Tämä on kiusallista kun tien osakkaita on useita.Kun kehoittaa edes oksistoa poistamaan niin -seuraavissa hakkuissa- sanotaan.Ruovikot niittäminen jo puskiston poisto samalla vähän avittaa.
Kuvapari kertoo selkeesti miten tien runko pysyy märkänä puidn ja kasvillisuuden vallatessa ajorataa. Tien reuna palteet nousee, eikä vesi pääse valumaan ojiin, vaan veden kulkusuunta on pyörän raiteissa.
Hoitotoimenpiteinä olisi puuston ja kantojen poisto tiealueelta, lanaus paltteissa oleva murske takaisin raiteisiin ja kuivatus. Tällähetkellä tie ei kestä montaakaan rekkalastia puun kuljetusta, kun tiessä on entistä syvemmät painaumat kantavassakerroksessa ja tienrungossa.
Ei tuo nyt huonommasta päästä ole ja toisessa kuvassa ei varmaan ole edes ojia, tasotettu kuivalle mäntykankaalle. Mulle kelpais hyvinkin, ittellä vastaavia teitä ja ikuna ei niistä puunmyynnissä teonhintaa takasi saa, ts. euroja motille enemmän oli se tie tämännäkoinen tai tuo juuri kunnostettu tie joka näyttää hienolta kun ei vielä murskeen ajon jälkeen ole yhdistelmäkuormia ajettu.
Kakkoskuvassa puurivin takana yhtä syvä oja ,kun pääkuvassakin. Puut vaikeuttavat kunnossapitoa kesät talvet.
Saa laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja huokaista ,kun ei ole kiireistä kaukokuljetusta odottavia puita tien päässä. Kohtuulliset painumat olisivat luvassa märäksi syöpyneisiin raiteisiin. Korjaukseen ei riittäisi kuorma mursketta eikä kaksikaan.
Vesi ei kuulu raiteeseen missään vaiheessa eikä puut ojaan tiealueella.
Oikealla puolella pieni matala ojajuotti, vasurilla tuskin edes painannetta, ihan kelpo tie kuivalla mäntykankaalla, asfalttiako pitäisi olla? Saisko parikymppiä enemmän noista kuituasteella olevista männyistä?
Kuvassa on ihan normaali metsäautotie kahden kaivetun ojan välissä. Puut kasvavat tien puolella ja hankaloittavat pahasti kunnossapitoa ja tien kuivumista. Talvella puut kaartuvat tien yli haitaten aurausta ja kuorma-autojen liikkumista . Taloudellista hyötyä puista saa vähän mutta kielteiset vaikutukset tien käyttäkelpoisuudelle ovat huomattavat.
Näitä laiminlyöntejä korjailin muutama vuosi sitten erään metsäyhtiön mailla kymmeniä kilometrejä. Siivottiin koko tiealue turhasta ryönästä ulkopenkkoja myöten.
Taisi muuten olla ”Tapion teissäkin” kunnossapito-ohjeena pitää ojat puuttomina.
Tuossa juuri Kymenlaaksossa hiekkakankaan teillä ajellessa ne hiekat olivat rajun ukkoskuuron jälkeen muuttaneet ojan pohjalle eikä tien raiteessa. Vaikka on iso tienhoitokunta ei näille nykyluonnonvoimille paljon voi.
Vähin, mitä tuolla tiellä pitäisi tehdä, olisi lähimmät puurivit kummaltakin puolelta pois, Tielle kunnollinen tiekarhuaminen, jossa leikataan tien pinta muotoon ja ilman reunavalleja. Tiekarhun perässä viimeisenä pitää kulkea kivihara, joka haravoi kivet ja ruohomättäät tien ulkopuolelle, sinne luiskaan.
Tiekarhun pitää leikata irti kaikki se, mikä on noiden raiteiden ja syöpymien alimman tason yläpuolella. Irroitettu maa-aines tasoitetaan tien pintaan, ja jos lompsa kestää, uutta kiviainesta (miel. rikottua kiveä.) edes kymmenen senttiä ajokaitan leveyden yli pikkaisen.
Kun tiehen painuu urat raiteiden kohdalle, sen loppu alkaa lähestyä.
Tie tienaa hintaansa jo sillä, että sen kautta saadaan puukaupat syntymään, ilman sitä ei millään synny!
