Ei ole kuitenkaan tainnut Eemeli itse tuollaista saada?
Tietänet kuitenkin, että miten niitä jaettiin, oliko ilmainen valtiolta päin. Jakoiko niitä työnantaja, palkanlisänä, vai palkan sijasta. Ilmeisesti oli kyse sodanjälkeisestä ajasta, mutta milloin homma loppui?
Muistelen jossakin nähneeni tuollaisen laatikon, säilytyslaatikkona. Terveisin: Korpituvan Taneli
Heti sodan jälkeen ankeina aikoina asui tätini pienissä oloissa meidän ja erään toisen porukan lisäksi savottamies hevosineen(hevonen tietenkin pihatiloissa).
Muistan hyvin, että tehopakkaukset eivät olleet mikään turha keksintö. Palkanlisähän se oli.
Jakeluportaasta ja valtakunnallisesta logistiigasta en tiedä muuta kuin, että hakkauttajan firman työnjaohtaja ne mielestäni jakoi, sama mies joka maksoi myös normaalin palkan. Ei niitä pakkauksia mistään postista haetu.
Jos joku tuntee koko organisaation, niin me kaikki olemme kiinnostuneita. Yksi mahdollisuus on tietysti kansanhuolto, joka toimi vielä kortteineen ja pykälineen monta vuotta.
Tätä kuitenkin epäilen…..paitsi taustavoimana (ohi korttiannoksien)
Metsämökin vintiltä laatikot löytyi.
Google: Pakkauksia jaettiin v 1945-47 Niiden tarkoitus oli toimia kannustimena työtehon parantamiseen metsätyömailla.
Pakkauksen saadakseen metsätyömiehen täytyi hakata neljä pinokuutiometriä puita päivittäin kahden työviikon ajan.
Isä ajoi lähes joka talvi Nokia yhtiön puutavaraa. Pääasiassa halkoja ja ”massaa” eli 2 metristä paperipuuta. Työnjohtaja toi tämmöisen tehopakkauksen hänellekkin. Pakkauksen pahvi oli nykyaikaisiin pahveihin verrattuna hyvin vahvaa. Äiti käytti tätä laatikkoa kangaspuissa lankasta riippuvana ”syöstävien”, ”huittien” yms varastona.
Työnjohtajaa sanottiin ”Koivuniemen herraksi” kun oli nimeltään Koivuniemi. Etunimeä en tainnut koskaan kuullakkaan. Oli hyvin pidetty ja taitava pomo. Kerran kun hän antoi lopputilin eräälle kämpällä riehuneelle miehelle ja mies valitteli ettei hän ”tykkää tämmösestä rahasta”, Koivuniemen herra totesi että: ”Rahaa se on lopputilikin”!
Jossain vastaavassa käytössä olen tuon laatikon myös nähnyt, en vain muista kenellä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta. Pinsiön Vaari puhuu 2 metrisistä paperipuista jo 40-luvulla.
Meilläpäin ne olivat metrisiä vielä 50-luvun lopullakin. Menivät Raumalle ja Äänekoskelle, mutta kuitenkin pääasiassa suoraan vientiin. Englannin vientiin tehtiin joskus 4 jalkaista. Muistan hyvin kun vielä mootorisahallakin 60-luvun alussa metristä tehtiin hiukan. Perusteluna lyhyelle mitalle olivat, hiontalaitteiden vaatimukset ja se että käsipelissä oli metrisiä helpompi kuormata. Autonosturit 60-luvulla sitten muuttivat tavaran 2 metriseksi ja ne sitten katkottiin tehtaalla. Terveisin: Korpituvan Taneli
Tanelille täsmennystä.
Sellupuut olivat kaksimetrisiä jo Enson aikaan 30-luvulla, kuormaus poikittain nuppiautoon. Kaikki oli käsityötä.
Nostureiden esivaihe oli siimavinssi, jolla vedettii tukit poikittain lavalle.
50-luvulla maalaisserkut puhuivat jalkapropsista, joka lienee ollut Englantiin vietävää kaivospuuta.
Metrinen pyöreä puu on ollut melko varmasti hiomokuusta.
3 tai 4 metrinen hiomopuu pätkitään tehtaalla edelleen metrin pätkiksi johtuen hiomakiven mitoista.
Hauskoja nämä katsaukset menneisyyteen. Nykyään ei taitaisi olla sopivaa, jos työnantaja jakelisi tupakkaa kannustimena palkan päälle. Nykyään keskitytään siihen, mitä ei saa tehdä ja onko joku saanut jotain, mihin verottajan pitäisi puuttua.
