Kesään mittaan pyörälenkeillä on osunut kohdalle monensorttisia sorateitä. Tässä yksi parhaista. Lähes kymmenen kilometriä hyvin muotoiltua ja pinnoitettua tietä.
Jatkossa tien runko pysyy kuivana ja kunnossapito on helppoa oikean muotoilun ansiosta. Pientareet voi tulevaisuudessa niittää turvallisesti pelkäämättä kiviä ja kantoja. Sama koskee talvikunnossapitoa. Auraajan ei tarvitse alituiseen pelätä,milloin aura törmää johonkin ei toivottuun. Tähän kuntoon saatetun tien mahdollinen kelirikkoaika lyhenee viikkoja. Työ hankkii hintansa. Ilo silmille ja käyttäjille.
Hyvältä näyttää. Jopa ojat ovat pysyneet maltillisena mahdollistaen alkuperäisen tarkoituksen toimia metsätalouden tukena. Yhteen aikaan tehtiin huonolle rungolle tarpeettoman suuria ojia, joiden yli työskentely oli lähes mahdotonta.
Valitettavasti tieura vain jäänyt kapeaksi, joutuu poistamaan reunimmaisen puurivin kokonaan että mahtuu ajamaan. Ja sehän on vaikeaa kun on noinkin paljon raivaamatonta aliskasvua….
Kyllä niitä nuakankin kommentin mukaisia teitä pyöräteittien(3000 km tänä kesänä) varsilta löytyy. Ojat puuta ja aluskasvosta täynnä ja raiteet syvillä urilla. Kunnostus tulee olemaan erittäin työläs ja talvella on moottorisaha oltava auramiehellä aina mukana. Kesäkäyttöä voi ajatella vasta jussin jälkeen ja syyskelirikko alkaa jo syyskuussa .
Olen edelleen sitä mieltä ,että puita ei pidä kasvattaa ojissa eikä ojan ja tien välissä. Kuvassa näkyy malli siitä ,miten toimitaan.
Metsäautotiet ja penkkatiet joilla liikutaan traktoreilla ja muilla kevyemmillä kulkuneuvoilla kannattaa pitää erillään puun kasvatuksen osaltakin. Kevytrakenteisen penkkatien ojapenkka pysyy paremmin kuosissa, jos ojan reunalla kasvaa myös puita. Hiekka ja hiesumailla varsinkin uudet ojat tukkeutuu rankkasateilla helposti ilman maata sitovaa kasvillisuutta.
Ei kai niitä teitä rakennella vain traktoreita ja mönkijöitä varten? Puukaupan edellytyksenä on tie ,jota pitkin siirtoautot ja rekat pääsevät liikkumaan vaivattomasti.
Pajut sitovat ojan penkkojen maata riittävästi. Ne on niitettävä parin vuoden välein. Jos ojassa kasvaa puita, niitto ei onnistu.
Talvellakin syntyy ongelmia ,kun puusto estää tien auraamisen riittävän leveäksi. Lumipakat jäävät lisäksi sulamaan tiealueelle ja pitkittävät kelirikkoa. Risukon varjostamalla tiellä lumipakka säilyy pahimmoillaan liki juhannukseen asti.
Kun tielle vihdoin pääsee, mahdollinen lanauskaan ei onnistu kunnolla. Tietä on mahdoton käsitellä reunaan asti puiden ja juurien takia ja lanauspalle patoaa vedet tehokkaasti tiealueelle. Sitten ihmetellään ,kun firma”särkee” tien ja ollaan vaatimassa mursketta kurakkoon.
Tiellä eikä tiealueella ei kasvateta puita. Se pitäisi olla jo itsestään selvää .
Penkkateitäkin on erilaisia ja eri käyttöön tarkoitettuja. Jos on tehty vain kevyemmälle liikenteelle ja esim. maataloustraktorille metsäkärryineen, niin ei haittaa yhtään puun kasvatus reunassa. Puut voi tietysti tarvittaessa kaataa pois, kun ojamaat ei enää vyöry .
Meillä penkkatiet on tehty sitä silmällä pitäen että niissä kuivana kesänä voi ajaa myös täydet puuautot. Ja kaiken tärkein asia sen onnistumiseen on että tie pääsee kuivamaan. Vesi ei seiso ojisssa eikä tiellä.
Tosi ammattilaisen tekemältä tie näyttää. Tienteon aikaan on huomioitu tien jälkihoito, lanaukset ja tienvarsien niitto, Tienvarsien niitolla saadaan tien runkoa pidettyä kuivana, joka lisää tien kantavuutta keväällä ja syksyllä.
Uudentien- ja peruskorjatun rungon valmistuttua kannataa tie lanata pitkällä lanalla tataisesksi sillä säästetään kantavan ja pintakerrosten määriä, joka yleensä suhteellisen kallista, mutta tarpeellista tien muodossa pysymiseen.
Kyllä pehmeään pohjaan tehty tie vaatii puustoa juurineen sitomaan reunat. Tie vain pitää käyttöalueeltaan tehdä riittävän leveäksi ettei käyttöhaittaa tule. Pitkän linjan ammattilaisen tienrakentajan neuvo. Eli varsinaisen sorastusalueen ulkopuolelle puut.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Metsänomistus
Kesään mittaan pyörälenkeillä on osunut kohdalle monensorttisia sorateitä. Tässä yksi parhaista. Lähes kymmenen kilometriä hyvin muotoiltua ja pinnoitettua tietä.
