Tuli viime kesänä omistukseen noin 20 ha:n tila, joka on kauttaaltaan 20-40 cm saraturpeen peitossa. Määritelmällisesti kohde ei taida olla suota kun aivan paksuimman turpeen kohdalla (n. 1ha). Ohuen saraturvekerroksen alla on hiekkamoreenimaa. Tilan läpi menee kaksi vanhaa laskuojaa, joista maakerrokset näkyvät hyvin. Miten tekisitte tilalle tien? Piennartienä vai turvekerros pinnasta kuorien ja ojat molemmin puolin? Ohessa kuvat ns. hyvästä ja huonosta kohdasta tilaa.
Metsäpuolella luetaan suoksi kaikki suokasvillisuutta tarpeeksi muodostavat alueet. Paksuudella ei ole väliä, peittävyydellä kyllä.
Piennartie edullinen , jos kantavuutta ei tarvitse olla kovin paljon; taimikonhoitoon pääsee kevyempää tietäkin pitkin . Luiska reunaan niin ei vyöry niin helposti kuin ojat. Kaltevilla kohdilla tietysti aina ylärinteen puolelle. Toisaalta jos sopivaa hiekkamoreenia voi suoraan käyttää tien pintaan , niin saattaa olla edullista teetättää konemiehellä tiekin. Kiertää paksuturpeisen alueen tai laittaa sitten ”isolla rahalla”kantava tie sinnekin.
Itsestäni tuntuisi, että tiepohjaan voi olla turha sotkea turvemaata ollenkaan. Ei-maatunutta pintaturvetta voi olla hankala tasoittaa vaan se on enemmän tai vähemmän paakkuina. Hiekan tai soran tarve siihen päälle on iso, jos meinaa edes henkilöautolla ajettavan tien saada. Tämä siis oma fiilis, mutta kokemusta ei ole.
Hieman riippuu tilan muodosta. Hoitotarvetta ainakin tilalla näyttäisi olevan, joten saisihan sinne olla sellainen väylä, jota pitkin ainakin henkilöautolla pääsisi kesälläkin.
Jos oikean tien haluaa, niin ottaisin edullisen kaivukoneen ja tasoitetun pohjan päälle suodatinkangas, sen päälle ainakin yhden ojan maat ja kunnollinen tasoitus pinnalle, tarvittaessa murske.
Kyllä metsässä saa olla tieltä parisataa metriä rajalle, sen matkan puutavaran ja muunkin kuljetus ei liene ylivoimainen kenellekään.
Menee nyt vähän sivuun, mutta en ehkä tekisi ensimmäiseen noin 5 vuoteen yhtään mitään, koska hakattavaakaan ei näytä olevan. Raivaussahan kanssa voi kyllä kävelläkin.
Seuraavan laman aikaan voi olla helpompi kilpailuttaa kaivureita.
Minä tekisin ja tein kanssa seuraavasti:
Kartta-ja kuviotiedot ensin pöydälle.Jos suinkin mahdollista, kuvissa olevien puuttomien/huonopuustoisten lempareitten kautta suunnittelisin ja nauhoitaisin tielinjan. Kun se on harkitusti maastoon paikannettu, mahd. tarvittava puiden poisto ym.
Turve tie-uralta ja ojan päältä pois maisemoiden ojan ulkopuolelle monttuihin ja kumpareiksi. Kivennäisojamaa luodaan tielle tarvittaessa molemmin puolin.
Rumpujen paikat ”löytyvät” sitämukaa ravi-ojien edettyä.
Jos pinta-ala on parikymmentä hehtaaria, ei siinä kannata kierrellä huonompipuustoisia kohtia etsien, vaan suoralinjainen tie kantavimpiin kohtiin.
No ei tietä ainakaan puuttomien/huonopuustoisten lampareiden kautta vedetä. Päinvastoin, tie sinne missä on paras puusto ja kasvu, siellä on tiestä sentään hyötyä. Ja tienreko todennäköisemmin onnistuu.
..”Ohuen saraturvekerroksen alla on hiekkamoreenimaa..”
Lähtötietojen perusteella aloitus liippasi omaa toteutusta kantavuuksineen sun muineen.
Voihan mo tietysti paukaista tien niinkuin Mk aikoinaan ojat parhaimpiin metsäkaistaleisiin, että tuli rahnaa ojitushankkeelle…
Mehtäukko laskelmoi toisin.
Sehän riippuu niin tien käytöstä, Jos aluksi halutaan mennä pelkällä mönkkärillä tai traktorilla raivaussaha töihin niin sitten piennartie. Jos tulevaisuuden hakkuut tehdään talvihakkuina niin silloinkin päästään piennartienä tai hieman sitä laajennetulla.
Mutta jos halutaan kesäkelpoinen tie autolle niin sittenhän on pintamaita poistettava ja ojista nostettava maata tienpohjalle.
Käyttötarve nyt ja tulevaisuudessa ratkaisee.
Oli vaihe, jossa tuollaisiin paikkoihi tehtiin tie ”Puskumenetelmällä”, eli iso pillari, jolla työnnettiin turpeet ja kannot kasoihin tien varteen. Sitten levy vinoon ja kallelleen ja pyyhkäistiin ojat kummallekin puolelle. Rinteeseen kun tehtiin vaakasuuntaan tie, se tehtiin ”Viertomenetelmänä”.
Jos tietä piti tehdä useampi kilometri, niin kustannussäästö oli iso.
Kyllä se tarve olisi, että kesällä pääsisi autolla tietä pitkin. Tarkoitus on raivata koko tila, joten kulkemaan joutuu paljon kesäkelillä. Tuo jätkän puskumenetelmä vähän muutettuna kävi mielessä. Kaivinkoneen etulevyllä työnnättelisi turpeet pois ja samalla tekisi ojaa. Paluumatkalla sama toiselle puolelle. En tiedä riittävätkö ojamaat nostamaan tienpintaa ympäröivän turvemaan tasolle, mutta haitanneeko se mitään. Samalla kaivu-urakalla on tarkotus perata ojia ja tehdä vähän uusiakin. Ja ehkä mätästää muutama kosteampi aukkokohta.
Jos putsaat tieuran kivennäismaata myöten, ( homma onnistuu ison kaivukoneen tasakärkisella kauhalla, leveys 1,2 – 1,5 metriä ja taitava kuski.)
Ei tienpinnan tarvitse olla korkeammalla kuin metsämaa, mutta toki korkeammalla kuin ojanpohjat.
Jos maa on hyvälaatuista, ojat kannattaa kaivaa reilut, että tielle tulee tavaraa.
Meillä on tehty piennartasannetta sopivalla kaivukoneella ja baana on tullut niin hyväksi, että viikon kuivumisen jälkeen siinä on saanut ajella henkilöautolla vaikka vähän lujempaakin.