Olisikohan ollut jotain riistanhoidon ohjeista ja Tapion suosituksista?
Ei, ei sittenkään. Se on halkaisukiila. Eräs vanhempi hattupäinen herrasmies katsomosta epäili ettei pölkky halkea latvapäästä. Sahalla viilto pölkynpäähän ja kiila lyödään viiltoon. Ei tarvitse etsiä halkaisukohtaa ja pyöritellä pölkkyä.
Tanelin kanssa taisimme keskustella tuossa siitä onko se sääntöjen sallimaa. Halkaisu sahalla kokonaan oli kielletty.
Kaikki muu sallittua.
Pitäisi olla tuttu menetelmä jokaiselle metristä halkoa tehneelle? Poikkeuskin oli, kuten edellä kerroin.
Onko halkaisun aloituspäällä kokemuksenne mukaan merkitystä, kuten AC tuossa arvelee? Minä olen oppinut vain sen säännön, että ”havupuu halkeaa oksasta, lehtipuu oksan vierestä”. Meni kai se näin päin? Siitä kun on melkein 30 v kun olen enemmälti tehnyt halkoja…
Se riippuu kaytetysta tekniikasta. Halkooko polkkya paasta, kyljesta vaiko sahaus pinnasta. Tyvipolkyt usein sitkaita ja ”visaisia”. Eipa tuolla halkaisukohdan etsinnalla taida suurta merkitysta olla. Samaa ”mutua” kuin halkojen kuivatus. Se ja sama onko kuori ylos tai alas. Ero on kaytannossa olematon.
Tuo Fiskarssin halkaisu kiila on kateva. Hammastus pitaa kiilan raossa, kierteisyys pakottaa ja avustaa halkeamista. Nailonkuppi kiilan paassa estaa kiilan paan perstaantumisen ja sita myota metallinsirujen sinkoilemisen. 70-luvulta on muistona arpi ranteessa kiilan sirun tekemana, sirukin on koteloitunut arven alle. Laakari sita kerran ihmetteli etta mika metallinsiru siella on.Niilta osin ei ainakaan raudan puutetta. 🙂
Halonteosta on osaltani liian kauan aikaa sanoakseni asiasta mitään, mutta klapeja pilkkoessa latvapäähän lyönti tuntuu tehoavan paremmin ja vielä niin, että kirveen terä leikkaa samalla puun kuorta, eli terää ei auta lyödä pöllin ”sisään” vaan sopivasti lyöjän puoleiseen reunaan.
Vanhasta halonteko-oppaasta muistan sanonnan: ”Havupuuta oksaan, lehtipuuta päähän, jos halki meinaat!”
Näin neuvottiin sillloin 50- luvulla kun poikasena isän apuna teimme metrisiä koivuhalkoja myyntiin kokonaisen talven. Lauhalla säällä tehtiin pölkkyjä ja kun pakkanen kiristyi sinne 40 asteen tuntumaan ja ylikin, niin sillloin halottiin.
Käytettiin kahtakin kirvestä. jos pölkky ei halennut yhdellä kirveellä niin se jätettiin rakoon ja iskettiin toisella vähän kauemmas samaan rakoon. Kirvesvarsi siinä kyllä nirhaantui vähitellen, mutta veistettyjä aihioita oli aina valmiina kuivumassa.
Kovalla pakkasella puu halkesi helpommin. Eikä tunnettu mitään pakkasrajoja.
Nykyisin pilkkoessani halkomakoneella, olen muistanut ohjeen ja kokeillut. Kyllä se iso-oksainen koivu on vaikea halkaista oksan kohdalta, vaikka voimaa on koneella 8 t. Mutta havupuu halkeaa kyllä oksastakin helposti.
Aukusti.Tuosta mainitsemastasi kahden kirveen tekniikasta Caballista linkitti edustavan videoklipin Ylen elävään arkistoon. Kirvesvarsille hupaa, jos osumatarkuus on salaman luokkaa, ei kahta iskua samaan paikkaan. 🙂
Sinultahan saammekin puolueettoman lausunnon noista halkaisukirveistä ”entivanhaan”. Kuinka monella niitä on ollut käytössä? Vanhoissa katalogeissa niitä toki esiintyy, rompetoreja kolutessa yhtään ei ole tullut vastaan. Ensimmäinen löytämäni on 70-luvulta, senkin löysin aivan äskettäin, ennen Juhannusta. valmistajaa en ole vielä selvittänyt, leimat ruosteen alla.
Runoilu kanssasi muuten tuotti haastetta. 😉
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Olisit voinut laittaa kuvalle nimen ”päätöntä touhua”. 😉
Illemmalla kommentoin lisää.
Onko siinä pöllin päässä nitropurkki vai?
Mestarikin näkyy operoivan siellä taustalla.
