Näitä jää paljon metsiin juurikääpää lahoineen levittämään. Aikansa pihkoo ja lahoaa. Kunnes saattaa omia aikojaan kaatua tai kuivua. Sain sellaisen jopa traktorin päälle kuten kuvissani näitte.
Näitä jää paljon metsiin juurikääpää lahoineen levittämään. Aikansa pihkoo ja lahoaa. Kunnes saattaa omia aikojaan kaatua tai kuivua. Sain sellaisen jopa traktorin päälle kuten kuvissani näitte.
Tämä tosiaan suorittavan kuviin energiapuusavottaa 2010-luvulla. Hän siellä väitti ettei hirvien ongelmaa juurikaan ole metsän kasvatuksessa vaan että vahvasti liioiteltua. Tässä yksi näkökulma miten jopa kuusimetsä saattaa paljonkin kärsiä runsaan hirvikannan laidunnuksesta.Tässä kyseessä haapamäki jossa pääpuu on haapa. Laatu muuten hyvä mutta noin 40%:ia jonkin asteisen vioituksen uhreina huonontunutta laatua. Laho alkaa aina kun kuorta tai latvaa syödään. Oli kesä tai talvi. Ja joukossa on ollut luontaisena sekä kuusia että koivuja. Juuri tulevia polviakin ajatellen olen yrittänyt jalostaa mäen kuusi/koivu ja vähän haapametsää. Kaikki siinä tuntuu hurjan hyvin kasvavan. Aikanaan ollut lehmienkin laidunaluetta, lähitorpan laitumena siis. Nyt vain todennut hankintatyön ohessa ettei sellaista puulajia ole suomessa jota hirvieläimet eivät tärvelisi jossain vaiheessa puun kasvua. Näitä on vastaan tullut aiemminkin mutta luulin että haapa olisi riittänyt ravinnoksi mutta näköjään ei. Hirvieläinkannat alemmaksi on ainut mahti jolla vielä terveitäkin metsiä jälkeemme jää.