Jatkossa tien runko pysyy kuivana ja kunnossapito on helppoa oikean muotoilun ansiosta. Pientareet voi tulevaisuudessa niittää turvallisesti pelkäämättä kiviä ja kantoja. Sama koskee talvikunnossapitoa. Auraajan ei tarvitse alituiseen pelätä,milloin aura törmää johonkin ei toivottuun. Tähän kuntoon saatetun tien mahdollinen kelirikkoaika lyhenee viikkoja. Työ hankkii hintansa. Ilo silmille ja käyttäjille.
Hyvältä näyttää. Jopa ojat ovat pysyneet maltillisena mahdollistaen alkuperäisen tarkoituksen toimia metsätalouden tukena. Yhteen aikaan tehtiin huonolle rungolle tarpeettoman suuria ojia, joiden yli työskentely oli lähes mahdotonta.
Kuitenkin näyttää kulutuskerros hieman ohuelta.
Valitettavasti tieura vain jäänyt kapeaksi, joutuu poistamaan reunimmaisen puurivin kokonaan että mahtuu ajamaan. Ja sehän on vaikeaa kun on noinkin paljon raivaamatonta aliskasvua….
Kyllä niitä nuakankin kommentin mukaisia teitä pyöräteittien(3000 km tänä kesänä) varsilta löytyy. Ojat puuta ja aluskasvosta täynnä ja raiteet syvillä urilla. Kunnostus tulee olemaan erittäin työläs ja talvella on moottorisaha oltava auramiehellä aina mukana. Kesäkäyttöä voi ajatella vasta jussin jälkeen ja syyskelirikko alkaa jo syyskuussa .
Olen edelleen sitä mieltä ,että puita ei pidä kasvattaa ojissa eikä ojan ja tien välissä. Kuvassa näkyy malli siitä ,miten toimitaan.
Metsäautotiet ja penkkatiet joilla liikutaan traktoreilla ja muilla kevyemmillä kulkuneuvoilla kannattaa pitää erillään puun kasvatuksen osaltakin. Kevytrakenteisen penkkatien ojapenkka pysyy paremmin kuosissa, jos ojan reunalla kasvaa myös puita. Hiekka ja hiesumailla varsinkin uudet ojat tukkeutuu rankkasateilla helposti ilman maata sitovaa kasvillisuutta.
Ei kai niitä teitä rakennella vain traktoreita ja mönkijöitä varten? Puukaupan edellytyksenä on tie ,jota pitkin siirtoautot ja rekat pääsevät liikkumaan vaivattomasti.
Pajut sitovat ojan penkkojen maata riittävästi. Ne on niitettävä parin vuoden välein. Jos ojassa kasvaa puita, niitto ei onnistu.
Talvellakin syntyy ongelmia ,kun puusto estää tien auraamisen riittävän leveäksi. Lumipakat jäävät lisäksi sulamaan tiealueelle ja pitkittävät kelirikkoa. Risukon varjostamalla tiellä lumipakka säilyy pahimmoillaan liki juhannukseen asti.
Kun tielle vihdoin pääsee, mahdollinen lanauskaan ei onnistu kunnolla. Tietä on mahdoton käsitellä reunaan asti puiden ja juurien takia ja lanauspalle patoaa vedet tehokkaasti tiealueelle. Sitten ihmetellään ,kun firma”särkee” tien ja ollaan vaatimassa mursketta kurakkoon.
Tiellä eikä tiealueella ei kasvateta puita. Se pitäisi olla jo itsestään selvää .
Penkkateitäkin on erilaisia ja eri käyttöön tarkoitettuja. Jos on tehty vain kevyemmälle liikenteelle ja esim. maataloustraktorille metsäkärryineen, niin ei haittaa yhtään puun kasvatus reunassa. Puut voi tietysti tarvittaessa kaataa pois, kun ojamaat ei enää vyöry .
Meillä penkkatiet on tehty sitä silmällä pitäen että niissä kuivana kesänä voi ajaa myös täydet puuautot. Ja kaiken tärkein asia sen onnistumiseen on että tie pääsee kuivamaan. Vesi ei seiso ojisssa eikä tiellä.
Tosi ammattilaisen tekemältä tie näyttää. Tienteon aikaan on huomioitu tien jälkihoito, lanaukset ja tienvarsien niitto, Tienvarsien niitolla saadaan tien runkoa pidettyä kuivana, joka lisää tien kantavuutta keväällä ja syksyllä.
Uudentien- ja peruskorjatun rungon valmistuttua kannataa tie lanata pitkällä lanalla tataisesksi sillä säästetään kantavan ja pintakerrosten määriä, joka yleensä suhteellisen kallista, mutta tarpeellista tien muodossa pysymiseen.
Kyllä pehmeään pohjaan tehty tie vaatii puustoa juurineen sitomaan reunat. Tie vain pitää käyttöalueeltaan tehdä riittävän leveäksi ettei käyttöhaittaa tule. Pitkän linjan ammattilaisen tienrakentajan neuvo. Eli varsinaisen sorastusalueen ulkopuolelle puut.