Olisikohan ollut jotain riistanhoidon ohjeista ja Tapion suosituksista?
Ei, ei sittenkään. Se on halkaisukiila. Eräs vanhempi hattupäinen herrasmies katsomosta epäili ettei pölkky halkea latvapäästä. Sahalla viilto pölkynpäähän ja kiila lyödään viiltoon. Ei tarvitse etsiä halkaisukohtaa ja pyöritellä pölkkyä.
Tanelin kanssa taisimme keskustella tuossa siitä onko se sääntöjen sallimaa. Halkaisu sahalla kokonaan oli kielletty.
Kaikki muu sallittua.
Pitäisi olla tuttu menetelmä jokaiselle metristä halkoa tehneelle? Poikkeuskin oli, kuten edellä kerroin.
Olkoon tämän kerran. Minä teen sahalla halkaisuavauksen lehtipuulla tyvipäähän ja havupuulla latvapäähän.
Enkä tarvitse koskaan kiilaa halkaistessa.
Joku paljon töitä tekee, joku pääsee vähemmällä.
Onko halkaisun aloituspäällä kokemuksenne mukaan merkitystä, kuten AC tuossa arvelee? Minä olen oppinut vain sen säännön, että ”havupuu halkeaa oksasta, lehtipuu oksan vierestä”. Meni kai se näin päin? Siitä kun on melkein 30 v kun olen enemmälti tehnyt halkoja…
Se riippuu kaytetysta tekniikasta. Halkooko polkkya paasta, kyljesta vaiko sahaus pinnasta. Tyvipolkyt usein sitkaita ja ”visaisia”. Eipa tuolla halkaisukohdan etsinnalla taida suurta merkitysta olla. Samaa ”mutua” kuin halkojen kuivatus. Se ja sama onko kuori ylos tai alas. Ero on kaytannossa olematon.
Tuo Fiskarssin halkaisu kiila on kateva. Hammastus pitaa kiilan raossa, kierteisyys pakottaa ja avustaa halkeamista. Nailonkuppi kiilan paassa estaa kiilan paan perstaantumisen ja sita myota metallinsirujen sinkoilemisen. 70-luvulta on muistona arpi ranteessa kiilan sirun tekemana, sirukin on koteloitunut arven alle. Laakari sita kerran ihmetteli etta mika metallinsiru siella on.Niilta osin ei ainakaan raudan puutetta. 🙂
Halonteosta on osaltani liian kauan aikaa sanoakseni asiasta mitään, mutta klapeja pilkkoessa latvapäähän lyönti tuntuu tehoavan paremmin ja vielä niin, että kirveen terä leikkaa samalla puun kuorta, eli terää ei auta lyödä pöllin ”sisään” vaan sopivasti lyöjän puoleiseen reunaan.
Vanhasta halonteko-oppaasta muistan sanonnan: ”Havupuuta oksaan, lehtipuuta päähän, jos halki meinaat!”
Näin neuvottiin sillloin 50- luvulla kun poikasena isän apuna teimme metrisiä koivuhalkoja myyntiin kokonaisen talven. Lauhalla säällä tehtiin pölkkyjä ja kun pakkanen kiristyi sinne 40 asteen tuntumaan ja ylikin, niin sillloin halottiin.
Käytettiin kahtakin kirvestä. jos pölkky ei halennut yhdellä kirveellä niin se jätettiin rakoon ja iskettiin toisella vähän kauemmas samaan rakoon. Kirvesvarsi siinä kyllä nirhaantui vähitellen, mutta veistettyjä aihioita oli aina valmiina kuivumassa.
Kovalla pakkasella puu halkesi helpommin. Eikä tunnettu mitään pakkasrajoja.
Nykyisin pilkkoessani halkomakoneella, olen muistanut ohjeen ja kokeillut. Kyllä se iso-oksainen koivu on vaikea halkaista oksan kohdalta, vaikka voimaa on koneella 8 t. Mutta havupuu halkeaa kyllä oksastakin helposti.
Aukusti.Tuosta mainitsemastasi kahden kirveen tekniikasta Caballista linkitti edustavan videoklipin Ylen elävään arkistoon. Kirvesvarsille hupaa, jos osumatarkuus on salaman luokkaa, ei kahta iskua samaan paikkaan. 🙂
Sinultahan saammekin puolueettoman lausunnon noista halkaisukirveistä ”entivanhaan”. Kuinka monella niitä on ollut käytössä? Vanhoissa katalogeissa niitä toki esiintyy, rompetoreja kolutessa yhtään ei ole tullut vastaan. Ensimmäinen löytämäni on 70-luvulta, senkin löysin aivan äskettäin, ennen Juhannusta. valmistajaa en ole vielä selvittänyt, leimat ruosteen alla.
Runoilu kanssasi muuten tuotti haastetta. 😉