ravinteisuudeltaan niin huono, että se ei kasva metsää, vai riippuuko se vedestä?
Kyllä se aika paljon vedestä riippuu. Kaikkien ojittajien isähahmo Matti Kärkkäinen kirjoitti kolumnissaan tutkimuksesta, jossa ojitetun karun rämeen kasvu parantui enemmän kaivamalla lisää ojia kuin tuhkalannoittamalla.
Kuvat on otettu punaisen ruksin paikalta, toinen pohjoiseen ja toinen länsiluoteeseen.
Näyttäisi muuten siltä, että varsin pieni kuivavara näyttäisi riittävän taimettumiseen.
Jos puun juuret ovat liian suuren osan kasvukaudesta ilman happea (vedessä), niin eihän se puu mihinkään kasva. Samoin jos jotain elintärkeää ravinnetta tai hivenainetta ei ole, ei se silloinkaan kasva. Siemenen sisällä olevat ravinteet riittänevät aina itämiseen, jos olosuhteet ovat muutoin suotuisat. Jos ravinteita ei ole tarpeeksi itämisen jälkeen, taimi ei selviä seuraavan talven yli.
Veikkaisin tuon suon olevan aika matalaturpeinen, jolloin ojien kaivumaissa on mukana kivennäismaata.
En ole tutkinut, miten syvältä löytyy kivennäismaata. ”Maaperätutkimuksessa” tuli vastaan turvetta ja tukkipuunrunkoja, joten ehkä sieltä santaakin voi löytyä jos kaivaa jonnekin 1,5 metrin tietämille.
Mutta ojien pohjalla ei näy vielä kivennäismaata?
Tuo maapohja heinätuppaineen muistuttaa minulla metsitettävänä olevaa entistä turvesuota.
Ojittamattoman suon kasveista voi yrittää päätellä suotyyppiä ja sen perusteella puuntuotantokykyä. Lämpösumma alueella vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon puuta ojittamalla ja tuhkalla lannoittamalla saisi ja onko toimenpide kannattava.
Ei näy ei. Toki kun sieltä nyt tuli muinaista mäntypikkutukkia, niin ehkä pohjalle oli alle puoli metriä matkaa. Ei kuitenkaan kaivettu sinne asti.
Tässä tapauksessa on aika kiinnostavaa, että mitä tälle suolle itse asiassa on tapahtunut. Sehän on ensin ojitettu kertaalleen, ja sitten on tehty tämä lisäoja 2000-luvulla.
Sen verran nyt on helppo sanoa, että ainakin sellainen virhe on tehty, että tuohon turvemaan länsilaitaan ei ole tehty niskaojaa. Toinen, mitä voisi arvailla, on se, että onko ojituksen suuntaaminen epäonnistunut jotenkin.
Sehän tässä juuri on hauskaa, että pienialaiselle suikaleella ojan varressa kasvaa varsin nopeastikin syntynyt metsä, jonka voisi ensiharventaa energiapuukohteena jos sitä olisi hivenen toisen muotoinen alue. Ja kun siirrytään 10 metriä ojasta, ei kasva juuri mitään.
Kun kyseessä on kertaalleen ojitettu kohde, niin käsitykseni mukaan virallisessa pelikirjassa lukee, että ojitus ei ole tuottanut 40-50 kuutiota puuta ja näin ollen kohde ei ole kunnostusojituskelpoinen, eikä kohde ei ole riittävän ravinteikas kannattavaan metsänkasvatukseen.
Oikeampi diagnoosi ehkä olisi, että pieleen menneen ensiojituksen vuoksi ravinteet eivät oikein ole puitten käytössä.