Oleellinen seikka on tien poikkileikkaus. Palteet pitäisi aina poistaa. Meillä on tosi kantavat pohjat. Kun pitää poikkiprofiilin kunnossa, niin tieura voi olla aika kapea. Ojia ei sinne kivikkoon ole juuri kaivettu.
Eri asia on routivat savi- ja silttimaat, jotka tarvitsevat kunnon ojituksen ja tietysti riittävästi mursketta. Sellainenkin on muutaman mökkiläisen kanssa yhteinen.. Alun perin on tehty heikosti kantavaksi. Lisäiltiin välillä mursketta, mutta sinne se hävisi ja eräänä keväänä tie oli tosi huonossa kunnossa. Päätettiin tehdä peruskorjaus. Sovin niiden mökkiläisten kanssa sen, mitä he maksavat ja lupasin, että Yhteismetsä maksaa budjetin ylityksen. Annettiin lankomiehen kanssa tien tekijälle yksinkertainen ohje. Tee niin hyvä, ettei meidän tarvitse sitä enää korjauttaa. Lankomies on jo poistunut, mutta luulen ettei minunkaan tarvitse. Käytettiin 340 metrin matkalle 1024 tonnia erilaisia kiviaineksia ja tietenkin suodatinkangas.
Jyrkät mäet ovat hankalia. Keskustelin juuri tänään paikallisen sorakeisarin kanssa. Kertoi kehittäneensä mäkiin erikoisseoksen, jossa murskeeseen on lisätty kivituhkaa, joka tiivistää pinnan, että vesi juoksee siinä eikä vie kiviainesta mennessään. Saa nähdä miten käy.
Meillä on helppoa. Kaivinkonekuski aloitti työuransa bassoviulun soittajana jossain orkesterissa. Sitten siirtyi teurastajaksi ja lihanleikkaajaksi. Nyt on eläkkeellä ja vapaa-ajan harrastuksena ajaa kaivinkonettaan, joka kyllä tottelee kuskia. Lähetän vain kartan, että korjaa nuo osat. Murskeen tuo ja auton alaterillä tasaa tämä sorakeisari. Hänellekin vain kartta, niin homma hoituu.
Vertailussa uusi juuri tehty tie ja n. 35 vuotta sitten tehty peruskorjausta vailla oleva tie. Onhan niillä tietty ero. Uuden tien teko on hyvä asia , jos tielle on riittävästi sen laatuun ja hintaan sopivaa käyttöä. Muuten riittää vähempikin. Pieniä ajoja varten tie ei hanki hintaansa koskaan takasin , jos tehdään viimesen päälle hyvin.
Puiden kaato tien varresta ja murskeen ajo pintaan riittäisi tuossa ensiavuksi, jos on enempi liikennöintiä tulossa. Norm. kokoinen murske (< 36mm) lähtee rankkasateessa kyllä liikkeelle , jos on mäkistä maastoa tai rinnekohtia ellei ole ehtinyt painua esim. savikkoon.
Toisessa kuvassa oleva perusparannettu tie on huomattavasti vanhempaa painosta tähän syöpyneeseen tiehen verrattuna. Pelkällä muotoilulla ja peruslanauksella tie olisi ihan eri kunnossa. Puiden kasvattaminen väärässä paikassa on pahentanut tilannetta.
Kuvassa ei ole kovin jyrkkä rinne. Jos vesi pääsisi esteettä sivulle ,ei sora liikkuisi mihinkään.
Paikkakuntaa kiertäessäni on tullut vastaan mäkiä, joissa on erityiset jyrkkyyttä osoittavat varoitusmerkit. Niissä pinta on saatu pysymään kiitettävästi paikoillaan sopivan kivituhka-ja murskeseoksen avulla. Vesi kulkee ojissa ja tien pinta on kuin asfalttia. Kovankaan sateen jälkeen ei tarvita kunnostustoimia. Nämä mäet ovat toki nähneet huonompiakin aikoja. Vähänkin reippaampi sade sai ne huonoon kuntoon, kun pinnassa oli pelkkä sora. Ojat täyttyivät sorasta ja vesi teki uudet ajoradalle.
Murske on nykyään liian halpaa. Liian usein korjauksena tuollaisille teille näkee, että ajetaan hiukan sepeliä pinnalle (raiteisiin) ilman rungon korjausta tai edes reunapalteiden poistoa. Sinne se sepeli sitten uppoaa raiteisiin ja kantavuus paranee vain hetkeksi, kun vesi virtaa taas pitkin raiteita.