Ensolaisen evakon täsmennys kertoi siis sen että käytännöt vaihtelivat eri puililla maata. Meilläpäin raakapuun viennillä oli suuri merkitys, tehtaat kaukana ja satamat kuitenkin lähellä. Paperipuuta tehtiin, siis kuusesta, vain metrisenä ja 4 jalkaisena, kuuleman mukaan myös 3 jalkaa oli ollut Englannin viennissä käytössä. Männystä tehtiin kaivospuuta 5 jalasta ainakin 10 jalkaiseen asti. Monesti kaupassa oli kaksi tai kolme pituusmittaa esim 5, 7 ja 9 jalkaa tai 6, 8 ja 10 jalkaa. Kaivospuun paksuudella oli myös yläraja ja muutenkin laatuvaatimuksey olivat tiukkoja, ei koroja ja kehäoksia yms.
Ajo metrisellä paperipuulla kaksi pinoa vierekkäin autossa. Kaivospuutkin kuljetettiin pääasiassa pinottuna poikittain autoon, pidempien laatujen ajossa oli poikkeuslupia käytössä. Tukit sitten pitkittäin autoon. Ensin miespelillä köysillä vetäen vinoja liukupuita käyttäen. Sitten vetäjäksi tuli vinssi,mutta liukupuista luovuttiin vasta kun tuli kunnolliset sivulle rikattavat vaijerinosturit. Terveisin: Korpituvan Taneli
Kuvan mukaisten ”Teho-pakkausten” lisäksi oli myöskin raskaan ruumiillisen työn tekijöille annettava kilon painoinen säilykelihapurkki. Työnjohtaja niitä jakoi savottakaupan varastosta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
pieni pakkaus sisälti: kahvia 150g
sokeria 200g
tupakkaa5 laatikkoa
iso pakkaus sisälti kahvia 250g
sokeria 200g
tupakkaa 4 laatikkoa
Näin ennen……..kuka muistaa….
Ja kauankos tällä pärjättiin metsässä? Mulla on tuo paita samalla kuvalla varustettuna.
Mistäs oot nuormehtämiäs sellaasen pairan löytänyt.
Metsämuseo Luston valikoimista. Enson metsämessuilla espoossa syksyllä oli luston väkeä niin niiltä ostin.
Ei ole kuitenkaan tainnut Eemeli itse tuollaista saada?
Tietänet kuitenkin, että miten niitä jaettiin, oliko ilmainen valtiolta päin. Jakoiko niitä työnantaja, palkanlisänä, vai palkan sijasta. Ilmeisesti oli kyse sodanjälkeisestä ajasta, mutta milloin homma loppui?
Muistelen jossakin nähneeni tuollaisen laatikon, säilytyslaatikkona. Terveisin: Korpituvan Taneli
Heti sodan jälkeen ankeina aikoina asui tätini pienissä oloissa meidän ja erään toisen porukan lisäksi savottamies hevosineen(hevonen tietenkin pihatiloissa).
Muistan hyvin, että tehopakkaukset eivät olleet mikään turha keksintö. Palkanlisähän se oli.
Jakeluportaasta ja valtakunnallisesta logistiigasta en tiedä muuta kuin, että hakkauttajan firman työnjaohtaja ne mielestäni jakoi, sama mies joka maksoi myös normaalin palkan. Ei niitä pakkauksia mistään postista haetu.
Jos joku tuntee koko organisaation, niin me kaikki olemme kiinnostuneita. Yksi mahdollisuus on tietysti kansanhuolto, joka toimi vielä kortteineen ja pykälineen monta vuotta.
Tätä kuitenkin epäilen…..paitsi taustavoimana (ohi korttiannoksien)
Metsämökin vintiltä laatikot löytyi.
Google: Pakkauksia jaettiin v 1945-47 Niiden tarkoitus oli toimia kannustimena työtehon parantamiseen metsätyömailla.
Pakkauksen saadakseen metsätyömiehen täytyi hakata neljä pinokuutiometriä puita päivittäin kahden työviikon ajan.
Isä ajoi lähes joka talvi Nokia yhtiön puutavaraa. Pääasiassa halkoja ja ”massaa” eli 2 metristä paperipuuta. Työnjohtaja toi tämmöisen tehopakkauksen hänellekkin. Pakkauksen pahvi oli nykyaikaisiin pahveihin verrattuna hyvin vahvaa. Äiti käytti tätä laatikkoa kangaspuissa lankasta riippuvana ”syöstävien”, ”huittien” yms varastona.