Tien pinnan oikealla muotoilulla säästetään monta turhaa murskekuormaa. Muotoilu voi olla kuitenkin haastavaa ,jos ojat on päästetty metsittymään. Puut on ensin kaadettava ja kaivuri tilattava paikalle poistamaan kannot ennen tien uudelleen muotoilua. Valitettavasti tämä jää monesti tekemättä. Tyydytään laittamaan vain paikkaa paikan päälle ja tilaamaan murskekuorma toisensa jälkeen ,että päästään liikkumaan tien pinnan pettämisen jälkeen.
Itsekin osallistuin ”edellisessä elämässä” metsätien tekemiseen . Kilometri omaa ja sama yhteistä toisen osakkaan kanssa. Tiet rakenteli kokenut ja hyvämaineinen yrittäjä. Tehtiin kunnon runko liittymineen oikeaan muotoon. Kunnostustarve jäi vähäiseksi ,vaikka pintakerros jäi ohuehkoksi. Oikea muoto ja ojien säilyminen puuttomana säästivät paljon vaivaa ja rahaa. Kelirikkokin jäi lyhyeksi.
Aina ei auta hyvät ojat eikä tien hyvä muotokaan. Kotipuolessa lähti viime keväänä sata metriä äskettäin kunnostettua valtiontietä veden mukana alamäkeen metsään. Tien laitaojat olivat jäässä, kun valtaoja alkoi ilmojen nopeasti lämmettyä syöttää suuret määrät sulamisvettä tielle. Tarvittiin kaivinkone ja paljon uutta mursketta, että tie saatiin taas ajokuntoon.
Onko pakko olla kivituhkaa, olisiko puutuhkasta myös hyötyä tiesoran sitomisessa? Mikä on kivituhkan ja soran sekoitussuhde ja pitääkö sora olla pientä 0-16 mm?
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Metsänomistus
Tämä on kiusallista kun tien osakkaita on useita.Kun kehoittaa edes oksistoa poistamaan niin -seuraavissa hakkuissa- sanotaan.Ruovikot niittäminen jo puskiston poisto samalla vähän avittaa.
Kuvapari kertoo selkeesti miten tien runko pysyy märkänä puidn ja kasvillisuuden vallatessa ajorataa. Tien reuna palteet nousee, eikä vesi pääse valumaan ojiin, vaan veden kulkusuunta on pyörän raiteissa.
Hoitotoimenpiteinä olisi puuston ja kantojen poisto tiealueelta, lanaus paltteissa oleva murske takaisin raiteisiin ja kuivatus. Tällähetkellä tie ei kestä montaakaan rekkalastia puun kuljetusta, kun tiessä on entistä syvemmät painaumat kantavassakerroksessa ja tienrungossa.
On sekin nähty kun aurinkoakin tarkempi mo on harventanut tien sisäluiskassa kasvaneen lepikon.
Ei tuo nyt huonommasta päästä ole ja toisessa kuvassa ei varmaan ole edes ojia, tasotettu kuivalle mäntykankaalle. Mulle kelpais hyvinkin, ittellä vastaavia teitä ja ikuna ei niistä puunmyynnissä teonhintaa takasi saa, ts. euroja motille enemmän oli se tie tämännäkoinen tai tuo juuri kunnostettu tie joka näyttää hienolta kun ei vielä murskeen ajon jälkeen ole yhdistelmäkuormia ajettu.
Kakkoskuvassa puurivin takana yhtä syvä oja ,kun pääkuvassakin. Puut vaikeuttavat kunnossapitoa kesät talvet.
Saa laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja huokaista ,kun ei ole kiireistä kaukokuljetusta odottavia puita tien päässä. Kohtuulliset painumat olisivat luvassa märäksi syöpyneisiin raiteisiin. Korjaukseen ei riittäisi kuorma mursketta eikä kaksikaan.
Vesi ei kuulu raiteeseen missään vaiheessa eikä puut ojaan tiealueella.
Oikealla puolella pieni matala ojajuotti, vasurilla tuskin edes painannetta, ihan kelpo tie kuivalla mäntykankaalla, asfalttiako pitäisi olla? Saisko parikymppiä enemmän noista kuituasteella olevista männyistä?
Kuvassa on ihan normaali metsäautotie kahden kaivetun ojan välissä. Puut kasvavat tien puolella ja hankaloittavat pahasti kunnossapitoa ja tien kuivumista. Talvella puut kaartuvat tien yli haitaten aurausta ja kuorma-autojen liikkumista . Taloudellista hyötyä puista saa vähän mutta kielteiset vaikutukset tien käyttäkelpoisuudelle ovat huomattavat.
Näitä laiminlyöntejä korjailin muutama vuosi sitten erään metsäyhtiön mailla kymmeniä kilometrejä. Siivottiin koko tiealue turhasta ryönästä ulkopenkkoja myöten.
Taisi muuten olla ”Tapion teissäkin” kunnossapito-ohjeena pitää ojat puuttomina.
Siis ne ojat ovat ihan yhtä syvät ,kun kuvassa ”Muotovalio”, paikoin syvemmätkin.
Tuossa juuri Kymenlaaksossa hiekkakankaan teillä ajellessa ne hiekat olivat rajun ukkoskuuron jälkeen muuttaneet ojan pohjalle eikä tien raiteessa. Vaikka on iso tienhoitokunta ei näille nykyluonnonvoimille paljon voi.
Vähin, mitä tuolla tiellä pitäisi tehdä, olisi lähimmät puurivit kummaltakin puolelta pois, Tielle kunnollinen tiekarhuaminen, jossa leikataan tien pinta muotoon ja ilman reunavalleja. Tiekarhun perässä viimeisenä pitää kulkea kivihara, joka haravoi kivet ja ruohomättäät tien ulkopuolelle, sinne luiskaan.
Tiekarhun pitää leikata irti kaikki se, mikä on noiden raiteiden ja syöpymien alimman tason yläpuolella. Irroitettu maa-aines tasoitetaan tien pintaan, ja jos lompsa kestää, uutta kiviainesta (miel. rikottua kiveä.) edes kymmenen senttiä ajokaitan leveyden yli pikkaisen.
Kun tiehen painuu urat raiteiden kohdalle, sen loppu alkaa lähestyä.
Tie tienaa hintaansa jo sillä, että sen kautta saadaan puukaupat syntymään, ilman sitä ei millään synny!
DA-Trolli. Sepeli ja murske ei valu veden mukana ojiin!
Oleellinen seikka on tien poikkileikkaus. Palteet pitäisi aina poistaa. Meillä on tosi kantavat pohjat. Kun pitää poikkiprofiilin kunnossa, niin tieura voi olla aika kapea. Ojia ei sinne kivikkoon ole juuri kaivettu.
Eri asia on routivat savi- ja silttimaat, jotka tarvitsevat kunnon ojituksen ja tietysti riittävästi mursketta. Sellainenkin on muutaman mökkiläisen kanssa yhteinen.. Alun perin on tehty heikosti kantavaksi. Lisäiltiin välillä mursketta, mutta sinne se hävisi ja eräänä keväänä tie oli tosi huonossa kunnossa. Päätettiin tehdä peruskorjaus. Sovin niiden mökkiläisten kanssa sen, mitä he maksavat ja lupasin, että Yhteismetsä maksaa budjetin ylityksen. Annettiin lankomiehen kanssa tien tekijälle yksinkertainen ohje. Tee niin hyvä, ettei meidän tarvitse sitä enää korjauttaa. Lankomies on jo poistunut, mutta luulen ettei minunkaan tarvitse. Käytettiin 340 metrin matkalle 1024 tonnia erilaisia kiviaineksia ja tietenkin suodatinkangas.
Jyrkät mäet ovat hankalia. Keskustelin juuri tänään paikallisen sorakeisarin kanssa. Kertoi kehittäneensä mäkiin erikoisseoksen, jossa murskeeseen on lisätty kivituhkaa, joka tiivistää pinnan, että vesi juoksee siinä eikä vie kiviainesta mennessään. Saa nähdä miten käy.
Meillä on helppoa. Kaivinkonekuski aloitti työuransa bassoviulun soittajana jossain orkesterissa. Sitten siirtyi teurastajaksi ja lihanleikkaajaksi. Nyt on eläkkeellä ja vapaa-ajan harrastuksena ajaa kaivinkonettaan, joka kyllä tottelee kuskia. Lähetän vain kartan, että korjaa nuo osat. Murskeen tuo ja auton alaterillä tasaa tämä sorakeisari. Hänellekin vain kartta, niin homma hoituu.