Työnjohtajaa sanottiin ”Koivuniemen herraksi” kun oli nimeltään Koivuniemi. Etunimeä en tainnut koskaan kuullakkaan. Oli hyvin pidetty ja taitava pomo. Kerran kun hän antoi lopputilin eräälle kämpällä riehuneelle miehelle ja mies valitteli ettei hän ”tykkää tämmösestä rahasta”, Koivuniemen herra totesi että: ”Rahaa se on lopputilikin”!
Jossain vastaavassa käytössä olen tuon laatikon myös nähnyt, en vain muista kenellä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta. Pinsiön Vaari puhuu 2 metrisistä paperipuista jo 40-luvulla.
Meilläpäin ne olivat metrisiä vielä 50-luvun lopullakin. Menivät Raumalle ja Äänekoskelle, mutta kuitenkin pääasiassa suoraan vientiin. Englannin vientiin tehtiin joskus 4 jalkaista. Muistan hyvin kun vielä mootorisahallakin 60-luvun alussa metristä tehtiin hiukan. Perusteluna lyhyelle mitalle olivat, hiontalaitteiden vaatimukset ja se että käsipelissä oli metrisiä helpompi kuormata. Autonosturit 60-luvulla sitten muuttivat tavaran 2 metriseksi ja ne sitten katkottiin tehtaalla. Terveisin: Korpituvan Taneli
Tanelille täsmennystä.
Sellupuut olivat kaksimetrisiä jo Enson aikaan 30-luvulla, kuormaus poikittain nuppiautoon. Kaikki oli käsityötä.
Nostureiden esivaihe oli siimavinssi, jolla vedettii tukit poikittain lavalle.
50-luvulla maalaisserkut puhuivat jalkapropsista, joka lienee ollut Englantiin vietävää kaivospuuta.
Metrinen pyöreä puu on ollut melko varmasti hiomokuusta.
3 tai 4 metrinen hiomopuu pätkitään tehtaalla edelleen metrin pätkiksi johtuen hiomakiven mitoista.
Hauskoja nämä katsaukset menneisyyteen. Nykyään ei taitaisi olla sopivaa, jos työnantaja jakelisi tupakkaa kannustimena palkan päälle. Nykyään keskitytään siihen, mitä ei saa tehdä ja onko joku saanut jotain, mihin verottajan pitäisi puuttua.
No jaa. Tuskin tupakkia, mutta jos Hälsingin herrasväki pääsisi aiheesta päättämään voisi työmaalle ilmestyä parempata puna- tai valkoviiniä.
Mitähän tupakkia tuolla paketissa oikein oli. Sätkärouhetta, Saimaata vai perseessä pyöritettyä norttia. Junoa tuskin enää.
Ettei vaan olisi ollut Työmiestä. Oli vanhojen mielestä aikansa paras pöllitupakki. Vai liekkö ollut pillilupia.
Ensolaisen evakon täsmennys kertoi siis sen että käytännöt vaihtelivat eri puililla maata. Meilläpäin raakapuun viennillä oli suuri merkitys, tehtaat kaukana ja satamat kuitenkin lähellä. Paperipuuta tehtiin, siis kuusesta, vain metrisenä ja 4 jalkaisena, kuuleman mukaan myös 3 jalkaa oli ollut Englannin viennissä käytössä. Männystä tehtiin kaivospuuta 5 jalasta ainakin 10 jalkaiseen asti. Monesti kaupassa oli kaksi tai kolme pituusmittaa esim 5, 7 ja 9 jalkaa tai 6, 8 ja 10 jalkaa. Kaivospuun paksuudella oli myös yläraja ja muutenkin laatuvaatimuksey olivat tiukkoja, ei koroja ja kehäoksia yms.
Ajo metrisellä paperipuulla kaksi pinoa vierekkäin autossa. Kaivospuutkin kuljetettiin pääasiassa pinottuna poikittain autoon, pidempien laatujen ajossa oli poikkeuslupia käytössä. Tukit sitten pitkittäin autoon. Ensin miespelillä köysillä vetäen vinoja liukupuita käyttäen. Sitten vetäjäksi tuli vinssi,mutta liukupuista luovuttiin vasta kun tuli kunnolliset sivulle rikattavat vaijerinosturit. Terveisin: Korpituvan Taneli
Tässä tieto miten saanut kyseisen pakkauksen.http://fi.wikipedia.org/wiki/Teho-pakkaus.
Kuvan mukaisten ”Teho-pakkausten” lisäksi oli myöskin raskaan ruumiillisen työn tekijöille annettava kilon painoinen säilykelihapurkki. Työnjohtaja niitä jakoi savottakaupan varastosta.