Vertailussa uusi juuri tehty tie ja n. 35 vuotta sitten tehty peruskorjausta vailla oleva tie. Onhan niillä tietty ero. Uuden tien teko on hyvä asia , jos tielle on riittävästi sen laatuun ja hintaan sopivaa käyttöä. Muuten riittää vähempikin. Pieniä ajoja varten tie ei hanki hintaansa koskaan takasin , jos tehdään viimesen päälle hyvin.
Puiden kaato tien varresta ja murskeen ajo pintaan riittäisi tuossa ensiavuksi, jos on enempi liikennöintiä tulossa. Norm. kokoinen murske (< 36mm) lähtee rankkasateessa kyllä liikkeelle , jos on mäkistä maastoa tai rinnekohtia ellei ole ehtinyt painua esim. savikkoon.
Toisessa kuvassa oleva perusparannettu tie on huomattavasti vanhempaa painosta tähän syöpyneeseen tiehen verrattuna. Pelkällä muotoilulla ja peruslanauksella tie olisi ihan eri kunnossa. Puiden kasvattaminen väärässä paikassa on pahentanut tilannetta.
Kuvassa ei ole kovin jyrkkä rinne. Jos vesi pääsisi esteettä sivulle ,ei sora liikkuisi mihinkään.
Paikkakuntaa kiertäessäni on tullut vastaan mäkiä, joissa on erityiset jyrkkyyttä osoittavat varoitusmerkit. Niissä pinta on saatu pysymään kiitettävästi paikoillaan sopivan kivituhka-ja murskeseoksen avulla. Vesi kulkee ojissa ja tien pinta on kuin asfalttia. Kovankaan sateen jälkeen ei tarvita kunnostustoimia. Nämä mäet ovat toki nähneet huonompiakin aikoja. Vähänkin reippaampi sade sai ne huonoon kuntoon, kun pinnassa oli pelkkä sora. Ojat täyttyivät sorasta ja vesi teki uudet ajoradalle.
Murske on nykyään liian halpaa. Liian usein korjauksena tuollaisille teille näkee, että ajetaan hiukan sepeliä pinnalle (raiteisiin) ilman rungon korjausta tai edes reunapalteiden poistoa. Sinne se sepeli sitten uppoaa raiteisiin ja kantavuus paranee vain hetkeksi, kun vesi virtaa taas pitkin raiteita.
Tien pinnan oikealla muotoilulla säästetään monta turhaa murskekuormaa. Muotoilu voi olla kuitenkin haastavaa ,jos ojat on päästetty metsittymään. Puut on ensin kaadettava ja kaivuri tilattava paikalle poistamaan kannot ennen tien uudelleen muotoilua. Valitettavasti tämä jää monesti tekemättä. Tyydytään laittamaan vain paikkaa paikan päälle ja tilaamaan murskekuorma toisensa jälkeen ,että päästään liikkumaan tien pinnan pettämisen jälkeen.
Itsekin osallistuin ”edellisessä elämässä” metsätien tekemiseen . Kilometri omaa ja sama yhteistä toisen osakkaan kanssa. Tiet rakenteli kokenut ja hyvämaineinen yrittäjä. Tehtiin kunnon runko liittymineen oikeaan muotoon. Kunnostustarve jäi vähäiseksi ,vaikka pintakerros jäi ohuehkoksi. Oikea muoto ja ojien säilyminen puuttomana säästivät paljon vaivaa ja rahaa. Kelirikkokin jäi lyhyeksi.
Aina ei auta hyvät ojat eikä tien hyvä muotokaan. Kotipuolessa lähti viime keväänä sata metriä äskettäin kunnostettua valtiontietä veden mukana alamäkeen metsään. Tien laitaojat olivat jäässä, kun valtaoja alkoi ilmojen nopeasti lämmettyä syöttää suuret määrät sulamisvettä tielle. Tarvittiin kaivinkone ja paljon uutta mursketta, että tie saatiin taas ajokuntoon.
Onko pakko olla kivituhkaa, olisiko puutuhkasta myös hyötyä tiesoran sitomisessa? Mikä on kivituhkan ja soran sekoitussuhde ja pitääkö sora olla pientä 0-16 mm?